Hyppää sisältöön
Etusivu / Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen hanke

Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen hanke

Hankkeessa, joka toteutetaan Pohjois-Helsingin alueella, rohkaistaan ensimmäisessä vaiheessa kotona asuvia seniori-ikäisiä henkilöitä käyttämään Teams - sovellusta, sen mahdollisuuksia toteuttaa lihasvoima/ liikkuvuus/tasapaino/ koordinaatio ja rentous- sekä tietoisuustaitojen harjoituksia kotona ohjattuna silloin kun ei ole mahdollisuutta lähteä muualle sitä toteuttamaan. Hankkeen päätarkoitus on digi-taitojen lisäksi ja niiden avulla, saada iäkkäät henkilöt osallistumaan toisessa vaiheessa ryhmissä ohjattuun liikuntapainotteiseen Helsinki tutuksi - teemaan. Helsinki tutuksi - teemalla lähdetään erilaisiin Helsingissä oleviin kohteisiin kävellen ja tehden mukavia harjoituksia kävelyn lomassa, motivoiden ihmisiä liikkumaan kaupungissa. Yhdistyksemme tarjoaa myös laajan mahdollisuuden osallistua ohjattuun ryhmäliikuntaan, vesiliikuntaan ja mindfulness - harjoituksiin. Hankkeen liikuntaosuudet toteuttaa yhdistyksemme kokeneet fysioterapeutit joilla on usean kymmenen vuoden kokemus iäkkäiden ihmisten liikuttamisesta.

Sirpa Tuominen
Julkaistu 1.6.2021
Päivitetty 15.8.2021

Syksyllä 23.8.2021 alkaa Helsingin sydänkuntoutuksen ja Helsingin kaupungin yhteinen hanke

Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseksi.

Hanke on suunnattu Pohjois- Helsingin alueelle.

Hankkeeseen mukaan voi ilmoittautua

Sirpa Tuominen, sirpa.tuominen@live.fi puh. 0415229023

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot