Sydäntä korjaamassa

Kevät, lempivuodenaikani, vuonna 2025. 
Olin väsynyt, uupunut, ja minulla oli kummallisia kolotuksia. Viisikymppiä oli viime vuonna tullut mittariin, ja tietenkin ajatuksena, että vaihdevuodet ne siellä jyllää.
Työssä oli kiirettä, mutta päivittäiset lenkkeilyt koiran kanssa ja viikonloppujen pitkät hiihtolenkit jaksoin tehdä. Kotona kuntosaliharjoitteita ja jumppaa. Olihan vasen olkapää kuntoutuksen tarpeessa, ajattelin. Välillä huimasi, ja niihin tein asentohuimausharjoitteita. Hapenottovaikeudet lenkille lähtiessä ja mietin, että kuinka paljon pitää liikkua, että kunto kohenee.
Oireethan olivat näin jälkikäteen katsottuna selkeitä, mutta tulivat niin salaa ja epämääräisinä.
Närästys oli ensimmäinen vaiva, joka mietitytti, että mistä tämä tuli, koska edellisen kerran oli närästänyt 23 vuotta sitten kuopusta odottaessani.
Elämä oli mallillaan. Ihana koti ja perhe. Lapset lentäneet pesästä, ja me kaksi opettelemassa elämää kahden aikuisen ihmisen taloudessa, jossa on nyt sitä ”omaa aikaa”, jota en ole ikinä oikein kaivannut.
Olen mielestäni elänyt terveellisesti.
Syönyt monipuolista, terveellistä ruokaa ja herkutellut maltillisesti.
Kolesteroliarvot, verensokeri ja paino eivät ole herättäneet huolta. Verenpaine on ollut maltillinen.
Kohta on loma, ajattelin kesäkuun keskiviikkona, jolloin menimme mökille saunomaan. Olo oli melko huono, hikeä pukkasi ja pyörrytti närästyksen lisäksi.
Soitin äidille saunan lämmityksen yhteydessä ja kerroin hänelle, että jostain syystä nyt närästää,  ja hän sanoi, että ”isällä närästi paljon”. Isäni sairastui 50-vuotiaana sepelvaltimotautiin ja menehtyi laajaan infarktiin 58-vuotiaana. Hieman äreissäni lupasin ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon – huomenna.
Saunoin, mutta uimaan en tohtinut mennä. Kotiin mentäessä kello oli jo niin paljon, että terveyskeskuksen päivystys oli mennyt kiinni.  Eihän tässä hätää, unta vaan niin vointi kohenee. Aamulla töihin ja kävin työterveyshoitajalla, joka antoi lääkärille ajan iltapäivälle. Hoitelin työt ja jätin hommat odottamaan, koska olihan vielä työaikaa lääkärissä käynnin jälkeen jäljellä.
Lääkäri teki erotusdiagnostiikkaa närästys – sydäntapahtuma. Laboratorio oli mennyt kiinni, joten otettiin pikanäyte sydänentsyymiarvosta ja kun sen tulos tuli, se oli menoa…Kaikille tuli kauhea kiire. Itse ihmettelin, että mikä ihme näitä ihmisiä alkoi vaivaamaan. Mikä hätä tässä nyt on!
Ambulanssilla 130 km päähän keskussairaalaan päivystykseen, teholle, toimenpiteeseen ja teholle seurantaan…
ja vihdoin toipumaan kotiin ❤️.
Sydämen oikea sepelvaltimo tukossa, ja siihen stentti. Eli sydäninfarkti.
Pysähdys. Ei voi olla totta, minulle!
Paljon on käyty tunteita läpi.
Miten olisin voinut toimia toisin?
Mikä jäi kesken tai sanomatta?
Olenko elänyt sellaista elämää kuin tahdoin?
Mistä olen kiitollinen?
Turvallinen, hyvä olo ja luottamus elämään ja meni miten meni, kaikki järjestyy.
Tilanne antoi näin jälkikäteen ajattelemisen aihetta. Olen elänyt hyvän elämän ja saan jatkaa sitä sellaisena, kun haluan❤️
En todellakaan tarkoita, että tämä on ollut helppo matka enkä väheksy kenenkään kokemuksia. Tunteita tulee ja menee, annan niille hetken, tutkailen ja tarkastelen sekä mietin, mitä tämä tunne tuli kertomaan…ja laitan sinne ”sydämen ja maksan väliin”.
Ihanin työkaverini ikinä-koskaan sanoi minulle vuosia sitten, että ”asioita ei kannata murehtia etukäteen. Jos sitä ei tapahdukaan, olet murehtinut aivan turhaan ja jos murhe tapahtuu, joudut murehtimaan sen toisen kerran”.
Nyt lääkkeitä kassillinen ja uuden elämän opettelu.
Viimeisen päälle hienoa hoitoa sain ja saan onnellinen siitä, että isompia pysyviä vaurioita sydämeen ei jäänyt. Nyt vain täytyy pitää tuosta ❤️ erityisen hyvää huolta.