Sydänturvallinen arki muodostuu kylässä siitä, että kylän asukkailla on osaamista ja rohkeutta elvyttää sydänpysähdystilanteessa, ja että sydäniskuri saadaan auttamistilanteeseen mukaan minuuttien sisällä. Lisäksi tieto siitä, että kylässä on yhteistä auttamisvalmiutta, saan apua tarvittaessa ja on osaavia avunantajia lähellä, lisäävät henkilökohtaista turvallisuuden kokemustunnetta.
Sydänyhdistyksemme sai kesäkuussa myönteisen päätöksen Leader YHYRES -kehittämisyhdistykseltä haettuun Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämään EU-Maaseuturahoitukseen (90 %). Rahoituksella on hankittu 9 sydäniskuria ja lämpökaapit kolmeen Laihian, kolmeen Vaasan Vähänkyrön ja kolmeen Isonkyrön sijoituskohteisiin. Saimme sydänturvallisuuden edistämisen yhteistyöhön mukaan kustakin kunnasta kolme lähialueen yrittäjää, jotka osallistuivat hankintaan 10 % rahoitusosuudella. Kolme kuntaa ovat mukana investointihankkeemme mahdollistamisessa.
Investointihankkeen valmistelu, suunnittelu sekä toteuttamisen käynnistäminen on ollut jo tähän mennessä pitkä prosessi. Olemme käsitelleet eri vaiheita aina Sydänyhdistyksemme hallituksen kokouksissa. Saimme sydäniskurit ja lämpökaapit 7.10. 2024. Nyt olemme kutsuneet saajatahot yhteiseen luovutustilaisuuteen, joka järjestetään Toukolan Nuorisoseuralla.
Sydäniskurien ja lämpökaappien sijoitusalueet olemme tarkkaan miettineet, jotta lähellä ei olisi toisia sydäniskureita ja jotta sydäniskurien sijoittaminen parantaisi Sydänturvallinen Suomi verkkopalvelusta tarkasteltuna Laihian, Vaasan ja Isonkyrön sydänturvallisuuden tilannetta. Tähän olemme saaneet tukea Sydän-Suomen alueelta.
Uudet sydäniskurit sijoitamme seuraavien rakennusten ulkoseiniin:
Laihialla: 1) Jokisalon Hovi, 2) Laihian Nuorisoliitto, 3) Hierontapalvelu Mervi Mankeli.
Vaasan Vähässäkyrössä: 1) Kolkin Kartano, 2) Vähänkyrön Viestin urheilumaja, 3) Vähänkyrön seurakunnan hautausmaan taukotupa Hiiripellontiellä.
Isossakyrössä: 1) Orisbergin toimintakeskus 2)Lehmäjoen Seo huoltoasema 3) Tuuralan Kylätalo
Kaikille avoimet sydänturvallisuustilaisuudet tulossa
Uusissa sijoituskohteissa järjestämme yhdessä saajatahojen kanssa kaikille avoimet ja maksuttomat sydänturvallisuustilaisuudet,jossa osallistujat saavat elvytystietoa ja sydäniskurin toiminnan opastusta. Harjoittelemme elvytystä ja sydäniskurin käyttöä yhdessä maallikkoavun antamisen rohkaisemiseksi. Kutsumme rahoittajatahoja mukaan sydänturvallisuustilaisuuksiin yhteistyömme kiittämiseksi.