Onnellisesti tyytymätön kansa
Nyt taas! En viitsi edes kommentoida enempää tätä maailman onnellisimman kansan titteliä. Hienoa, jos olemme onnellisia tai vain vähään tyytyväisiä, kuten jotkut ovat tietävinään.
Mistä sitten kumpuaa se kaikki paha olo, josta luemme ja kuulemme päivittäin? Ahdistus, masennus, toivottomuus, näköalattomuus, huoli tulevaisuudesta, elämän pelko! Kuulostaako tutulta?
Olemme ilmeisesti maailman pessimistisin onnellinen kansa. Mikään ei sitten ole hyvin.
Tuore Nuorisobarometri maalaili aika synkkää kuvaa. Nuorilla on työllistymiseen liittyviä paineita ja turvattomuutta enenevässä määrin. Maailman tulevaisuus näyttäytyy synkkänä.
Työttömyys onkin paha möykky. Siinäkin olen nuorten puolella. Kun olemme heidät kouluttaneet, pitäisi heille oma oksa löytyä, jotta niin sanottu aikuisuuden elämä alkaisi. Me kaikki, ja varsinkin työnantajat voisivat nyt katsoa peiliin ja ottaa nuoria siipiensä suojaan työskentelemään.
Jos ovat nuoret pessimistisiä, niin tuore tutkimus ikäihmisten kokemuksista on vähän murheellista luettavaa.
Työeläkevakuuttaja Ilmarisen tutkimus kertoo, että kolme neljästä eläkeläisestä kokee olevansa yhteiskunnan taakkana. Hyvin ovat menneet ympäristön puheet eläkeläisistä ikääntyvien ihon alle. Heitähän on syyllistetty muun muassa Suomen talouden kurjistumisesta.
Yleisesti ottaen eläkeläiset ovat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Huolet kasautuvat lähinnä sote-palveluiden saatavuuteen.
On ihan normaalia, että elämä tuntuu epävarmalta, tulevaisuus konfliktien keskellä askarruttaa, mutta toivoa ei ole vielä tapettu. Suomen talous mataa, mutta useimmilla ihmisillä ovat asiat kuitenkin hyvin. Sataprosenttista elämää ei kukaan ole luvannut, eikä lupaa.
Nykyään on tavallista, että kaikista vastoinkäymisistä syytellään yhteiskuntaa tai vallitsevia oloja. Ikään kuin olisimme tahdottomia räsynukkeja, joita elämän aallot vaan heittelevät.
Me kaikki voimme toimia paremman tulevaisuuden puolesta. Lopetetaan toistemme mollaaminen ja mustamaalaaminen ja kaikenlainen valittaminen. Jos ja kun muutoksia tarvitaan, on mahdollista tehdä niitä ilman rumaa puhetta.
Paljon on tietysti sellaista, mihin itse ei voi vaikuttaa, mutta epämukaviinkin asioihin voi suhtautua. Realismi auttaa, mutta pessimismi lamauttaa.
Pistetään elämä paremmaksi toivolla ja ilolla! Jos ne eivät auta, niin pitää muistaa, ettei synkistelykään auta.
Toivosta olen jo usein räpättänyt ja teen sen jatkossakin!
Kevään lumoissa!
Raija Hallikainen
raiha2008@windowslive.com