Hyppää sisältöön
Etusivu / Järjestötorilla vapaaehtoistoiminnan tarjontaa

Satakunnan sydänpiiri osallistui Vapaaehtoistoimintaa Suurella sydämellä tapahtumaan 26.8.2023. Tapahtuma järjestettiin Porissa Eetunaukiolla, jossa järjestöt esittelivät toimintaansa. Omassa Sydänpiirin teltassa vieraili päivän aikana yhteensä n. 170 kiinnostunutta henkilöä. Sydänpiirin työntekijät esittelivät toimintaa, samalla sai tutusta elvyttämiseen ja sydäniskurin käyttöön. Muistutettiin 112 sovelluksen lataamisesta. Jäseneksi liittyminen syyskuun aikana kannattaa, samalla voi voittaa sydäntunnin, joka pitää sisällään verensokeri- verenpaine- kokonaiskolesteroli- ja kehonkoostumusmittaukset. Sydänyhdistyksissä tapahtuu paljon, ryhmiin ja tapahtumiin kannattaa lähteä mukaan.

Tapahtumaa tuki Porin kaupunki. Lisätietoja antaa yhteisökeskus http://www.yhteisokeskus.fi/tapahtumat/SuurellaSydamella Vapaaehtoistoiminnan tapahtumaviikoista 26.8.- 17.9.2023. Tapahtumat ovat maksuttomia, niissä tutustuu alueen toimijoihin sekä löytää mukavaa tekemistä kaiken ikäisille ja -kuntoisille.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot