Muutoshumppaa

Maailma se pinkoo eteenpäin niin, että hippulat vinkuu. Muutostahti on pikemmin rokkia kuin hidasta valssia. Tämä ei liene yllätys kenellekään. Pysähtyä ei saa, mutta saisiko välillä hidastaa tempoa, valssata muutaman tahdin.

Viisaat ovat todenneet maailman muutosnopeuden, ja me tavikset tunnemme sen kyllä jaloissamme.  Liioitellen sanottuna: tänään opittu on ylihuomenna roskaa. Tästäpä tuleekin mieleen lehden toimituksessa kerrottu lentävä lause: tämän päivän lehdellä voi huomenna pyyhkiä…sitä..

No, ei noin syvälliseksi sentään tarvitse heittäytyä. Siis siitä muutoksesta. Paljon on maailma muuttunut hyvään suuntaan. Tieteet ovat ratkoneet monia ihmiskuntaa hyödyttäviä asioita. En osaa edes luetella, mitä kaikkea hyvää on tapahtunut ja tapahtumassa.

Mutta. Näinä aikoina tulee väistämättä mieleen, että kaiken muutoksen hurmassa liekö unohtunut se, että itse ihminen muuttuu hitaammin.

Liian paljon muutoksia liian nopeasti ei tunnu hyvältä. Hengähdystauot ja kehitystasanteet olisivat toivotumpia. Muutos ei kulje optimaalisesti, ja se koettelee.  Koko ajan ihmispoloisen pitää olla varuillaan, etteivät jalat mene solmuun rokatessa.

Se stressaa. Työelämässä, koulussa ja elämässä muutenkin. Ei kukaan jaksa olla koko ajan tehokas ja menevä. Kannetaanko jo nyt tämän kehityshumpan kitkeriä hedelmiä?

Ihmiset, yhä nuoremmat, uupuvat, masentuvat ja stressaantuvat. Jaksaminen, terveys ja mielenterveys ovat vaakalaudalla. Oma voimattomuuden tunne kasvaa hallitsevaksi. Pitääkö kaikkeen vaan sopeutua, koska muutokseen ei ole muuta tehtävissä?

Kun olin työelämässä, nuoremmat sanoivat meille kokeneemmille, että hyvähän teidän on. Meille nuorille muutosvauhti on ihan toista kuin teillä on ollut. Huomautin ystävällisesti, että me vanhemmat olemme oikeastaan kokeneet teknologian murroksen pitkältä ajalta. Tänään niin itsestään selvä asia kuin televisio oli lapsuudessani uusi asia. Saman teknologian kehityksen olemme  me vanhemmat ikäluokat käyneet läpi kuin nuoremmatkin. Kyllä työelämä rokkasi kovasti meidän varttuneempienkin työssä ollessa.

Vielä 1980-luvulla tietotekniikka oli  suhteellisen tuore ilmiö työpaikoilla. Meidän piti perehtyä tietokoneiden käyttöön ihan ummikkoina. Nyt osaaminen on nuoremmille tuttua jo lapsenkengistä asti.

Kaikki muutkin muutokset koskivat yhtälailla kaikkia työelämässä olleita. Työtahti ja muutkaan työelämän lisääntyvät vaatimukset eivät ohittaneet meitä vanhempia.

Yksi ikävä ilmiö meidän varttuneempien piti vielä sietää. Nimittäin muutosneuvotteluiden lopputuloksena kävi usein niin, että työvoiman karsinta aloitettiin kokeneemmasta päästä. Suoraan sanottuna vanhemmista tekijöistä.

Kaikesta on selvitty, ja tullaan vastakin selviämään. Asioiden eteen pitää ponnistella. Pitää opetella rokkaamaan tai vähintään humppaamaan. Mikään ei tule, eikä saisi tullakaan, itsestään kuin Manulle illallinen. En tiedä, mikä illallinen  Manulle on tullut noin vain. Voihan olla, että illallinen ei ollut parhaasta päästä.

Vähän surettavat ne huutokuorot, jotka haluavat aina vaan lisää rahaa yhteisestä kassasta. Meillä Suomessa asiat ovat lähes kaikilla suhteellisen hyvin. Ainakin jos kääntää katseensa vähänkään sinne suuntaan, missä ihmisillä ei ole juuri mitään. Korkeintaan sinnikkyyttä jatkaa.

Ei pilata Suomea itsekkyydellä.

Hidastetaan vaatimuksia. Opetellaan keventämään!

Vähän valssaten ja humpan askelia opetellen

Raija Hallikainen 

raiha2008@windowslive.com