Hyppää sisältöön

Sydäniskuriryhmä on kylän oma elvytysryhmä

Sydäniskuriryhmän jäsenet ovat vapaaehtoisia, tavallisia kyläläisiä, jotka pelastuslaitos valmentaa elvyttämiseen ja sydäniskurin käyttöön. Päivystysvastuuta ryhmäläisillä ei ole. Ryhmäläiset saavat elottomuushälytyksen omalta toiminta-alueeltaan suoraan hälytyskeskuksesta. Siten he ovat todennäköisesti elvyttämässä ennen ambulanssin saapumista. Elottomuushälytyksessä nopeus on valttia!

Sydäniskuriryhmä

Sydäniskuriryhmä on keskisuomalainen innovaatio. Se on Keski-Suomen pelastuslaitoksen, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja kylien yhteistyötä sydänkuolleisuuden alentamiseksi ja potilaiden selviämiseksi mahdollisimman pienin vahingoin. Malli on otettu käyttöön 2021.

Sydäniskuriryhmät kehitettiin Keski-Suomen Sydänpiirin ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Nopean avun apurit -hankkeessa. Mallia on kehitetty edelleen Auttavat kylät -hankkeessa, jossa on lisäksi testattu kylien organisoitua naapuriaputoimintaa. Toistaiseksi malli ei ole käytössä muualla Suomessa.

Jos toiminta omassa kylässä kiinnostaa, ota yhteyttä aluepalomestariisi ja kysy lisää!

Miten sydäniskuriryhmä toimii

Kylien/asuinyhteisöjen omat sydäniskuriryhmät perustuvat neljän toimijan toimintamalliin:

  • Keski-Suomen pelastuslaitos vastaa ryhmän valmennuksesta ja vuosittaisista kertausvalmennuksista.
  • Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pitää kirjaa valmennetuista vapaaehtoisista, vakuuttaa heidät ja huolehtii heidät hälytyskeskuksen hälytysjärjestelmään.
  • Kyläyhdistys tai vastaava kylän rekisteröity yhdistys toimii viranomaisten sopimuskumppanina ja sydäniskuriryhmän isäntäorganisaationa kylän puolesta. Kylällä on tietenkin myös oltava sydäniskuri, jota ryhmä voi käyttää.
  • Kylän vapaaehtoiset maallikkoelvyttäjät valmennetaan ennen ryhmään liittymistä. He sitoutuvat vuosittaisiin kertausvalmennuksiin ja vaitioloon hälytyksistä. Ryhmäläisiltä edellytetään täysi-ikäisyyttä ja normaalia kuntoa, mutta heillä ei ole päivystysvastuuta.

Auttavat kylät -hankkeessa käytettyjä sopimuksia ja muuta materiaalia löydät Turvallisuusmateriaalit-sivulta.

Miten perustan sydäniskuriryhmän

Valmisteluvaihe – kannattaako ja onnistuuko?

  1. Onko ryhmä tarpeellinen?  Mitä kauemmin ambulanssia joudutaan odottamaan, sitä tarpeellisempi sydäniskuriryhmästä on.
  2. Onko ryhmäläisillä käytettävissä sydäniskuri 24/7? Jos iskuria ei ole, hankitaanko sellainen? Tai voidaanko olemassa olevan iskurin saatavuutta parantaa esimerkiksi avainpiilolla?
  3. Löytyykö kylältä vapaaehtoisia? Ehtona on aito kiinnostus, sitoutuminen vuosittaiseen valmennukseen ja vaitioloon sekä täysi-ikäisyys. Auto on hyvä lisä.
  4. Löytyykö kylältä ryhmän isännäksi ja viranomaisten kumppaniksi rekisteröity yhdistys? Se ei välttämättä ole kyläyhdistys, mutta sen on oltava ry.

Kun perusasiat on tarkistettu

  1. Ota yhteyttä Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin. Se toimittaa yhteistyösopimuksen ja ryhmäläisten vaitiolosopimkset.
  2. Ota yhteyttä omaan aluepalomestariisi ja sovi valmennuksesta.
  3. Toimita elvytysvalmennuksen jälkeen allekirjoitetut sopimukset K-S sairaanhoitopiiriin. Kylän oman hälytysryhmän perustamisessa menee hetki. Sariaanhoitopiiri tiedottaa, million ryhmä on toiminnassa.

Ryhmän käynnistäminen ja toiminta

  1. Valitkaa ryhmän yhteyshenkilö. Hän välittää viestejä viranomaisten ja ryhmän välillä, sopii aluepalomestarin kanssa kertausvalmennuksista ja pitää huolta ryhmän toiminnasta.
  2. Perustakaa ryhmän sisäinen viestirinki (WhatsApp, Signal tms.). Kännykkä on hyvä pitää auki kylän alueella, mutta päivystysvastuuta  ryhmän jäsenillä ei ole.
  3. Mahdolliseen hälytykseen kannattaa lähteä rohkeasti ja vauhdilla. Kun joku ryhmästä hakee sydäniskurin ja viestittää sen muille, muita ryhmäläisiä voi mennä jo paikalle mm. varmistamaan, että paineluelvytys on käynnissä.
  4. Hälytystehtävän jälkeen on muistettava vaitiolo. Vain samassa hälytyksessä olleiden auttajien ja asiaan liittyvien viranomaisten kanssa voi keskustella tapahtuneesta. Palautekeskustelu yleisellä tasolla koko ryhmän kanssa on suositeltavaa ja myös K-S sairaanhoitopiiri ottaa mielellään vastaan yleistä palautetta toiminnan kehittämistä varten. Henkistä tukea on saatavilla Keski-Suomen kriisipäivystyksestä.

MATERIAALEJA: sopimukset, ohjeita jne

OLE ROHKEA, USKALLA AUTTAA! 

Yhteyshenkilöt

Keski-Suomen sydäniskuriryhmätoiminnan yhteyshenkilöt (2022)

• Oman alueesi aluepalomestari https://www.keskisuomenpelastuslaitos.fi/kspelayhteys/paikkakunnittain
• Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ensihoitokeskus at hyvaks.fi
• Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, ensihoidon vastuulääkäri Tomi Kavasmaa, puh. 014 2693627
• Keski-Suomen pelastuslaitos, palopäällikkö Pertti Loivamaa, puh. 040 5586930
• Keski-Suomen Sydänpiiri ry, toiminnanjohtaja Kristiina Pigg, kristiina.pigg at sydan.fi.

Sydäniskuriryhmät Keski-Suomessa

Tammikuussa 2023 Keski-Suomessa oli perustettu 22 sydäniskuriryhmää 9 kunnassa:

  • Joutsassa Hankaan Erämiehet, Mieskonmäki, Pappinen ja Uimaniemi
  • Keuruulla Haapamäki ja Liesjärvi
  • Kinnulassa Muhola ja Myllykylä
  • Konnevedellä Särkisalon kyläyhdistys (3 kylää)
  • Laukaassa Valkola ja Vehniä
  • Pihtiputaalla Alvajärvi, Elämäjärvi, Korppinen ja Seläntaus
  • Saarijärvellä Häkkilä-Hirvaanmäki ja Lannevesi
  • Uuraisille Höytiä (2 kylää)
  • Viitasaarella Keihärinkoski, Kymönkoski ja Suovanlahti.
Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot