Hyppää sisältöön

Kylälauantai-hanke 2.0

Kylälauantai 2.0 -hankeen tavoitteena on aktivoida ja osallistaa paikallisyhdistyksiä ja kylien asukkaita yhteisiin toiminnallisiin tapahtumiin ja niiden järjestämiseen. Yhdessä tekeminen ja oppiminen lisää yhteisöllisyyttä ja vahvistaa paikallista toimintaa. Tapahtumat ovat ylisukupolvisia ja tavoitteena on saada mukaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia osallistujia. Tapahtumapäivässä saa tietoa ravitsemuksesta, liikunnasta, sydänturvallisuudesta ja järjestöjen toiminnasta. Hankekumppanina on Savon Martat ry.

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kehittämisyhdistys SavonLuotsi ry:n kautta.

Kylälauantai 2.0 -hankkeessa järjestetään yhdessä paikallisten toimijoiden, kylä-, martta- ja sydänyhdistysten sekä SPR:n, metsästysseurojen ja kulttuuriyhdistysten kanssa toiminnallisia tapahtumapäiviä Leader Savon Luotsin alueen kylissä, Joroisten, Juvan, Rantasalmen, Sulkavan, Enonkosken ja Savonlinnan alueella.

Kylälauantai 2.0 toimintapäivä mallintaa kyläyhteisöihin suunnattua toiminnallista yhdessä tekemistä, kannustusta terveellisiin elämäntapoihin sekä kylän turvallisuutta lisäävää toimintaa. Toimintana on yhteinen kasvisruoanvalmistus lähiruokaa suosien, kotivaran kokoamisen opastaminen, erilaiset osallistujille suunnatut liikunnalliset ja kulttuuriset tuokiot sekä tutustuminen sydänturvallisuuteen harjoitusiskurin avulla.

Kylälauantai 2.0 -toiminta kohdistuu koko kylän väestöön, erityisesti tavoittelemme perheitä, ikäihmisiä ja yksinasuvia yhteisöllisen toiminnan pariin. Kylälauantai 2.0 -hankeen tapahtumapäivien toteuttamiseen suunnattu rahoitus on yhteensä 25 189,68 euroa ajalle 1.8.2026-31.12.2027.

Lisätietoja: Savon Sydänalue ry, 017 261 1834, savo@sydan.fi

Tulevat Kylälauantai-hankkeiden tapahtumat löydät tapahtumakalenterista.

Kylälauantai-tapahtumat

Tulevat Kylälauantai -hankkeiden koulutukset ja löydät tapahtumakalenterista.

Tanssinohjaajakoulutus

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot