Digimaailman uskomaton lumo
Apua! Mitä nyt taas? En pääse sähköpostiini, en vaikka käytän kaikki osaamani temput. Ja niitähän ei ole paljon. No huh, onneksi vika olikin Microsoftissa eikä minussa. Maailmanlaajuinen ongelma, tietää uutistarjonta. Mutta ennen kuin olet tuon tiedon löytänyt, sydän on heittänyt hetken kuperkeikkaa.
Pelko siitä, että elämänlanka, sähköposti, ei enää tuokaan mitään tuiki tarpeellista ja tarpeetonta, jättää tyhjiön tunteen vellomaan sisimpään. Olenko edes olemassa?
Tämä suuresti ylistetty digiaika on parasta ja pahinta. Parasta silloin, kun tietokone tai tietokoneen korvike, puhelin, pelaavat kuin unelma. Valitettavan usein eivät niin sanotusti pelitä.
Kun nettipankkiin ei onnistu pääsemään, iskee hätä. Mitä, mitä? Ensimmäiseksi tulee ajatus, että on itse tupeksinut. Toiseksi ajatus, että on itse tehnyt jotain hassua ja kolmanneksikin epäilee juuri itseään. Mahtavatko vähäiset roposeni olla pankissa tallessa? Miten maksan laskut, miten saan rahaa? Olisivatko pienet säästöt yhtä turvassa kotona kuin pankissa digitaalisena?
Tämä hullu aika on tehnyt selväksi, että maailmassa on lapsellisia tahoja, jotka ovat pahempia kuin koulukiusaajat. Harmin aiheuttaminen muille näyttää tuottavan iloa joillekin.
Elämme vahvaa digiaikaa, joka vaatii joskus käyttäjiltäänkin liikaa. Pitäisi osata sitä ja tätä. Näin ei oikeasti saisi olla. Käyttäjän ei pitäisi joutua korjaushenkilöksi. Kiitän kovasti, jos joku tekee todella käyttäjäystävällistä teknologiaa. Kun painan nappia a tai b, asiat hoituvat.
Niin ja oma lukunsa on turvallisuus. Ymmärrän toki, että salasanat ovat käyttäjän turvaksi, mutta tuntuu siltä, että salasanojen vaadittava pituus kasvaa ja kasvaa. Viimeisimmällä salasanakierroksella salasanan olisi pitänyt sisältää 12 merkkiä. Kohtahan saa keksiä kokonaisen tarinan päästäkseen omalle tililleen.
Eikä mikä tahansa merkki kelpaa, pitää olla isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Kun on hiki otsalla keksinyt olevinaan hienon salasanan, tulee viipymättä vastaus, että jotain puuttuu. Pitää olla vahva.
Koko ajan pitää olla varpaillaan, ettei laitteita niin sanotusti kaapata. Eikä vain tietokoneita ja puhelimia, vaan myös pölynimureita, reitittimiä, jääkaappeja, kahvinkeittimiä. Näin ovat tiedotusvälineet kertoneet. Joskus unelmoin paluusta yksinkertaisempaan aikaan.
Toki digiaika on voittopuolisesti hienoa. Annetaan tunnustus. Siitähän tässä itsekukin on tullut varsin riippuvaiseksi. Puhutaan nuorison digiriippuvuudesta, mutta olen havainnut sitä samaa varttuneemmassakin väessä, itseni mukaan lukien.
Toki puhelimen räpeltäminen ei kuulu kouluun, eikä varsinkaan oppitunneille, sen uskallan sanoa. Ja somen ikävät sivuvaikutukset pitäisi saada suitsittua. Paljon on vielä tekemistä, jotta digiajasta tulisi ihanteellinen. Meistä ihmisistä sekin on kiinni.
Laitetaan laitteet apureiksi, ei isänniksi!
Toiveikkaana,
Raija Hallikainen