Pieni porukka – suuri tehtävä
Usko, toivo ja rakkaus sydäntyöhön ovat ne perusasiat, joiden varaan Espoon Sydänyhdistys ja sen vapaaehtoiset ovat rakentaneet 50-vuotisen työrupeamansa. Tekijät ja teemat ovat vaihtuneet vuosien varrella, mutta sama sydämellinen suhtautuminen on pesinyt pienen ja uusiutuvan ydinjoukon mielessä.
Kunnianhimoisesti liikkeelle
Yhdistys starttasi vuonna 1972, eikä sen jäsenet asettaneet turhan mitättömiä tavoitteita itselleen. Muun muassa oma lääkäriambulanssi kaupunkiin oli haaveissa. Hyvät ajatukset eivät aina muutu elämäksi, eikä yhdistyksen oma ambulanssikaan tullut sukkuloimaan Espoon katuja.
Sitähän eivät espoolaiset voimanaiset ja -miehet jääneet suremaan, vaan toiminta sai uutta puhtia 1980-90 -lukujen taitteessa, kun sydäntautien hoidosta alkoi kuulua hyviä uutisia. Markkinoille tuli käänteentekeviä lääkkeitä, ohitusleikkaukset ja pallolaajennukset rantautuivat Suomeen. Elintarviketeollisuuskin tuli talkoisiin mukaan, ja suomalaisten elämäntavat keventyivät.
Sydänkohtaukset eivät enää rumentaneet kuolin- ja eläketilastoja entiseen malliin, vaan sydäntapahtuman kokeneet saattoivat jopa palata töihin. Kuten nykyään sanotaan, he saivat uuden mahdollisuuden.
Tiedonjanoa ja tiedonjakoa
Nämä hienot lääketieteen saavutukset laittoivat yhdistyksen uuden eteen: mitä me voisimme tehdä hyvän jakamiseksi. Ollako perinteinen yhdistys vai palvellako isompaa joukkoa?
Yhdistys koki ahaa-elämyksen. Käsissähän oli paras mahdollinen kysyntätekijä: sydäntiedon jakaminen. Tiedolle oli tarvetta, mutta tiedonjakajia niukasti, jos ollenkaan. Silloin ei googlattu, kuten nykyään.
Napakymppi! Aina ei pelkällä innokkuudella selvitä eteenpäin. Yhdistysaktiivit miettivätkin riittävätkö rahat, rahkeet ja osaaminen tiedon jakamiseen. Onneksi toimintaan oli helppo saada mukaan eri alojen osaajia ja eri-ikäisiä innokkaita ihmisiä. Joukko lähti rohkeasti päin haasteita pistämällä osaavat päänsä yhteen. Johto otti asiat napakasti haltuunsa ja nykyslangilla tiimityö vakiintui.
Luennoista messuihin
Yhdistys kokosi toimintansa kerran vuodessa yksiin kansiin. Tästä kehkeytyi sittemmin ajatus jakaa opas jokaiseen kotiin. Talkoohenki, joka nykyään taitaa olla hiipuva kansanperinne, ratkaisi jakeluongelmat ja säästi postimaksut. ”Jakeluorganisaatio” oli tehokas ja parhaimmillaan jopa 50-henkinen.
Kehitys kehittyy, kuten vinoillaan. Kehitys ei suinkaan lakannut Espoon Sydänyhdistyksessäkään. Sydänluennot ovat aina kuuluneet yhdistyksen toimintaan. Ajan myötä luentoja teemoitettiin kokonaisuuksiksi. Pelkästään jäsenille suunnatut luennot avattiin yleisölle. Tiedonjanoisten joukko kasvoi ja kokonaiset teemapäivät vetivät yhä uusia ihmisiä.
Ihmisiä askarruttivat monet sydämen asiat. Teemailtojen lopulla osallistujilta hyökyi luennoijille kysymysten tsunami. Osa asiaan liittyvää, osa päivän teeman ohi.
Kysymystulvasta syntyikin uutta. Miksei annettaisi yleisölle koko päivän rautaisannos sydäntietoa?
Näin syntyi Sydänmessut, joita järjestettiin kymmenen kertaa. Ne alkoivat vuonna 2001 ja jatkuivat joka toinen vuosi vuoteen 2019 asti Espoon Kulttuurikeskuksessa Tapiolassa.
Messut on ollut pienen ja köyhän yhdistyksen suuri, ainutlaatuinen jopa riskialtis, mutta hyvin antoisa ja mieluinen ponnistus. Toteutukseen on tarvittu yhdistyksen omia jäseniä, jäsenten perheitä, sukulaisia ja tuttavia, yhteistyökumppaneita ja erinomaisia luennoijia. Kaikki ovat olleet mukana tekemässä työtä vapaaehtoispohjalta. Pääsymaksua ei peritty, mutta yhteistyökumppanit saivat ostaa esittelypaikan, ja osa sai myös puheaikaa luentosalissa.
Uutta suuntaa hakemaan
Messut ovat antaneet yhdistykselle taloudellisen kivijalan. Vaikka toiminta on suurelta osin vapaaehtoistyötä, ilman rahaa ei mikään organisaatio pyöri. Jäsenmaksu on pieni, ja siitäkin iso siivu menee katto-organisaatiolle.
Vapaaehtoistyö on iso ja arvokas sana ja asia. Ilman valtakunnan parhaita luennoijia, lääkäreitä ja muita asiantuntijoita yksikään luento ei olisi syntynyt. Sama koskee koko yhdistyksen toimintaa. Toiminnanjohtaja on pitänyt langat erinomaisesti käsissään ja jakanut tehtäviä sopivasti.
Nyt on messut messuttu ja uusi aika edessä. Sydäntyöhön aikansa ja voimansa panostaneet ihmiset ikääntyvät, eikä nuorempi väki ole samalla tavalla sitoutunut sydänhommiin.
Korona on osaltaan pitänyt meidät varpaillaan. Sydäntyö ei lopu, eivätkä sydänsairaudetkaan. Tiedontarve on yhä voimissaan. Toimintamuodot ovat aikansa lapsia, ja niin ovat yhdistyksen ”menestystuotteetkin”
Sydänkerhot pyörivät, kunhan kerhonvetäjiä riittää. Kerhot ovat suosittuja. Vertaistukitoiminta jakaa kokemuksiaan uusille sydänpotilaille. Lohduttaa ja auttaa niitä, joille sydänsairaus on tullut nurkan takaa. Pelot ovat suuret ja myös tiedonjano.
Yhdistyksen toiminnan ehkä suurin pettymys on yhdistyksen jäsenmäärän kehitys. Paljon on työtä tehty asian eteen, mutta jäsenluettelo ei silti pitene toivotusti. Jäsenmaksu on tosi kohtuullinen, joten rahasta ei jäsenyyden pitäisi kiikasta ainakaan työssä käyville.
Edessämme on silti valoisa tulevaisuus. Kun yksi ovi menee kiinni, monta muuta mahdollisuutta avautuu tilalle. Usko, toivo ja rakkaus sydäntyöhön elävät yhä vahvasti.
Raija Hallikainen
Lähde: Annukka Siro, Espoon Sydänyhdistys