Hyppää sisältöön
Etusivu / Suuri kiitos Sinulle vertaistukija

Vertaistukitoiminta/Oulun Sydänyhdistys ry

1. Vertaistuki on vastavuoroista kokemusten jakamista
sairastumisesta, toipumisesta ja elämästä sairauden kanssa.
Vertaistukihenkilö on vaitiolovelvollinen tavallinen ihminen, joka
auttaa ja ymmärtää toista samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa.
(Hoitopolku usein katkeaa Oys:n hyvän hoidon jälkeen.)
2. Vertaistukijat ovat henkilöitä, jotka ovat itse sairastuneet
sydänsairauteen tai ovat sairastuneen läheisiä.
Vuorovaikutuksesta myös vertaistukihenkilö saa voimia toimintaan.
3.Vertaistukihenkilöt käyvät Sydänliiton järjestämän (2pv)
vertaistukihenkilön peruskoulutuksen. Lisäksi jatkokursseja.
Tällä hetkellä on 8 vertaistukihenkilöä, syksyllä alkaa uusi koulutus,
johon osallistuu kuusi henkilöä.
4. Sydänpiirin toiminnanjohtajan (yhdyshenkilö) johdolla kaksi
kertaa vuodessa yhteiset palaverit, keskustellen onnistumiset ja
ongelmat.
Työnohjausta vertaistukihenkilöille, kiinnitetään huomio myös omaan
jaksamiseen.
Palavereissa jaetaan käyntivuorot Oys:n Ensitietopäiville, 1/kk,
osasto- ja Sydänpolikäynneille 2/kk.
Jo pidempään toimineet voivat mentoreina auttaa uutta alkuun.
5. Vertaistukihenkilöt voivat esimerkillään osoittaa, että sairauden
kanssa voi elää ja luovat uskoa tulevaisuuteen.

Oulussa 20.9.2023
Oulun Sydänyhdistys ry
Valter Haverinen Juhani Häivälä

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot