Hyppää sisältöön
Etusivu / Kansallisen hiihtopäivän tunnelmia Lapissa

Kansallisen hiihtopäivän tunnelmia Lapissa

Valokuvaaja Pekka Visala taltioi kansainvälisen hiihtopäivän tunnelmia Hetassa Enontekiöllä.

Julkaistu 1.2.2022
Päivitetty 10.10.2022

Lauantaina 29.1 vietettiin kansallista hiihtopäivää. Koko Suomea aktivoimassa ovat olleet Suomen Latu, Sydänliitto, TUL ja Yle. Myös Lapin sydänyhdistyksiä oli mukana tapahtumassa järjestämällä toimintaa omilla paikkakunnilla.

Hiihtopäivän tapahtumia järjestettiin mm. Posiolla ja Enontekiön Hetassa, jossa mukana olivat Enontekiön ja Muonion sydänyhdistykset. Liikkumisen riemu ja ilmassa väreilevä yhteenkuuluvuuden tunne välittyvät kuvien kautta tästä tammikuisesta lauantaista!

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot