Hyppää sisältöön

Sepelvaltimotautiin sairastuneen sydänpolku

Sepelvaltimotauti on pitkäaikaissairaus, jonka hyvä hoito perustuu oikea-aikaiseen tutkimukseen, lääkehoitoon, elintapamuutoksiin sekä kuntoutukseen. Hoitopolku ei pääty sairaalasta kotiutumiseen – toipuminen jatkuu arjessa, jossa terveydenhuollon ja järjestöjen tarjoama tuki kulkevat rinnakkain.

Sydänpolku

Oireet ja hoitoon hakeutuminen

Sepelvaltimotauti voi oireilla esimerkiksi:

  • puristavana tai ahdistavana rintakipuna
  • rasituksessa ilmenevänä hengenahdistuksena
  • ylävartalon kipuna tai poikkeavana uupumuksena.

Äkillisissä oireissa tulee soittaa hätänumeroon 112. Muiden oireiden yhteydessä kannattaa ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan.

Tutkimukset ja diagnoosi

Terveydenhuollossa tehdään tarvittavat tutkimukset, joiden perusteella selvitetään oireiden syy ja laaditaan hoitosuunnitelma. Tutkimuksia voivat olla esimerkiksi EKG, laboratoriokokeet, rasituskoe sekä sydämen kuvantamistutkimukset

Hoito

Sepelvaltimotaudin hoito suunnitellaan yksilöllisesti. Hoito voi sisältää:

  • lääkehoidon
  • pallolaajennuksen
  • ohitusleikkauksen
  • elintapaohjausta.

Samalla kiinnitetään huomiota sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin, kuten verenpaineeseen, kolesteroliin, diabetekseen, tupakointiin, ravitsemukseen ja liikuntaan.

Kotiutuminen ja seuranta

Kotiutumisen jälkeen hoito jatkuu omalla terveysasemalla ja tarvittaessa erikoissairaanhoidossa.

Seurannassa arvioidaan muun muassa:

  • oireiden hallintaa
  • lääkehoidon toteutumista
  • verenpaine- ja kolesterolitasoja
  • elintapamuutosten onnistumista
  • työ- ja toimintakykyä.

Tukea elintapamuutoksessa

Hoitopolku jatkuu – et jää yksin

Monelle sairastuneelle kuntoutus ja vertaistuki ovat tärkeä osa toipumista.

Sydänliitto Lappi tarjoaa

Sydänkuntoutuskurssit

Saat tietoa sairaudesta, omahoidosta, liikunnasta, ravitsemuksesta sekä keinoja tukea omaa hyvinvointiasi.

Tästä tutustumaan kurssitoimintaan

Sydänryhmät (ensitietoryhmät)

Ryhmissä käsitellään sepelvaltimotaudin elämäntapahoitoa, sairastumisen herättämiä kysymyksiä ja tutustutaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin.

Vertaistuelliset ryhmät

Säännölliset tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden keskusteluun, liikuntaan ja yhdessäoloon turvallisessa ilmapiirissä.

Tästä tapahtumakalenteriin

Vertaistuki

Koulutetun vertaistukijan kanssa voit keskustella kokemuksista ja arjen haasteista luottamuksellisesti.

Löydä tukijasi

Paikalliset sydänyhdistykset

Yhdistykset järjestävät liikuntaryhmiä, luentoja, tapahtumia, retkiä ja muuta toimintaa sydänterveyden tukemiseksi.

Sydänpolku jatkuu arjessa

Toipuminen on pitkäjänteinen prosessi. Hyvä lääkehoito, terveelliset elämäntavat, liikunta, vertaistuki ja yhdessä tekeminen auttavat ylläpitämään toimintakykyä ja elämänlaatua.

Lapin Sydänpiiri kulkee rinnallasi sairaalasta kotiin ja kohti hyvää arkea.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot