Kiva ikääntyä
Sopiiko otsikko tämän päivän meininkiin Suomessa? Vaikka kuinka haluaisi esittää positiivista eikä marmattaa, niin sanoisin, ettei ikääntyminen ole “muodikasta” isänmaassamme.
Vaikka me jokainen suhtaudumme ikääntymiseen omalla tavalla, tuntuu, ettei ympäristö oikein ymmärrä vanhenemisen ideaa. Ikään kuin ihminen muuttuisi vanhetessaan muuksi kuin ihminen, jolla on tarpeet ja tunteet kuin muillakin.
Viime aikoina ovat ikäihmiset todellakin tulleet näkyväksi. Eikä hyvässä mielessä. Eduskunta kiistelee vanhustenhoidosta ja hoivapaikoista, otsikot repivät, että Suomen talous junnaa ikääntymisen takia. Onko hoitajamitoitus kaksi ja puoli vai kolme ja puoli? Ihan sama, mikä se teoriassa on. Todellisuus on toista. Huokaus!
Ikäihmiset lisääntyvät puheissa eksponentiaalista vauhtia. Kukaan ei muista kertoa, että jokunen sentään lähteekin täältä toiseen todellisuuteen. Eivätkä kaikki suinkaan tarvitse jokapäiväistä hoivaa.
Kaikki muut kuin ikääntyneet tai eläkeläiset ovat päässeet ääneen. Vanhat ovat hiljaa ja tyytyvät kohtaloonsa. Moni yrittää selviytyä yksin kotona mahdollisimman pitkään ja on iloinen ja kiitollinen, jos joku käy joskus heidän luonaan.
Vanhemmat ikäluokat ovat lapsuudesta asti tottuneet tekemään kovasti töitä ja olemaan vaivaamatta yhteiskuntaa.
Minua harmittaa se, että eläkeläisistä ja ikäihmisistä puhuttaessa ei muisteta, että he maksavat aika paljon veroja, ja jos joutuu tai pääsee ympärivuorokautiseen hoivaan, niin suurin osa tuloista menee hoivan kattamiseen. Valtion budjetista ei suinkaan makseta kuin osa eläkkeistä, vaikka toisin annetaan puheissa ymmärtää.
Mikä kumma siinä on, ettei ikääntyminen ole osa ihmisen normaalia elämänkaarta? Se ei ole itsessään mikään sairaus, eikä siihen tarvitse diagnoosia. Olen paasannut tästä ennenkin, ja tulen myös tekemään niin jatkossakin.
Nyt sanon jotain, josta joku voi ottaa nokkiinsa, mutta siitä vaan. Nimittäin se, miten ikäihmisistä puhutaan valtavana kulueränä, ei olisi korrektia puhetta, jos muista ihmisryhmistä ruvettaisiin puhumaan samalla nuotilla. Siinä älähtäisivät muutkin kuin kukkahattu…
Ikääntymiseen olisi Suomella ollut aikaa varautua. Se ei ole mitään päivänpolitiikkaa, vaan elämää.
Me suuret ikäluokat olemme koko ajan kuulleet, miten eri tavoin me haittaamme muiden elämää. Koulut pullistelivat aikoinaan ikäluokkiamme, kävimme kansakoulua aamu- ja iltavuorossa. Oppikouluun pyrki moninkertaisesti enemmän lapsia kuin koulut saattoivat ottaa vastaan.
Kun olimme työelämässä tukevasti keski-iässä, nuoremmat rupesivat kutsumaan meitä omien työuriensa tulpaksi. Kuulemma me pääsimme töihin helposti.
Tosin osa ikäluokkiemme nuorista meni suoraan kansa- tai kansalaiskoulusta töihin. Pulpettien kuluttamiseen ei ollut aina mahdollisuutta eikä kaikilla varaakaan. No se siitä. Elämä oli sellaista, emmekä osanneet pitää mekkalaa silloinkaan itsestämme.
Opiskeluaikana kiinnostuin ihan sivuaineena sosiologiasta. Monen muun opin lisäksi mieleeni on jäänyt luennolta yksi asia. Luennoija sanoi, että kun suuret ikäluokat tulevat elämän päätepisteeseen, hautapaikoista tulee pula. Viimeinen kilpa, no ei ainakaan paikasta auringossa!! Se ei nyt ole sentään toteutunut! Toivoakseni.
Iloisesti ikääntymässä,
Raija Hallikainen