Hyppää sisältöön
Etusivu / Mikkelinpäivän liikuntatapahtuma 1.10. Jämijärvellä

Mikkelinpäivän liikuntatapahtuma 1.10. Jämijärvellä

Kokoonnuimme Osuuspankin takapihalle. Pirkko Laitajärvi (Sydänyhdistyksen hallituksen Jämijärven edustaja) toivotti kaikki tervetulleiksi tapahtumaan ja veti alkuverryttelyn. Sen jälkeen  lähdimme eripituisille lenkille jokainen oman  kuntonsa mukaan. Joukossa oli rollaattorin avulla kulkevia.

Lenkin pituus pisimmillään oli n. 3km.

Sää suosi meitä. Vaikka ilma oli kirpakka, sadetta ei ollut ja aurinkokin paistoi.

Kävelyn jälkeen siirryimme OP:n kokoushuoneelle. Pirkko Laitajärvi tarjosi koko väelle kahvit ja suuret pullat. Arpajaiset pidettiin kahvittelun lomassa ja arvat kävivät mukavasti kaupaksi.

Sitten lavalle kutsuttiin Voitto Raita-aho. Hän on Hyvinvointialueen valtuuston 1. varajäsen ja on kuulemma ollut kaikissa kokouksissa. Hän piti mielenkiintoisen alustuksen Hyvinvointialueen tämän hetkisestä tilanteesta. Sen jälkeen tenttasimme häntä Kankaanpään terveyskeskuksen rtg:n ja laboratorion jatkosta ym. mieltä askarruttavista asioista. Karvia saa pitää terveysasemansa ainakin toistaiseksi pitkän etäisyyden vuoksi. Auliisti hän kertoili asioista.

Tilaisuus kiinnosti osallistujia, koska väkeä tuli niinkin paljon. Jämijärvi on pieni paikkakunta. Kankaanpääläisiäkin oli paikalla.

Pirjo Kerola, Kankaanpään Seudun Sydänyhdistys ry

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot