Hyppää sisältöön
Etusivu / Hyvinkään Sydänyhdistyksen 50-vuotisjuhla Kipinässä
Teksti; Marjatta Toivonen, Kuvat; Hanna Tarkiainen
Julkaistu 15.10.2022
Päivitetty 6.2.2023
Lahja Perttula

Iloinen sydänystävien joukko juhli Hyvinkään Sydänyhdistyksen 50-vuotistaivalta Kipinässä 1. lokakuuta. Yhdistyksen perustivat tammikuussa 1972 lääkäri Terho Toivonen, rehtori Pentti Kupiainen ja rouva Seija Hillner. Kolmen henkilön yhdistyksestä on kasvanut nykyinen jäsenmäärältään hieman yli neljänsadan yhdistys. Toimintakin on laajentunut ja monipuolistunut.

Kipinän salissa juhla alkoi kauniilla sävelillä ja puheenjohtaja Lahja Perttulan, Sydänliiton ja Sydänpiirin tervehdyssanojen jälkeen juhlaesitelmällä, jonka piti kardiologi Jyrki Lilleberg. Hän taustoitti yhdistyksen perustamisaikoja ja tarpeellisuutta nykypäivään saakka. Juhlaan toivat tervehdyksen Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski, Etelä-Suomen Sydänpiirin toiminnanjohtaja Anne Kihlman-Kitinoja, Sydänsairaalan varatoimitusjohtaja Aki Haukilahti, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen, vt. kirkkoherra Virpi Koivisto sekä Onnensillasta pj Aija Chrons. Heidän kaikkien näkemys samasta aiheesta oli kiinnostavasti erilainen. Niin monipuolinen se sydän on ja sen hoito. Lämminhenkisessä juhlassa esiintyivät myös Ulla Kupiainen, sello ja Santeri Hammarberg, kitara. Juhlan juonsi ansiokkaasti Miia Maria Lahti. Ohjelman jälkeen nautittiin kakkukahvit. Iloinen puheensorina kuului pöydistä.

 

Kiitoskortti täällä

 

 

 

 

 

 

 

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot