Hyppää sisältöön
Etusivu / Liikunnallinen kerhotapaaminen laavulla 2.9.2021

Sydänkerhon syyskausi korkattiin 2.9.2021 kunnan kodalla Peurungan maisemissa. Mukana olikin mukava 20 henkilön porukka. Kesän kuulumisia vaihdettiin ja tutustuttiin ”uuteen” liikuntavastaavaamme Eeva Ilmoseen. Eeva kertoi erilaisista liikuntamahdollisuuksista kunnan alueella ja piti meille pienen liikuntatuokion. Ajatuksia ja tuntemuksia jaettiin mm.  grillimakkaroita ja kahvia nautiskellen. Pieni sadekin uhkasi, mutta ei meitä kuitenkaan kastellut. Virkistyneinä ja iloisin mielin poistuimme paikalta odottamaan seuraavia tapahtumia.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot