Hyppää sisältöön
Etusivu / Arton tarina

Ryhmä on melkein kuin toinen perhe

Sydänsairauden kanssa ei kannata jäädä yksin. Vuodesta 2016 Kaakkois-Suomen Sydänpiirin jäsentoiminnassa mukana ollut Arto Aho kannustaa jokaista sydänongelmista kärsivää mukaan toimintaan. Erityisesti hän kehuu vertaisryhmätoimintaa.

Arto Aho sai ensimmäiset sydänoireet jo 90-luvulla, kun sydän alkoi raskaan elämäntilanteen ja stressin myötä lyödä epärytmiin. Diagnoosina oli eteisvärinä eli flimmeri.

– Olin tuolloin vielä aika nuori. Muljahtelu tuntui todella epämiellyttävälle ja pelottavallekin. Sydämen rytmi saatiin käännettyä sähköllä normaaliksi. Minulle jäi kuitenkin alitajuinen pelko siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kertoo Arto.

Arto oli ehtinyt unohtaa jo koko asian, kun eteisvärinä alkoi uudelleen vuonna 2015. Lääkkeet eivät auttaneet, mutta sairaus saatiin kyllä hallintaan. Arto halusi tukea. Hän etsi tietoa netistä ja löysi paikallisen sydänyhdistyksen. Lappeenrannan Sydänyhdistyksen jäseneksi Arto liittyi vuonna 2015.

– Liityin saman tien työikäisten vertaistukiryhmään, ja olen siinä edelleen. Ryhmään liittyminen oli todella tärkeää. Henkinen puoli otti niin koville. Ryhmä on hirveän hyvä, ja sen vetäjä todella mukava. Meitä on noin 5–6 aktiivista jäsentä. Kokoonnumme kerran kuussa, joskin kesällä pidämme taukoa. Ilmapiiri on minusta leppoisa ja luotettava, siinä uskaltaa kertoa kipeimmätkin jutut. Olemme kaikki aika puheliaita, mutta ryhmässä voi kyllä hyvin olla hiljaakin. Ryhmä on minulle kuin toinen perhe.

Ryhmää vetää sairaanhoitaja Kati Palviainen Kaakkois-Suomen Sydänpiiristä. Tapaamisissa on usein joku teema. Välillä mennään keilaamaan, välillä puhutaan laihduttamisesta, ruokavaliosta tai vaikka suun terveydestä.

 

Kynnys on matala

Arto suosittelee sydänyhdistysten toimintaa ehdottomasti.

– Ihmettelen sitä, miten vähän ihmiset käyttävät näitä palveluita. Sairaalasta saa vain lääketieteellisen hoidon. Kun tulet kotiin, jäät helposti yksin ilman vertaistoimintaa. Vertaisryhmässä saat henkistä tukea, vinkkejä ja niksejä.

Arto korostaa, että ryhmässä kynnys on matala. Ryhmästä saa avun, kun vain rohkaistuu mukaan. Moni saattaa miettiä, miten osaa olla ryhmässä, mutta Arton mielestä pelko on turha. Ryhmässä puhutaan ihan tavallisia asioita, tavallisilla sanoilla.

– Missioni on saada sydänpotilaat ymmärtämään, että kannattaa tulla toimintaan mukaan.

Ettei jää asioiden kanssa yksin. Veikkaan, että olisin hakeutunut terapiaan ilman ryhmää. Henkinen hyvinvointi niin tärkeää, toteaa Arto lopuksi.

 

Kaakkois-Suomen Sydänpiiri | Arto Aho henkilötarina

Saara Raudasoja | Sorja Productions

10.12.2021

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot