Nostalgiaa ja tätä päivää
Sanotaan, että kun ihminen tulee tiettyyn ikään, hän rupeaa muistelemaan lapsuuden asioita. Äitiä, isää, sisaruksia, lapsuuden leikkejä, kotia ja kaikkea sitä, mitä silloin puuhattiin. En tiedä, mikä on se ikä, jossa erityisesti palataan elämän alkuvuosiin. Se taitaa vaihdella ihan kuin muistotkin.
Vaikka väitän kivenkovaan, etten ole nostalgiaan taipuvainen, huomaan vertailevani nykypäivän elämänmenoa siihen, miten oma sukupolveni on elänyt. Voisi tulla melkein kateelliseksi siitä, mitä kaikkea on nykyään tyrkyllä. Mutta hyvä on huomata, etteivät ihmiset tunnu olevan nyt tyytyväisiä ja onnellisia oikein mistään. Onko siis jotain kadehdittavaa?
En palaa mielelläni omaan lapsuuteeni. Siitä voisi tietysti mielessään tehdä vaikka kuinka kultaisen, mutta erityiseen nostalgiaan ei ole aihetta eikä tarvetta. Ei se ollut huonoa, monessa suhteessa puutteellista, mutta ei poikennut ympäristöstä mitenkään. Mitä jäi lapsen mielestä puuttumaan, sitä on voinut varttuneempana paikata yllin kyllin. Kaikkea ei tarvitse lapsena ja nuorena kokea tai omistaakaan. Jää jotain vau-elämyksiä vuosien varrellekin.
Ajoimme pari vuotta sitten Joensuussa lapsuudenkotini ohi. Enpä ollut nähnyt kotitaloani vuosikymmeniin. Kas kummaa, maailma on kutistanut senkin omakotitaloalueen sitten nuoruuteni. Kotipiha, joka lapsena tuntui olevan äärettömän suuri, näytti kovin vaatimattomalta, vaikka neliöitä on 1100. Katu, jonka varrella talo oli ja on edelleen, tuntui kaventuneen ainakin oman mittansa verran siitä huolimatta, että se oli ennallaan.
Vaikka paljon asioita olikin kuin ennen, mikään ei tuntunut olevan kuin ennen. Uudet omistajat olivat tietysti tehneet ympäristöstä omanäköisensä, mutta itse talo ja naapuritalot olivat kutakuinkin ennallaan. Hyvä oli käydä, mutten ruvennut haikailemaan takaisin lapsuuteen. Enää ei ole tarvis käydä sielläkään.
Toiset ihmiset ovat toisenlaisia. Se on hyvin okei. Itse en säilytä tavaroita siksi, että liitän niihin tunteita tai tarinoita, vaan siksi ettei hyvää tavaraa ole viisasta heittää pois. Kaikki on käytössä, ei hyllyssä keräilykohteena.
Toisenlaisiakin tapoja on. Kukin elää tavallaan, ja täytyy muistaa, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa elämäntapaa. Joskus nämä erilaiset tavat voivat päätyä kahnauksiin, kun kaksi hyvin eri tavalla esineisiin ja elämään suhtautuvaa päätyy saman katon alle. Missä kaappi silloin seisoo ja mitä se pitää sisällään, sitä ei tarvitse tässä miettiä.
Eletään onnellisina nostalgisissa tunnelmissa tai tiukasti eteenpäin menossa!
Tässä ja nyt
Raija Hallikainen