Hyppää sisältöön

Tule mukaan vapaaehtoiseksi!

Kainuun Sydänyhdistyksessä on monia mahdollisuuksia vapaaehtoistoiminnan toteuttamiseen. Vapaaehtoisena pääset toimimaan tehtävissä, joissa saat hyödyntää omia mielenkiinnon kohteitasi, osaamistasi ja kokemuksiasi. Et kuitenkaan tarvitse mitään erityisosaamista. Riittää, että olet oma itsesi. Kaikille löytyy mieluisaa tekemistä!

Esimerkkejä mahdollisista vapaaehtoistoiminnan tehtävistä:

  • opastusta digilaitteiden käytössä
  • kahvinkeiton tai muiden tarjoilujen hoitamista
  • vertaistukihenkilönä toimimista
  • kerhotoiminnan ohjaamista
  • tapahtumien suunnittelua
  • viestinnän ja markkinoinnin hoitamista
  • esittelypisteillä toimimista
  • esitteiden jakamista
  • ohjelmanumeroiden toteuttamista

Vapaaehtoistehtävät voivat olla mitä moninaisempia ja nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. Vapaaehtoiseksi tullessasi sinulla on täysi oikeus valita mihin ryhdyt. Pidempiaikaisten tehtävien rinnalla löytyy myös pieniä ja kertaluontoisia tehtäviä, joihin on helppoa osallistua matalalla kynnyksellä täysin omien aikataulujen ja voimavarojen puitteissa.

Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta

Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnastamme, ole meihin yhteydessä. Yhteydenotto tai kiinnostuksen ilmaiseminen vapaaehtoistoimintaamme kohtaan eivät sido sinua mihinkään. Vapaaehtoisena toimiminen ei myöskään edellytä jäsenyyttä.

Meille voit ehdottaa omia ideoitasi toiminnan toteuttamiseen liittyen. Keskustellaan ja pohditaan yhdessä, jotta löydetään sinulle mieluinen tehtävä! Eikä huolta, että jäisit tehtäväsi kanssa yksin. Vapaaehtoisena saat apua ja opastusta sekä kannustavan ilmapiirin ympärillesi.

 

Lisätietoja Kainuun Sydänyhdistykseltä, p. 0400 289 108, kainuun.sydanyhdistys@sydan.fi

 

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot