Hyppää sisältöön
Etusivu / Uusi vertaistukihenkilö perehdytetään toimintaan

Jokainen uusi vertaistukihenkilö perehdytetään tehtäväänsä. Perehdytys sisältää tutustumisen oman alueen vertaistukitoiminnan käytäntöihin sekä tehtäväkohtaisen perehdytyksen. Yleisperehdytyksen antaa sydänpiiri tai valtakunnallinen yhdistys.

Tehtäväkohtaisen perehdytyksen antaa toimintaa järjestävä taho, esimerkiksi sydänpiiri, valtakunnallinen tai paikallinen sydänyhdistys. OLKA perehdyttää monella paikkakunnalla sairaalassa tapahtuvaan vertaistukitoimintaan.

Kokeneet vertaistukihenkilöt voivat toimia ns. mentoreina eli perehdyttää uusia vertaistukijoita tehtäviin käytännössä. Jo pidempään toiminnassa mukana ollut vertaistukija voi keskustella uuden vertaistukijan kanssa siitä, minkälaista keskusteleminen puhelimitse tukea hakevien kanssa on, tai kuinka valmistautua tapaamisiin. Sairaalakäynneille on uuden vertaistukijan mukava mennä aluksi toisen, jo tehtävässä toimineen kanssa.

Osaan vertaistukitoiminnan tehtävistä on omia valmennuksia (esimerkiksi oman tarinan kertomiseen erilaisissa tilaisuuksissa) ja koulutuksia (esimerkiksi ryhmänohjaajakoulutus vertaistukiryhmän ohjaajalle).

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut