Hyppää sisältöön

4 posts found.

Date selected: syyskuu 2024

Clear search

Tutustumassa 1940- ja 1950-lukujen kodin estetiikkaan

Vierailimme kotimuseo Virkissä 25. syyskuuta 2024 14 henkilön voimin.  Museo on pieni, joten isompi ryhmä ei olisi mahtunutkaan. Oppaanamme oli tietäväinen ja innostunut Karita Kivikoski. Hän kertoi meille, miten sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja kaupungistumisen myötä luotiin tarkoituksenmukaista ja esteettisesti kestävää asuinmiljöötä. Oli hienoa taas nähdä tämän ajan johtavien suunnittelijoidemme esineistöä.  Tässä kodissa arvostettiin arjen estetiikkaa ja […]

Lue artikkeli

Sadonkorjuuristeilyllä Ahvenanmaalla

Syyskuisena perjantaina 20.9.2024 risteilimme viikonlopuksi Ahvenanmaalle Sadonkorjuufestivaaleille. Maarianhaminassa meitä odotti lämmin, aurinkoinen syyspäivä. Suuntasimme pienen kaupunkikierroksen jälkeen Sadonkorjuujuhliin, joihin näytti osallistuvan koko Ahvenanmaa.  Festivaaleilla juhlittiin syksyn sadonkorjuuta, maisteltiin sesongin herkkuja ja juomia sekä vietettiin aikaa leppoisasti erilaisten ”maalaisaktiviteettien” parissa saaren hienoimmilla maatiloilla. Mickelsgårdissa oli syysherkkujen lisäksi tarjolla monenlaista hupia: lehmäsafaria ja hyppelyä olkipaaleilla. Judy’s Keramik-pajalta […]

Lue artikkeli

Puolipäiväretkellä Nuuksion kansallispuiston maisemissa

Syksyn alun kunniaksi teimme Nuuksion kansallispuistoon puolipäiväretken.  Essin (Grönqvist)opastamana kävelimme  kauniissa maisemissa. Markus (Hartman) kertoi meille lintubongauksen alkeista ja linnuista. Saimme tutustua aloittelijallekin sopiviin välineisiin (kiikari, kamera, kaukoputki). Essin opastamana tutustuimme luontoon aistien avulla.  Lämpimän patikkaretken jälkeen nautimme ravintola Haltiassa maittavan lounaan ja osa retkeläisistä ehti tutustua jopa Haltian luontomuseoon. Paikkana Nuuksion kaunis luonto hurmasi […]

Lue artikkeli

Päiväretkellä Runeberg-laivalla

Tiistaina 27.8. teimme päiväretken historiallisella ms JL/Runeberglla Porvooseen.  Laiva on rakennettu 1912, aiempi nimi laivalla oli S/S Helsingfors Skärgård.  Laivalla nautimme lounaaksi laivan kirkkaan lohikeiton, joka maistui hyvälle ja jälkiruokana kahvin kanssa oli tarjolla Runebergin leivos.  Porvoossa meillä oli opastettu kävelykierros ja lyhyt leikkaus Porvoon historiaan. Menomatkan kruunasi ihana auringonpaiste, mahtavat maisemat ja iloinen puheensorina […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot