Hyppää sisältöön
Etusivu / ”Tulee tunne, että minäkin osaan” – Sydänturvallisuuden kehittämishanke Kangasniemellä ja Pieksämäellä päättyy

”Tulee tunne, että minäkin osaan” – Sydänturvallisuuden kehittämishanke Kangasniemellä ja Pieksämäellä päättyy

Sara Antikainen
Julkaistu 21.9.2026

Sydänturvallisuuden kehittämishanke Osaa ja uskalla elvyttää -kiertue tulee päätökseen. Keski-Suomen Sydänpiirin kumppanit hankkeessa ovat Kangasniemen Sydänyhdistys ry sekä Pieksämäen Seudun Sydänyhdistys ry. Hanke on aloittanut toimintansa 1.1.2026 ja hanke päättyy 30.9.2026.

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa Kangasniemen ja Pieksämäen sydänturvallisuutta järjestämällä elvytysvalmennuksia sekä tiedottamalla sydäniskureista, defi.fi:stä sekä 112 Suomi -mobiilisovelluksesta.

Hankkeessa järjestettiin yhteensä 21 elvytysvalmennusta Kangasniemen ja Pieksämäen alueella. Valmennuksilla tavoitettiin yhteensä 517 alueen vakituista tai vapaa-ajan asukasta. Hankkeen myötävaikutuksesta sydäniskurin hankintaa lähdettiin muutamalla kylällä pohtimaan, jossa sellaista ei vielä ollut.

Palaute valmennuksista oli positiivista. Osallistujat mm. kiittelivät maaseutukylien huomioimisesta. Valmennuksissa kerättiin palautetta, jonka mukaan 90 % osaa elvyttää ja 88 % uskaltaa nyt elvyttää. Pidimme rohkeuden näkökulmaa erityisen tärkeänä. Elvyttämisen aloitus vaatii todellista rohkeutta.

Osaatte kertoa asian niin, ettei pelota lähteä kokeilemaan ja tulee tunne, että kyllä minäkin osaan.
-osallistujapalaute

Elvytysvalmennuksissa oiottiin myös väärinkäsityksiä. Kevään 2026 Lupa- ja valvontaviraston linjaus sydäniskuriryhmien kieltämisestä kirvoitti väärinkäsityksiä maallikkoelvytyksestä. Linjaus ei kiellä maallikkoelvytystä. Jokaisen tulee ja pitää auttaa sydänpysähdystilanteessa. Myös sydäniskuria saa ja pitää käyttää. Voit tarkastaa sinua lähimmät sydäniskurit 112 Suomi -sovelluksen palvelut valikosta tai osoitteesta defi.fi.

Kiitos valmennuksiin osallistuneille, kaikille keskustelijoille, tapahtumien yhteistyökumppaneille sekä hankkeen kumppaneille! Jatketaan sydänturvallisuuden kehittämistä ja hyvää yhteistyötä myös jatkossa.

Hankkeen kotisivu Pieksämäen Seudun Sydänyhdistys Kangasniemen Sydänyhdistys

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Veej’jakajalta.

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot