Hyppää sisältöön
Etusivu / Toukokuun ulkoiluvinkki

TOUKOKUUN ULKOILUVINKKI

Nyt on hyvä aika mennä katselemaan KÖYHÄNOJAN KUOHUJA KORKEAKOSKELLE. Köyhänoja alkaa Köhniöjärvestä, jonne laskee pieni osa Laajavuoren lumien ja iso osa Soidenlammen lumien sulamisvesistä. Köyhänojan vedet virtaavat Keuruun radan vierustaa Köhniön ja Köyhänpellon pienteollisuusalueen vieressä Tarhamäkeen. Siellä se kääntyy Keljonkadun suuntaiseksi ja entisen Keljon kirkon kohdalla kääntyy Keuruun radan alitse vievään tunneliin. Tunnelin suulta on iso pudotus ja suurimmat kuohut kohti Korkeakoskentietä. Tien alituksen jälkeen vesiuoma kääntyy Jyväsjärven eteläpäähän.  Korkeakosken tieltä on hyvät näkymät sekä koskelle että alajuoksulle.  Tien vieressä kosken varrella on penkillä varustettu levähdyspaikka, josta on mukava seurata liikkuvaa vettä ja kosken ympärillä lentäviä lintuja.

Alueella ei ole pysäköintipaikkoja, mutta Keljon markettien isolle P-alueelle on vain n. 1 km:n kävelymatka. Kävelytie alkaa Lidlin myymälän pohjoispuolelta, alittaa Keuruuntien ja pienen nousun jälkeen jatkuu Korkeakoskentienä kaupungin keskustaa kohti. Matkalla voi tarkastella kaupunkikuvan muuttumista ja bongata entisen Valkolan koulun, joka on jäänyt uusien kerrostalojen keskelle. Kosken jälkeen ympäristöön tutustumista voi jatkaa kulkemalla koskesta n. 50 m kaupunkiin päin ja kääntyä oikealle rautatien ja rantaväylän tunneleista läpi Ristonmaan puolelle.  Rantaväylän vieressä on kävely/pyörätie. N. 200 m ennen Keuruuntietä täytyy muistaa kääntyä oikealle takaisin Korkeakoskentielle Aaronraittia pitkin, koska Keuruuntiellä Rantaväylän kohdalla on jalankulku kielletty.

Samalla matkalla voitte tarkistaa lähimmän sydäniskurin sijaintipaikan. Sellainen on Prisman käytävällä, Keljon Kauppakeskuksen käytävällä ja myös Motonetin aulassa.  Mukavaa ulkoilupäivää!

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot