Toisenlainen kesä
Miten kesä on mennyt? Kiitos kysymästä, ihan vaihtelevasti. Tämä kesä oli meillä erilainen kuin monet muut kesät. Kaikki ei mennyt kuten ihanassa Strömsössä, vaan vähän vaikeamman kaavan kautta.
Meidän huonekuntamme molemmat jäsenet, mies ja allekirjoittanut, jouduimme tutustumaan suomalaisiin sairaaloihin eri puolilla Suomea. Ei niin, että olisimme olleet ihan täpinöissämme tutustumisesta, vaan olosuhteiden pakosta.
Eipä niistä sen enempää, mutta kaikesta oppii, jos pitää silmät ja korvansa auki.
Itse olin Pohjois-Savossa, jossa kohtasin aivan superihania, savoa huastavia hoitajia. He jaksoivat kaiken kiireen keskellä viljellä huumoria, ja potilaiden kohtaaminen oli esimerkillistä.
Kyselin tietysti vähän sote-ajan kokemuksia henkilökunnalta. Huumorin takana oli myös vakavampia viestejä.
Rahasta on tietysti nykyään niukkuutta. Varmaan se näkyy sairaalan sisäisessä toiminnassa enemmän kuin suoraan potilaille. Ainoa asia, mikä minulle näkyi suoranaisena säästönä, oli ruoka.
Vaikka en todellakaan halua purnata ruuasta, enkä halua kuulostaa kiittämättömältä hienostelijalta, niin yhden hoitajan sanoin voin todeta, että ruuassa ei ollut juuri ”silmänruokaa”, joka olisi houkutellut syömään.
Salaatti oli pääosin kiinankaalia , jossa saattoi olla kurkku- tai kesäkurpitsaviipale, mutta esimerkiksi tomaatit loistivat poissaolollaan. Joskus en edes tunnistanut, mitä tarjolla ollut ruoka oli.
En tiedä, miten paljon sairaalassa valmistetaan ruokaa itse ja miten paljon tuodaan puolivalmisteina. Puolivalmisteitakin voisi ”tuunata” yrteillä ja ehkäpä muutenkin.
Se siitä. Loppujen lopuksi, meille sentään tarjottiin syötävää monta kertaa päivässä. Kaikkialla ei näin ole, joten täytyy olla myös kiitollinen kaikesta hyvästä ja vähemmästäkin.
Mietin sitä, miten herkullisen ja monipuolisen näköinen kasvis- ja salaatti- sekä ruokavalikoima kouluissa on nykyään. Saisivat koululaiset olla kiitollisempia saamastaan annista.
En ole mitenkään vihkiytynyt sote-asioihin ja niiden nykytilanteeseen. Parempi vaieta kuin olla tietävinään. Sen huomasin sairaalassa maatessani, että ambulanssit ja Kela-taksit kulkivat ahkerasti aluesairaalan ja yliopistollisen sairaalan välillä. Potilaita tuotiin ja vietiin.
Vaikka olenkin nostanut jotain epäoleellistakin esille, niin meidän huonekuntamme on kiitollinen, että olemme saaneet vielä hoitoa.
Vanhat ihmiset eivät ole nyt Suomessa oikein ”muodissa”, ja harva nuorempi meitä kiittelee. Rasitamme kuulemma terveydenhuoltoa ja täytämme sairaalat. Mutta. Olisihan se aika kummallista, tosi huolestuttavaa ja luonnotontakin, jos potilaina olisi vain nuoria ja työikäisiä. Iän karttuessa myös remonttien tarve lisääntyy.
Kiitos Suomi!
Ja terveiset nuoremmille, ikä karttuu kaikille!
Kesämuistoissa
Raija Hallikainen
raiha2008@windowslive.com