Hyppää sisältöön
Etusivu / Kiitos kuluneesta vuodesta 2023!

Kiitos kuluneesta vuodesta 2023

On aika kiittää kuluneesta vuodesta 2023 ja suunnata katse vuoteen 2024. Kiitos kaikille yhdistyksemme toimintaan osallistuneille ja kiitos kaikille ihanille vapaaehtoisille avuliaille ihmisille, jotka ovat antaneet panoksensa yhdistyksemme hyväksi. Ilman heidän apuaan emme olisi saaneet kokea niin mahtavaa kulunutta vuotta. He ovat tunteja laskematta, ilman rahallista korvausta auttaneet ja toimineet erilaisissa yhdistyksen tapahtumissa ja tehtävissä.

Yhdistyksemme hallitus tekee jatkuvasti vapaaehtoistyötä hoitaen yhdistyksen virallisia asioita, pitäen kokouksia ja huolehtien talous- toiminta- avustusasioista. Puheenjohtajanamme toimii Kristina Lillqvist ja hänen apunaan hallituksen jäsenet sihteeri Tuija Korppas, varapuheenjohtaja Risto Maunula, monivuotinen hallituskonkari Pirjo Holmberg sekä Eva Ratinen ja Marja Kakriainen.

Yhdistyksemme tilit ja toiminta tarkistetaan vapaaehtoisvoimin. Viime vuosina meillä on ollut menossa Helsinki tutuksi liikkuen hanke. Hankeanomuksen muokkaamiseen olemme saaneet aktiivista tukea.

Myös kerhotoimintamme perustuu vapaaehtoisvoimiin. Pingis- ja biljardikerhoja vetävät vapaaehtoiset vetäjät, jotka inspiroivat yhdistyksemme mailapeleistä kiinnostuneita ihmisiä treenaamaan ja luovat Padelporukkaan iloa ja motivaatiota.

Keväällä vietetty Bolt Areena tapahtuma vaati paljon organisointia ja tarjoilujen hoitamista ennen tilaisuutta ja sen aikana. Lapsille hankittiin karkkiaskartelun karkit ja paistettiin pullat. Myös itse Bolt-areenan liikuntatoimintojen järjestäminen, toimintojen ohjaaminen ja loppusiivous vaativat oman osansa.

Syksyn aikana teimme Sipoonkorpivaelluksen.  Hienoa, että retkemme suunnitteli ja opasti osaava oppaamme.

Kotisivut ovat yhdistyksemme käyntikortti. Kotisivujen suunnittelu ja päivittäminen vaativat jatkuvaa toimintaa, jotta ajankohtainen tieto on kaikkien saatavilla.

Myös Suuren Sydänkonsertin organisointi hoidetaan vapaaehtoisvoimin; hankitaan esiintyjät, varataan kirkon tilat, painatetaan käsiohjelmat ja postitetaan ne jäsenille sekä paikan päällä ohjataan ja avustetaan ihmisiä ja esiintyjiä. Hallituksen jäsenet ovat kaikki omalta osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että konsertti on ollut onnistunut.

Suuresta Sydänkonsertista saimme yhdistykselle tuottoa. Kiitos siitä kuuluu koko jäsenistöllemme, joka myymällä käsiohjelmia tai lunastamalla ne itse ja lahjoittamalla ystävilleen tukivat konsertin onnistumista. Konsertti on toteutettu jo 52 kertaa.

Pieni ele keräykseen osallistui suuri joukko vapaaehtoisia ja heidän väsymätön lipasvahtina toimiminen ei ainoastaan tuonut yhdistykselle lisätuloja tuhansia euroja vaan nosti meidät Helsingin parhaaksi kerääjäyhdistykseksi.

Sekä konsertin että Pieni ele -keräyksen tuotto takaavat sen, ettei meillä toistaiseksi ole tarvetta nostaa liikuntamaksuja.

Helsingin Sydänkuntoutus yhdistyksen Historiikki tuotettiin viime vuonna.

 

Yhteistyössä on voimaa ja vapaaehtoistyö antaa tekijälleen paljon hyvää mieltä. Tule sinäkin mukaan tulevana vuonna.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot