Juhlien jälkeen
Olen joskus miettinyt, mikä on masentavin näkymä, jonka olen kohdannut. Masentavimmasta en tiedä, mutta usein silmieni eteen on noussut kuva juhlien jälkeisestä tilanteesta: likaisia astioita, puoliksi syötyjä ruoka-annoksia, monenlaisia pulloja ja roskia siellä täällä. Lautasliinat sulassa sotkussa. Roskaiset pöydät ja lattia, joka kaipaa kipeästi harjaa, rikkalapiota ja luuttua. Onko tarpeeksi kamalaa?
Aika paha kuva, muttei se sovi kauniin kesämme jälkeiseen elämään. Vertauskuvallisesti voimme kai todeta, että nyt elämme maailmassa, varsinkin Länsimaissa, juhlien jälkeistä aikaa. Kulutusjuhlat ovat ottaneet luontomme voimille, ja on aika kohdata se näky, jota kenties emme halua nähdä.
Juhlat eivät ole kestäneet kauan, mutta jälkiä on jo. Onneksi emme ole ennättäneet lopullisesti tuhota elämän edellytyksiä. Meitä on ainakin varoitettu ajoissa. Voimme jokainen korjata omaa käyttäytymistämme. Ja parannus on joka tapauksessa hyvä aloittaa itsestä.
En pidä siitäkään, että julkisuudessa pelotellaan ilmastonmuutoksella. Toivon, uskon ja realismin avulla saadaan aikaan parempaa kuin tuomiopäivän julistamisella. Varsinkin lapset ja nuoret on helppo saada pois tolaltaan, kun yltiönegatiiviset uutiset ilmastonmuutoksesta vyöryvät päivittäin päällemme. Malttia maalailuun. Hienoa on huomata myös ne hyvät asiat, jotka vievät meitä parempaan maailmaan.
Tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että maailmanmeno on karannut hallinnastamme. Meillähän on ollut pitkä rauhanaikana ja monien tavoittelema hyvä tai ainakin parempi elämä. Olemme tottuneet ja ehkä tuudittautuneetkin siihen, että kaikki jatkuu vain parempaan päin. Niin ei elämässä ole kuitenkaan koskaan käynyt. Aina on ilmaantunut hyvän keskelle jotain odottamatonta, eikä välttämättä hyvää.
Pelottavaa on se, jos ihmiset vaipuvat surkuttelemaan tilannetta ja lamaantuvat. Näin käy joskus myös sairauksien ilmaantuessa. Jotkut käärivät henkiset hihansa ja lähtevät vastarintaan. Jotkut murehtivat itsensä vielä kipeämmäksi.
Tarvitsemme kanssakulkijoita, opastajia ja viisaita ihmisiä rinnallemme. Jaettu huoli ei ole kaksinkertainen huoli, vaan kevennetty kuorma.
Mielenterveyden ongelmat ja ahdistus kurittavat hälyttävän paljon suomalaisia. Ehkä emme ole toisillemme riittävästi taakan jakajia, vaan taakan kasvattajia. Liian moni on joutunut ja joutuu koulu- ja työpaikkakiusatuksi. Miksi ihmeessä me teemme toisillemme pahaa? Onko empatiakykymme jäänyt kehittymättä?
Olipahan mietteitä. Toivottavasti eivät masenna. Minkä ihminen rikkoo, sen hän voi myös korjata.
Uusi toimintakausi olkoon meille kaikille iloksi ja rakennukseksi.
Toivoa on ilmassa kaikille jaettavaksi!
Raija Hallikainen