Hyppää sisältöön

Vuoden 2021 SENIORITEKO -palkinto Liperin Sydänyhdistykselle

Palkinto luovutettiin 20.12.2021 kunnanvaltuuston kokouksen alussa Ylämyllyn uudella koululla. Palkintoa olivat vastaanottamassa puheenjohtaja Maritta Varis ja sihteeri Kirsti Luukkainen. 

Kunnan perustelut: Palkinto annetaan esim. yhdistykselle, joka on toiminnallaan tehnyt erityisen merkittävää työtä kuntalaisten hyväksi. Perusteluissa mainitaan mm. että toimintamme on ollut monipuolista ja kiinnostavaa. Olemme järjestäneet luentoja, kursseja ja vertaistoimintaa. Iso osa toiminnastamme on ollut liikuntapainotteista, ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa toimintaa.  Olemme järjestäneet myös kulttuurimatkoja, sydänkahvilatoimintaa, erilaisia liikuntaryhmiä ja matalan kynnyksen terveysmittauksia. Yhdistys tekee työtä sen eteen, ettei kukaan sydänsairastunut jäisi yksin sairautensa kanssa ja että yhä harvempi sairastuisi sydänsairauksiin. 

Kiitämme Liperin kuntaa huomionosoituksesta!