Hyppää sisältöön
Etusivu / Ajankohtaista / Ajankohtaista elokuu 2025 / Järjestöjen tulevaisuus on vaarassa – nyt on aika vaikuttaa

Järjestöjen tulevaisuus on vaarassa – nyt on aika vaikuttaa

Mikko Pousi
Julkaistu 19.8.2025

Valtiovarainministeriö on esittänyt vuoden 2026 budjettiin uutta 100 miljoonan euron leikkausta sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustuksiin. Tämä tulisi jo aiempien leikkausten päälle. Jos ehdotus toteutuu, se merkitsisi kahden vuoden aikana yhteensä 200 miljoonan euron vähennystä. Tämä tarkoittaisi, että avustuksista leikattaisiin jopa kaksi kolmasosaa. Näin mittavat leikkaukset tulisivat näkymään väistämättä myös Sydänliiton toiminnassa.

Hallitus kokoontuu budjettiriiheen 1.–2.9., joten nyt on aika vaikuttaa. Näytetään päättäjille, etteivät suomalaiset hyväksy tätä suuntaa. Allekirjoita Kansalaisareenan vetoomus, jossa vaaditaan, että hallitus peruu suunnitellut leikkaukset sosiaali- ja terveysjärjestöiltä ja turvaa vapaaehtoistoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan edellytykset.

Kansalaisareenan kampanjasivulta löytyy some-materiaaleja, joita voitte jakaa omilta tileiltänne. Voitte jakaa näiden avulla tietoa, vetoomuslinkkiä, kertoa tutuillenne, että olette allekirjoittaneet vetoomuksen ja haastaa heitä mukaan. Käyttäkää tunnisteita #budjettiriihi ja #ÄläLeikkaaHyvinvoinnista.

Sydänliitto pyrkii osaltaan vaikuttamaan leikkausten perumiseksi sekä suorilla yhteydenotoilla päättäjiin että muulla viestinnällä. Lue ja jaa vertaistuen asiantuntija Anna Rikalan kirjoitus Hyvä hoito on muutakin kuin toimenpiteitä ja lääkkeitä.

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut