Minun tarinani
Minä olen! -hyvinvointia kulttuurin keinoin -hankkeen ryhmäläiset saavat halutessaan kirjoittaa anonyymisti Minun tarinani -tekstejä ja rohkeimmat osallistujat pääsevät toteuttamaan myös Minun tarinani -videoita.
Tekstien ja videoiden tavoitteina on tulla nähdyiksi ja kuulluiksi sekä muuttaa asenteita työttömyyttä ja työttömiä kohtaan myönteisemmiksi.
Jokaisella työttömällä on oma tarinansa kerrottavanaan – kuuntele se
Katso Minä olen! -osallistujan, Sadun, video, jossa hän kertoo oman tarinansa.
Sadun hiukset ja meikki: parturi-kampaamo Luova
Videon kuvaus ja editointi: Tuomas Tiainen, Sanoma
Sadun kuva: Vesa Saivo, Sanoma
Sadun kokemuksia Minä olen! -toiminnasta
”Kuntouttavan työtoiminnan kautta pääsin mukaan Minä olen-hankkeen ryhmään ja pääsin kokeilemaan erilaisia kädentaitoja ja näkemään upeiden taitajien töitä ja taidonnäytteitä. Aloin huomata, että mulla on taitoja vaikka mihin enkä olekkaan ihan turha. Olen nauttinut ryhmässä olemisesta ja olen saanut valtavasti ideoita mitä kaikkea oon ja osaan tehdä. Jo se, että huomaa itsessään taitoja, joihin ei ole uskonut on nostanut itsetuntoa uudelle tasolle ja Minä olen -ryhmässä saa hyvin omaa sanomaansa esille, kun ketään ei jätetä ulkopuolelle.
Minä olen -ryhmän kautta pääsin tekemään myös sisältömarkkinointiin tarkoitettua Minun tarinani videota, oli mukava nähdä, millaista on mainoksen tekeminen suunnittelusta toteutukseen ja kaikkea siltä väliltä. Ennen videokuvauksia kävimme kampaajalla, jossa laitettiin hiukset ja meikki. Myös tämä oli uusi kokemus enkä ikinä ole tuntenut itseäni yhtä upeaksi ja itsevarmaksi kuin kuvauspäivänä. Annoin myös Satakunnan Kansaan haastattelun ja olen saanut paljon positiivista palautetta artikkeliin liittyen ja myös siitä, että olen osallistunut videon tekoon omalla tarinalla ja omilla kasvoilla. Kaiken kaikkiaan Minä olen -hankkeeseen osallistuminen on tuonut elämääni paljon uutta positiivista virtaa. Parasta kaikessa on ollut ihmiset, jotka on ollut tässä mukana tukien ja kannustaen.”
Alla otteita Minun tarinani -teksteistä, joissa Minä olen! -osallistujat ovat saaneet avata omin sanoin muun muassa elämäänsä ja työttömyyttä sekä toisaalta kulttuurista saatavaa hyötyä.
Kävellessäsi kadulla, et pysty tunnistamaan vastaan tulleesta henkilöstä, onko hän työssäkäyvä vai työtön ihminen. Muuttuneessa maailmassa on todennäköistä, että yhä useampi kokee, jossain elämänsä vaiheessa, työttömyyttä. Polku takaisin työelämään ei ole kaikille helppoa. Jokaisella työttömällä onkin oma tarinansa kerrottavanaan eikä häntä tule leimata kuuluvaksi työtä vieroksuvaan massaan.
Ihmisen arvoa ei tule mitata työstatuksen tai materiaalisen omaisuuden mukaan. Usein työttömän henkilön kuitenkin katsotaan olevan jotenkin alempiarvoinen ja epäonnistunut. Se on väärin. Kukaan meistä ei tiedä eikä tunne hänen koko tarinaansa, syitä siihen, miksi esimerkiksi hänen työttömyytensä on pitkittynyt. Työttömyys ei tee hänestä yhtään huonompaa
ihmistä, päinvastoin.
Kun ohjaan ryhmiäni, näen jokaisen osallistujan samanarvoisena, usein itseäni älykkäämpänä ja osaavampana. Minulla on siis käynyt tuuri, että olen itse työssäkäyvä, palkkaa saava ihminen. Voi kunpa jokaiselle ryhmäläiselleni avautuisi mahdollisuus hyödyntää vahvuuksiaan sekä osaamistaan, olisi se sitten työssä, osa-aikatyössä, eläkkeellä, vapaaehtoistoiminnassa tai
harrastuksena.
Kirsi Järvinen, projektisuunnittelija, Minä olen! -hyvinvointia kulttuurin keinoin
Kuka minä olen
”20 vuotta asetin työn ykkös-sijalle, se oli helppoa koska olinhan luonut itselleni täydellisesti sopivan, erittäin mielenkiintoisen ja monipuolisen UNELMATYÖN ja saanut käsittämättömän ihanan työyhteisön jonka yhteistyöllä rakensimme uskomattoman upean työympäristön!
Niinpä työ määritteli identiteettini enkä tiennyt OLLENKAAN mitä olen ilman työtä.. tai olenko mitään (tämän opin psykiatrilta).
Työpainotteisesta elämäntavasta irtautuminen tapahtui vasta pakon edessä, terveyden menettämiseen havahtuen juuri viime hetkillä. Viisautta on luovuttaa, vaikka työstä olet saanut suurimmat onnistumisen riemut… niin pitää avata silmät ja tajuta miten perhe kärsii kun et koskaan ole kotona etkä läsnä silloinkaan kun sanot lapselle juu juu ihan kohta kuuntelen sua……ja yötkin mietit työasioita….. ei niin voi jatkaa loputtomasti! Pian se maailman suloisin lapsi muuttaa pois kotoa ja sitten onkin myöhäistä miettiä miten sen lapsuus mahtoi sujua silloin on pakko riuhtaista itsensä irti oravanpyörästä koska työ ei maailmasta tekemällä lopu!!!
Sairastelun pitkittyessä tunsin olevani täysin pohjalla, jumissa siinä tunteessa etten ole koskaan tuntenut itseäni niin turhakkeeksi. Olinhan täysi nolla.
Hämärästi ymmärsin kuitenkin, että tästä on vain yksi suunta – ja se on ylöspäin – > vaan mistä löytyisi voimaa kiivetä?
Äkkipikaiselle ihmiselle uutta oli pohdinnat. Mitään ei tapahdu tänään, ei huomenna. Eikä ylihuomenna. Ensi viikollakaan ahdistus ei vielä katoa minnekään. Ei ole ratkaisuja, ei ole vastauksia.
Pitkäjänteisyys.
ARMO. Onpa erikoinen sana….mitä se oikein tarkoittaa? Paljon luontevampi sana ois tarmo. Sitähän löytyy! Olenhan aina ollut hyvinkin tarmokas! Jee, täältä tullaan taaaaaas täynnä tarmoa! En nukkunut yhtään viime yönä(kään) mutta kyllä vielä jaksan tämän(kin) viikon loppuun..levätään viikonloppuna sitten…eiku, pitääkin väsätä se raportti…ja sitten viimeistellä se hakemus… no, Joululomalla sitten huilataan!
KUINKA VAIKEAA VOIKAAN OLLA OPPIA OLEMAAN ITSELLEEN ARMOLLINEN?!?!
Ehkä opinkin sen vielä joskus…nyt vaan ollaan ja relataan… On ihan OK ottaa iisisti ja jaksaa luottaa huomiseen, uskoa siihen että jonain päivänä terveys taas kestää ja silloin myös löytyy uusi riittävän hieno työ, kunhan ensin oppii sanomaan myös EI.
Ja pitää löytää itsensä; kuka minä olen?
Ja sitten osata ottaa rennosti ja SILTI uskaltaa arvostaa itseään vaikka tuntuu ettei osaakaan enää mitään…jossain vaiheessa kenties oppii löytämään tasapainon rasituksen ja levon välillä, erottaa kunnolla työn ja vapaa-ajan.
Minä olen -kulttuurihanke on antanut hirmuisen paljon uutta virtaa, on saatu nähdä uskomattoman hienoja paikkoja ja tavattu upeita taiteilijoita. Epämukavuus-alueellekin on lempeästi tuupattu kokeilemaan uusia kädentaitoja ja rohkaistu luottamaan itseensä, tuloksena iloisia yllätyksiä ja uusia taitoja… ja aitoa riemua, että vielä tässäkin iässä voi oppia jotain uutta!
Minä olen- ryhmäläisten tuki on antanut valtavan paljon uutta näkemystä ja voimaa!
Syvälliset keskustelut ja vaikeiden elämäntilanteiden jakaminen on ollut helppoa alusta asti. Tästä ryhmästä olen saanut paljon uskoa itseeni ja taitoihini.”
Uupumus
”Koetan pitää jonkinlaista päivärytmiä yllä, joskus onnistuu, mutta useimmiten ei. Olen työtön pääosin masennuksen ja keskittymishäiriön takia.
Masennus saa väsyneeksi ja keskittymishäiriö saa kaikki vähänkin keskittymistä vaativat jutut tuntumaan ylivoimaiselta. Asioiden hoitamisesta, itsestään ja kämpästä sekä ihmissuhteista huolehtimisesta ei välillä tahdo tulla mitään. Olen niin uupunut ja ylikuormittunut etten usko olevani 100% työkykyinen, mutta olen kypsä tuilla selviämiseen ja tarvitsen rahaa. Vaikken kutsuisikaan itseäni köyhäksi voin sanoa, että Kelan tuista ei paljoa ylimääräistä jää, jos haluaa syödä ja pitää sähköt päällä.
Usein tunnen syyllisyyttä väsymykseni ja aikaansaamattomuuteni takia, koska tunnen sen välittyvän muille laiskuutena ja välinpitämättömyytenä.
Olisin tyytyväinen ihan vaikka hyllyjen täyttäjänä, kun vaan pystyisin elämään hyvin palkallani. Kaikkein mieluiten haluaisin tehdä jotain luovaa hommaa, kuten kuvittaa kirjoja esimerkiksi tai tehdä käsitöitä myyntiin.”
Superihmisiä
”Arki sujuu metsässä polttopuita tehden. Välillä kohdalle osuu mukava tuulenkaato tai vänkyrä, josta voi suunnitella pöytää tai penkkiä. Koira kulkee mukana, jos vaan paikka on rauhallinen.
Porin kaltaisessa teollisuuskaupungissa puusepälle ei ole enää töitä ja ikärasismi alkaa jo ennen 50:tä ikävuotta. Uusi työnhakumalli iäkkäämmille lähinnä vitsi.
Avoinna lähinnä ylikellotettuja hötky/multitasking virkoja superihmisille. Ihmiskunnan CV: planeetan tuho muutaman sukupolven aikana. Tavoittelemisen arvoista?
Minä olen! -ryhmään liittyminen parantanut olennaisesti hyvinvointia ja elämänlaatua. Estää erakoitumasta täysin. Käyty kohteissa, joihin ei olisi yksin tullut lähdettyä. Kokeiltu uusia materiaaleja ja tutustuttu mielenkiintoisiin ihmisiin. Ehdottomasti jatkoon!”
Pelastus
”Lapsuuteni olen asunut hyvin köyhissä oloissa, meitä oli viisi sisarusta, olen vanhin. Kotitöitä on opittu tekemään, kesälomalla lomailtiin ja matkustettiin junalla kotimaassa.
Kolmen lapsen yksinhuoltajana olen saanut penniä venyttää. Sukulaiset ja sisarukset ovat olleet tukena. Viisi lastenlasta tuovat vipinää elämään, tällä hetkellä nuorimmat 10 kk ja 2 vuotta, vanhin 17 vuotta.
Olen asunut kerrostalossa suurimman osan elämästäni, kaipaan ”mummonmökkiä” jossa asuin pari vuotta.
Arkeen kuuluu huonoja sekä hyviä päiviä. Masennun helposti pienemmistäkin asioista, siinä voi mennä päivä tai pari, kun en saa mitään aikaiseksi. Lapset ja ystävät voivat pelastaa tämmöiset päivät!
Työelämässä olen ollut viimeksi yli 30 vuotta sitten. Kursseja, työkokeilua ja kuntouttavaa työtoimintaa on ollut monia. Sairaslomalla varmaankin yli viisi vuotta tästä ajasta.
Kuntouttava työtoiminta on tällä hetkellä mun pelastus, jaksan paljon paremmin arjen asioita. Eläkeikään on aikaa 2,5 vuotta.
Minä olen -ryhmä parasta terapiaa!”
Kaikki työttömät eivät ole laiskoja!
”Toiset ja toisilla on sairauksia, jotka eivät näy ulospäin. Tuntuu pahalta, kun leimataan. Pakotetut työnhaut tekevät monista työttömistä ahdistuneitakin. Sairauksien lisäksi on paljon haasteita muutenkin. Ei ole kiva, kun pakotetaan joka asiaan, kun voimat on muutenkin loppu. Eikä ole järkeä, että sairaat ja esim. yli 50-vuotiaat väkisin jonnekin. Ei ihme, että loputkin voimat menevät! Kun taas nuoria ei oteta mihinkään. Eivät he saa edes kokemusta mistään, jos ei oteta. Työ tekijäänsä opettaa. Suomessa on mennyt kaikki asiat täysin ”häränpyllylleen”! Mikään ei toimi.”
Kadotin itseni
”16-vuotiaana pääsin kesätöistä suoraan jatkamaan vakituisena työntekijänä ja tein koulun ohella töitä, kunnes jossain vaiheessa tuli loppuun palaminen ja päätin keskittyä koulunkäyntiin, mutta koska en päässyt koulussa jatkamaan siihen suuntaan kuin halusin, palasin töiden tekoon, joita sitten jatkoin siihen asti, kun huomaisin 22-vuotiaana olevani raskaana. Synnytyksen jälkeen jäin kotiin hoitamaan lasta ja koska niitä lapsia syntyi sitten enemmänkin, huomasin, että olin ollut kotiäitinä 20 vuotta ja sen vuoksi ulkona kaikista työjutuista.
Lapsiperhearjen ja parisuhteessa olevien ongelmien vuoksi mulle puhkesi masennus, jota lisäsi yhden lapsen sairastuminen vakavasti. Olin kadottanut itseni perhe-elämän ja parisuhteen viidakkoon ja itsetunto oli nollassa, enkä ollut työkykyinen ja muutenkin pitkän kotiäitiyden jälkeen työelämään palaaminen oli vaikeaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen tuli ero pitkästä avoliitosta ja samalla musta tuli etävanhempi.
Aloin saamaan ammattiapua masennukseen ja aloin löytämään itseäni uudestaan. Pääsin työkkärin kautta kuntouttavaan työtoimintaan ja jaksaminen parantui ja arkeen tuli sisältöä. Muutaman yksin eletyn vuoden jälkeen elämään tuli uusi rakkaus ja suuri elämänmuutos, kun muutin Nakkilaan ja pääsin aloittamaan elämän uudelta pohjalta. Myös Nakkilassa pääsin kuntouttavaan työtoimintaan, ensin erään koulun keittiölle, mutta koska jalat ei kestänyt keittiötöitä, siirryin Nakkilan työpajalle, joka onkin ollut yksi suurimpia arjen jaksamiseen vaikuttavista asioista avopuolison lisäksi.
Työpajan kautta pääsin mukaan myös Minä olen -hankkeen ryhmään, joka on tuonut elämään uusia näkökulmia luovuuden kautta. Olen nauttinut joka kerrasta ja oppinut katsomaan itseäni uusin silmin. Olen huomannut, etten olekaan se luuseri, jollaisena olen itseäni pitänyt ja jollaisena työttömät yhteiskunnassa usein nähdään.
Masennus on edelleen ja tulee myös jatkossa olemaan osa elämääni ja tulee vaikuttamaan myös jatkossa työnsaantiin, mutta olen saanut keinoja, joilla itsetunto paranee ja joilla helpottaa omaa oloa. Jatkossa haluaisin mennä opiskelemaan jotain luovaa alaa ja esim. sometyö kiinnostaa. Some on jo nyt iso osa elämääni.”
Osatyökykyisyys
”Minun arkeni kuluu kotihommien parissa. Tiskien laittamista koneeseen joskus tiskaan myös käsin kämpän siivoamista ja pyykkien laittamista koneeseen ja ripustaminen. Silloin kun en tee kotihommia niin teen omia juttuja joista pidän.
Hyvinvointini on kohtalainen ja elämänlaatu vaihteleva riippuu tilanteista. Voimavaroja saan lapsistani. Terveydelliset syyt vaikuttivat siihen kun jäin työttömäksi. Tuli vaivoja jotka estivät työnteon kyseisessä työssä.
Osa-aikatyötä olisi kiva lähteä kokeilemaan. Omasta mielestäni voisin pystyä siihen, mutta sen näkee sitten mihin kroppa kestää. En koe olevani yhdenvertainen, minusta kaikkia ihmisiä kohdellaan erilailla ja eri tavalla. Itseäni pystyn ilmaisemaan paremmin oman perheen ja läheisten kanssa. Tekemällä jotain sellaista mistä pidän.
Olen käynyt työttömien terveystarkastuksessa ja omasta mielestäni oli yksi tyhjänpäiväinen käynti. Asiakasta olisi voinut kuunnella paremmin ja jos vaivoista sanoi niin tuntui että niitä ei otettu tosissaan eikä tutkittu kunnolla. Enemmän saisi olla tutkimuksia. En ole koskaan ollut millään tuetulla lomalla kun en ole niistä koskaan kuullut, jos olisin tämmöisistä tiennyt aikaisemmin niin olisi ollut kiva käydä näissä jos näihin olisi päässyt.
Pidän kuntouttavasta työstä kun saa tehdä sitä mistä tykkää ja samalla näkee mihin kroppa kestää. Kuntouttavassa työssä saa myös uusia ideoita. Saa tutustua uusiin ihmisiin ja oppii kommunikoimaan ihmisen kanssa jos on ollut liian kauan yksin kotona.
Uusi työhakumalli on huono. Työttömien kyykyttämistä. Kuukaudessa täytyisi laittaa neljä työhakemusta mutta mihin laitat jos paikat ovat sellaisia joihin sinulla ei ole koulutusta tai minkään maailman työkokemusta. Eihän ihminen voi huvikseen laittaa vain hakemuksia sinne ja tänne ja jos et laita ja täytä velvollisuutta niin saat rangaistuksen. Olen aina luullut että työvoimavirkailijoiden avustuksella katotaan paikkoja joihin sinulla on mahdollisuus päästä koulutuksesi mukaan ja mihin terveytesi kestää jos on rajoitteita. Niinhän se on joskus ollut.
Minä olen -ryhmä on mukava ryhmä, saa puhua asioista ja on mukavia aiheita. Oppii uusia juttuja!”
Tunteiden skaala
”Arkeeni kuuluu kolmena päivänä kuntouttavaa työtoimintaa 4h/per päivä. Haasteet työttömyyteen, en tiedä mitä työtä voisin tehdä. Työkuntoni ja työllistymiseni avoimille työmarkkinoille ei ole tässä kohdin mahdollista. Hyvinvointini ja elämänlaatuni vaihtelee, jo yhden päivän aikana.
Voimavaroja saan mökillä olosta ja koirista ja hyvältä ystävältäni, mitä nyt en aina jaksa olla hänenkään kanssa jutuissa. Ehkä tavallaan yksin olokin tuo voimaa, saa olla kaikessa rauhassa. Tykkään käydä Minä olen -ryhmässä, kyllä se parantaa mieltäni ainakin hetkeksi. Kun ajelen pvän jälkeen kotiin, usein mietin että kylläpäs tänään oli kiva pvä.
Yritän tehdä parhaani tuolla kuntouttavassa työt., kierrätyskeskuksessa, poistotekstiilien lajittelussa, koska olen ajatellut jospa pääsisin sinne oikein töihin. Tykkään kovasti siellä olla, työstä ja työkavereista. Ja he ovat jo huomanneet työpanokseni. Ohjaajakin sanoi että olen puhelias mutta saan paljon aikaiseksi 4 h:ssa.
Useasti ihmiset näkevät tai ajattelevat työttömistä ihmisistä että he ovat laiskoja, eivätkä halua töihin. Sitä ei sopisi yleistää, emme me kaikki ole sellaisia! Ja meillä on kaikilla omat juttumme ja sairautemme.
En oikein ole sellainen ihminen kuka tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Mieluiten olisin se ”seinäruusu”. Että saan kyllä asiat hoidetuiksi hyvällä käytöksellä ja pienellä hymyllä. Minulla on kyllä aikamoinen skaala tunteita pvän aikana, nauru voi yhtäkkiä muuttua itkuksi tai toisinpäin. Ja kyllä jossakin minulle sanottiin että minulla olisi keskivaikea masennus, empä yhtään ihmettele.
Ajattelen ihan hyvällä kuntout. työtoim. tai työllistymistä edistäviä palveluita. Minulle niistä on ainakin ollut ”iloa”. Nyt ainakin kun on murhetta, hyvä kuulua ja mennä/käydä työtoiminnassa, tulisin varmasti kipeäksi, jos pvät pitkät kotona. Työnhakumalli, ei mikään helppo juttu. Itseni ei tarvitse hakea, ensin tutkitaan ja pohditaan oikein hartaudella mitä työtä se voisi olla, mitä pystyisin tekemään.”
Työttömyys yhdestä näkökulmasta ja kokemuksiani aiheen äärellä
”Olen kolmenkymmenen ylittänyt nainen, jolle työttömyys on tullut tutuksi jo pitkältä ajalta, vaikka kokemusta on myös työllistettynäkin olemisesta. En tiedä voisiko koskaan täysin sanoa tai osoitella yhtä ja tarkkaa syytä sille, miksi tilanteeni on nyt tälläinen ja on ollut samankaltainen hyvin pitkään. Antaakseni asialle tarkemmat kehykset, tarvitsisi minun varmaan kertoa elämästäni teini-ikäisenä, ellei jopa lapsuudestani, uskomuksieni muodostumisesta, persoonallisuuteni kehittymisestä ja teini-iässä ensi kerran esiintyvistä mielenterveyden haasteista, joidenka vuoksi olen nyt elämässäni siellä missä olen, mikäli sillä nyt edes on todellista vaikutusta tilanteeseen. En kuitenkaan ajatellut mennä asioihin niin syvällisesti vaan kertoa työttömyydestäni nyt.
Työttömyys vaikuttaa elämääni monin tavoin, kaikki siitä ei ole kuitenkaan pelkästään kurjuutta ja haasteita, vaan siinä on myös kultareunuksensa. Hyviksi kokemiani puolia on mahdollisuus olla lapselleen läsnä juuri niin paljon kuin kukin hetki on vaatinut. Se on tuntunut hyvältä aikoina, kun lapsella on ollut haasteellisempi kausia emotionaalisesti tai koulunkäynnin kanssa. Hyvää on ollut myös se, että aikataulu on omasta suunnasta joustavampi kuin töissä ollessa, jolloin esimerkiksi lääkärin vastaanotolle ja kaikenlaisiin liikkeisiin ja virastoihin ehtii tarvittaessa hyvin aukioloaikoina. Vapaa-aikaa on myös paremmin ystävien luona vierailuun tai muille (edullisille) aktiviteeteille ja harrastuksille, josta hyvänä jatkumona puhun seuraavaksi kokemistani työttömyyden varjopuolista.
Työttömyys on vaikuttanut vahvasti taloudelliseen tilanteeseen. Valinnan mahdollisuudet sen suhteen mitä tehdä ja harrastaa, kapenevat huomattavasti työttömänä. Itselle tai lapselle ei voi valita mitä tahansa harrastusta, vaikka siihen olisikin luontainen kiinnostus, sillä luonnollisesti arjen kulut menevät tämänkaltaisten toiveiden edelle. Kun on pitkään ollut työtön, voi se vaikuttaa myös sosiaalisiin ihmissuhteisiin voimakkaasti. Kun tarpeeksi usein kerrot ystävillesi, ettei sinulla ole taloudellisesti mahdollista lähteä heidän kanssaan kaupungille kiertelemään ja syömään tai festareille viikonloppuna, kutsut viettämään yhteistä aikaa vähenevät huomattavasti. Tilanne ei tietenkään ole automaattisesti niin, etteikö löydä uusia ystäviä tai etteikö edellisetkin pysyisi kuvioissa, mutta olen huomannut vähävaraisuuden vaikutuksen ystäväpiirissä. Työttömyyden tuomat taloudelliset vaikutukset koskettavat myös vahvasti omiin toiveisiin sen suhteen, että omalla lapsella olisi asiat aina mahdollisimman hyvin. Kun asuu alueella, jossa muilla lapsilla on mahdollisuus sisustaa huonettaan, saada uusia vaatteita tai käydä erilaisissa maksullisissa tapahtumissa ja harrastuksissa (kuten uimassa, sirkuksessa, yms.) useammin, huomaa sen vaikuttavan lapsenkin sosiaaliseen asemaan ja kaverisuhteisiin.
Työttömyyden yksi varjopuolista on painostus kannattamattomaan toimintaan itsen, ja perheen kannalta, kun sopivaa työpaikkaa ei tunnu löytymään, jopa työpaikkoihin, jotka vain eivät voi mitenkään olla taloudellisesti kannattavia. Usein kun ratkaisua ei tahdo löytyä alkaa riippuen asenteista ja virkailijasta helposti painostus kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluihin. Ensikerran kun kuulin mahdollisuudesta työkokeiluun , olin innoissani. Työkokeilut ja/tai kuntouttava työtoiminta markkinointiin minulle oven avaajaksi, tavaksi saada töitä. Minä tietenkin uskoin sen olevan niin kuin kerrottiin, avain työelämään. Olin myös nopeasti asioita oppiva ja erilaisiin hommiin sopeutuva, jonka koin eduksi. Kokemukset työkokeiluista olivat hyviä ja työskentely mieluisaa. Koin useatkin ylistykset sille, että on tärkeää ja tarpeellista kun olen heillä töissä. Se, etten ollut valmis tekemään työtä ilman palkkaa ikuisesti, muutti kuitenkin kaiken. Saatoin työskennellä paikassa jopa puoli vuotta aina vain jatkaen työkokeilua, jonka jälkeen, aloin tahtoa tulevaisuutta työpaikassa. Kerroin ehtoni, että olen valmis jatkamaan seuraavaksi työsopimuksella, en enää työkokeiluna tai muuten siirryn hakeutumaan opiskelun ääreen. Eräässä työkokeilussa minulle jopa suututtiin, sillä minua kuulemma tarvittiin, ja lähtemällä pois ja olemalla jatkamatta enää työsopimusta lisää, jätän heidät kuulemma pulaan kiireineen. Minä olisin ollut valmis palkattavaksi, mutta en ollut enää valmis jatkamaan ikuista työtoimintaa ilman tulevan työllistämisen mahdollisuuttakaan.
Tämä rönsyilevä tarina, oli vain tapa kertoa yhdenlaisesta kokemuksesta työttömyyden saralla. Kuntouttava työtoiminta ja työkokeilut ovat nimikkeitä. jotka joissain tapauksissa edesauttavat kuntien, organisaatioiden tai yritysten haluttomuutta palkata lisää työntekijöitä, silloinkin kun niille todella on tarvetta. Eihän palkkaaminen ole taloudellisesti paras ratkaisu, niin kauan kun työntekijöitä on mahdollista saada ilmaiseksi. En tietenkään tarkoittanut kuntouttavan työtoiminnan tai työkokeilujen olevan kokonaan huonoja, joskus ne tuntuvat todella tärkeiltä tavoilta aktivoitua työttömänä. Yritysten ja kuntien mahdollisuus hyväksikäyttää tätä systeemiä röyhkeästi ilmaisena työvoimana vuodesta toiseen, on ongelma, joka ei edistä mielestäni työllisyyttä.
Koen olevani osatyökykyinen, vaikka pitkien jonojen vuoksi en olekaan vielä päässyt tutkimuksiin työkykyäni kartoittamaan. Välillä mieleeni nousee työnteon merkityksellisyys, mieleeni herää kaipaus tehdä jotain mikä auttaa muita ja millä on itselleni ja muille merkitystä ja nauttia sen elämään tuomasta sisällöstä – samalla se vaikuttaisi perheen taloudelliseen hyvinvointiin. Osatyökykyisenä kuitenkin koen, että toive ei ole kovin realistinen. Olen elämässäni tullut siihen tulokseen, ettei osatyökykyiselle ole samankaltaiset mahdollisuudet työllistyä, sillä henkilö, jonka työkyky ei ole samalla tasolla kuin muiden hakijoiden ei loogisesti ajateltuna ole ensimmäisiä palkattavia.
Toisinaan näen työpaikkailmoituksia, joissa haetaan osa-aikaista työntekijää. Kiinnostun niistä, mutta en hae niihin, koska koen, etten voi tilanteessani ottaa riskiä. Olen huolissani siitä, että mikäli työkykyni ei riitäkään työhön tai vointini notkahtaa, niin virastoissa asiaa ei tulkitakaan “yrityksenä edesauttaa työllistymistä omatoimisesti asiaa samalla tavalla, vaan “palkitsevat” mahdollisesti epäonnistuneen yritykseni lähteä työelämään karenssilla. Siispä olen päättänyt edetä varovasti ja odottaa tutkimuksia, jolloin en ainakaan hankaloita omani ja tyttäreni elämää vointini kannalta tai taloudellisesti.
Ellen olisi aikoinani saanut kokemusta työllistymisestä en olisi oppinut haaveilemaan edes mahdollisuudesta saada unelmieni osa-aikatyötä; Tein aikoinaan kahvilatyötä. Sain 1,5 vuoden määräaikaisen osa-aikatyösopimuksen, jonka ohella myös opiskelin ammattitutkinnon. Näin sain ensimmäisen ja ainoan ammattitutkinnon. Työllistyminen oli minulle onnenpotku, sillä en ollut koskaan pärjännyt koulumaailmassa, ja useista yrityksistäni huolimatta, en kyennyt suorittamaan opintoja loppuun yhdestäkään koulusta jonne pääsin. Tarpeeni tukeen opiskellessa oli niin suuri, ettei sitä kyetty minulle tarjoamaan, enkä osannut sitä pyytää. Kahvilatyön ansioista, kuitenkin sain tutkintoni. Työkokemus opetti minulle kyvyistäni ja rajoistani, vaikka olinkin kehuttu työntekijä ja nautin asiakkaiden palvelusta suuresti, oli mielenterveyden haasteiden varjo edelleen ylläni. Työskenneltyäni noin vuoden ja kolme kuukautta, vointini koki notkahduksen. Se vaikutti niin, että voimieni riittävyys päivittäiseen työntekoon oli koetuksella ja meinasin luovuttaa. Onnekseni olin työllistynyt hyvään työpaikkaan, jossa pomoni oli mitä joustavin ja ymmärtävin ihminen. Olin aikeissa lopettaa työni karenssin uhasta huolimatta uupumuksen vuoksi, mutta pomoni tuli väliin ja vähensi tuntejani niin, että pystyin suoriutumaan määräaikaisen sopimukseni loppuun saakka. Sain siitä paljon voimaa, kun pomoni kertoi minun olevan yksi hänen parhaimmista työntekijöistään, jopa siitä huolimatta, että viimeiset kuukaudet olivat vähällä jäädä tekemättä.
Pitkittynyt työttömyys, tuntuu monilla tavoin muuttuvan helposti kierteeksi. Kun on oppinut pitkään pärjäämään vähällä, sitä muuttuu passiivisemmaksi todella helposti. Kun elämässä ei ole suuremmalti varaa harrastaa kulttuuria ja muita mielenkiinnon kohteita niin käyttäytyminen kääntyykin helposti päälaelleen. Tuntuu helpommalta vain jättää kivat asiat tekemättä, että raha sitten säästyy ruokaan ja pakollisiin hankintoihin sellaisten ilmaantuessa. Näin ollen vireystila, elämän mielekkyys ja halukkuus yrittää asioita laskee entisestään. En kuitenkaan tahdo uskoa siihen, että tilanne olisi koskaan menetetty, vaan kaikki on vielä mahdollista. Toivon, että tulevaisuudessa kaikenlaista työllistymistä tuetaan kokonaisvaltaisesti kaikilla osa-alueilla koskaan unohtamatta, että jokainen ihminen on kokonaisuus – joka ei koostu vain elämässä sattuneista haasteista, persoonallisista taipumuksista tai työttömyydestä.
Kokemukseni on, että Minä Olen! – hanke, on askel oikeaan suuntaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja tietoisuuden edistämisessä, vaikka yhteiskunnan rakenteissa on aina omat haasteensa, jotka vaikeuttavat osatyökykyisen työllistymistä, ei mikään ole menetettyä tai mahdotonta.”