Talvipolku – helmikuun ulkoiluvinkki
Liikkuminen talvisessa metsässä on mukava luontokokemus. Se rauhoittaa mielen ja kirkastaa ajatukset. Sydäntalven pakkasten aikaan metsä on hyvin hiljainen. Siellä on kuitenkin elämää. Kävellen kulkiessa huomaa hangilla monenlaisia jälkiä, hyvin pieniä hiiren piiperryksiä, vähän isompia jäniksen jälkiä ja isoimmat jäljet ovat hirven jättämiä. Oravan olemassaolon voi havaita hangen pinnalla olevista kuusen kävyn karoista. Lahopuissa kasvavat käävätkin erottuvat valkoista lunta vasten hyvin. Vain kävelijöille tarkoitettua talvista metsäpolkua on kaivattu kauan.
Jyväskylän Ladun vapaaehtoiset ovat jälleen ahkeroineet ja saaneet aikaseksi mukavan kävelyreitin Kolmisoppisen ja Kauramäen väliseen maastoon. Talvipolku on tehty osin lumikengillä tallaamalla ja väljemmillä osuuksilla moottorikelkalla. Reitti alkaa Ladun Majan pihasta saunan ja ulkohuussin välistä ja kulkee rannan vierustaa Kolmisoppisen laavulle. Polku on noin 4,5 km:n pituinen ja hyvin näkyvästi merkitty sinisillä kuitunauhoilla ja sinivalkoisilla Talvipolku-nuolilla. Laavun jälkeen polku jatkuu risteävän ladun toisella puolella ja kulkee jonkin matkaa Kauramäkeen vievän ladun vierustaa, kunnes erkanee siitä oikealle ja metsäautotiepätkän jälkeen kääntyy alas vasemmalle Kuusikkolammen rantaan. Lammen jälkeen polku kulkee puron vartta tasaista suomaastoa puoli kilometriä ja kääntyy sitten vasemmalle loivaan ylämäkeen. Välillä on valoisaa koivikkoa ja mäen päällä on istutettua nuorta kuusikkoa. Myllyjärven yhdysladun ylityksen jälkeen polku jatkuu oikotietä Pikkukakkosen ladun viereen, josta loppumatkalla on käännös vasemmalle Tossu ja Tassu -polulle ja lähtöpisteeseen. Tammikuun vesisateitten jäljiltä puroissa virtaa vettä ja sitä on parissa paikassa valunut vähän polullekin, mutta ottamalla pitemmän askeleen nekin paikat saa ylitettyä. Ja lähipäivien pakkaset poistaa koko ongelman. Polku on todella mukava päiväkävelykohde, kiitos tekijöille ja ylläpitäjille.
Jyväskylässä on otettu käyttöön uusi latuinfo osoitteessa https://jyvaskyla.fluentprogress.fi/outdoors/ Siellä pystyy seuraamaan reaaliajassa latujen kunnostustilannetta. Jos haluaa hiihtää vain tasaisia latuja, siihen on mahdollisuus esim. Keltinmäessä Kotalammen 1,1 km:n pituisella ladulla, Tikkakosken Länsirannan lyhimmillä lenkeillä, Ladun Majan Pikkukakkosella ja Kolmisoppisen jäällekin on tehty latuja, joita pidetään kunnossa säiden niin salliessa. Kotalammen ladun vieressä on kävelypolku, joten jos ladulla on opetteleva ja kaatuileva hiihtäjä, avustaja voi kävellä vieressä.