Hyppää sisältöön

Perinnejoulu vai jotain muuta

Perinnejoulu ja jotain muuta

On ihmisiä ja jouluihmisiä. Jotkut viettävät juhlaa ”ei voisi vähempää kiinnostaa” -asenteella. Jotkut ovat ihan toista maata: kaikki peliin. Koristeet ja ruoka prikulleen kuten aina on ollut. Koti pukeutuu ehkä vaihteleviin väreihin, mutta muuten samat koristeet kaivetaan kaapista ja asetellaan täsmälleen niin samoille paikoille kuin muisti antaa myöten.

Mikäpäs siinä. Ihmiset valitsevat itselleen sopivimman tavan viettää valon juhlaa pimeyden keskellä. Perinteet ovat kauniita ja luovat tuttuuden tunteen. Monelle lapsuuden joulu toimii tienviitoittajana. Lapsuuden joulutunnelman tavoittaminen vain tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta.

Itse kuulun, tarkemmin ajateltuna, aika radikaaliin joulusiipeen. Pidän joulun tunnelmasta ja tuoksuista. Valkeista kukista ja kynttilöistä. Viipyvästä tunnelmasta. Hiljaisuudesta. Musiikista. Väenpaljous ja hössötys eivät ole minun juttujani.

Minkään ei tarvitse olla joulussani kuin ennen. Olen itsekin hämmästynyt tästä ”vapautumisesta”. Omat jouluni ovat olleet monenlaisia, lähes joka vuosi erilaisia. Myös silloin, kun tyttäreni oli vielä kotipiirissä ja sinkku.

Kutsuin usein yksinäisiä ystäviäni aattoaterialle. Joskus oli mukana ystävien ystäviäkin, joita en tuntenut entuudestaan. Rattoisaa.

Olen jouluaaton lapsi, joka ei koskaan voinut viettää synttäreitään aattona. Otin aikuisena vahingon takaisin ja kutsuin aattoiltana, kinkkujen jälkeen, ystäviä synttärikahville. Nyt perinne ei enää jatku. Kukapa tässä iässä enää syntymäpäiviään muistelee.

Rikkaita, monenlaisia jouluja, joita muistelen nyt suurella ilolla ja lämmöllä. Joulu ei ollut yhtään vähemmän joulu. Päinvastoin. Enkä nyt korota itseäni miksikään ”hyväntekijäksi”. Silloin vielä jaksoin uurastaa ja olla. Nyt lähden mieluusti valmiiseen jouluun. Kokemaan jotain ennenkokematonta.

Joulu on ollut meillä Suomessa kovin perhekeskeinen. Kivaa on tietysti olla yhdessä, mutta jo lapsena vierastin sitä, että koti sulkeutui jouluaatoksi. Eikä meillä saanut mennä joulupäivänäkään naapuriin kavereille kylään. Pitkiä päiviä. Varsinkin jouluaatossa oli taatusti 36 tuntia. Siltä ainakin tuntui. Jokainen minuutti oli pelkkää joulupukin odotusta.

Nyt jäämme odottamaan jokainen omanlaistamme joulua. Se on taatusti hyvä ja mieleenpainuva, onpa se perinteisesti rakennettu tai jotain muuta. Iloitaan hetkistä.

Otetaan Vuosi 2022 vastaan kaikkineen, mitä se tuo tullessaan. Uuden vuoden lupaus on, että ei luvata muuta kuin tehdä parhaamme vallitsevissa oloissa.

Malja elämälle!

tunnelmissa

Raija Hallikainen

raiha@windowslive.com

Haku

Löytynyt 0 tulokset