Hyppää sisältöön
Etusivu / Turvallinen lääkehoito
Marika Vänskä
Julkaistu 5.1.2023
Päivitetty 19.1.2023

Sydänsairaudet ovat pitkäaikaissairauksia ja lääkkeet ovat osa niiden hoitoa. Ne voivat olla jopa elintärkeitä, koska lääkitys voi ehkäistä sairauden etenemisen ja samalla lievittää oireita.

Lääkäri määrää lääkkeet ja annettuja ohjeita tulee noudattaa. Lääkkeiden annostusta ei saa muuttaa itsenäisesti. Haittavaikutusten ilmaantuessa on aina oltava yhteydessä hoitavaan tahoon.

Lääkehoito onnistuu kuitenkin yhteistyössä sairastuneen, lääkärin ja apteekin henkilökunnan kanssa. Jokaisen on tärkeää tietää mitä lääkkeitä ja miksi hänelle on määrätty, mitä sivuvaikutuksia niistä voi tulla ja kuinka toimia silloin. Myös omalla toiminnalla voi vaikuttaa siihen, että lääkehoito onnistuu. Näitä keinoja ovat mm. lääkityksen säännöllinen ja oikea käyttö, lääkityslistan pitäminen ajan tasalla ja lääkkeiden oikea säilytys.

 

Toteutus

Keskustelu

Tulosta keskustelukortit ennen ryhmän alkua. Keskustelkaa ryhmissä korttien kysymyksistä. Yksi ryhmäläinen kirjaa tärkeimpiä asioita keskustelusta paperille. Lopuksi kaikki ryhmät kertovat tärkeimmän annin keskustelustaan kaikille.

Keskusteltaviin kysymyksiin ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia, vaan ne ovat tarkoitettu herättämään keskustelua ja ajatuksia.

Lääkkeeni-sovellus

Tutustu ja lataa Lääkkeeni-sovellus omaan kännykkään ennen tapaamiskertaa. Tapaamiskerralla voitte yhdessä ladata kännykkään tämän sovelluksen ja harjoitella lisäämään sinne omat käytettävissä olevat lääkkeet.

 

Materiaalit

Sydänpotilaan lääkehoito-opas, oppaan voi ostaa Sydänkaupasta.

Terveyskyla.fi:n Lääketalo

Fimean Ohjeita turvalliseen lääkehoitoon -opas

Laakkeeni.fi -sovellus

 

Vinkit

Fimean laatiman Ohjeita turvalliseen lääkehoitoon -oppaan voi tulostaa ohjaajan tueksi.

Sydänpotilaan lääkehoito-oppaasta löytyy yleisimmin käytettyjen sydänlääkkeiden tiedot.

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut