Flytta dig till innehållet
Hem / Tehdään lupauksia sydämelle

Lämmin, jopa kuuma kesä takana ja elämä edessä. Toivottavasti Sinun kesäsi meni hyvin.

Oma kesäni kului osittain eduskunnan tervehdyksiä maailman mannuille vieden, sillä Liettua, Latvia ja Islanti viettivät valtiollisia 100-vuotisjuhliaan. Liettua ja Latvia olivat panostaneet heille perinteisesti laulu- ja tanssiesityspitoisiin juhlallisuuksiin. Olihan se elämys nähdä noin 18 000 laulajaa ja tanssijaa yhtä aikaa esiintymässä.

Sydäntyön syksy käynnistyy jälleen perinteisen reippaasti. Maailman sydänpäivän (29.9) teema on tänä vuonna My heart, your heart eli minun sydän, sinun sydän. Tällä sloganilla maailman sydänjärjestö WHF kannustaa kaikkia tekemään lupauksia sydämelle. Ja huolehtimaan myös kaverin sydämestä.

Lupaus sydämelle voi olla esimerkiksi huomion kiinnittäminen ruokaan, liikuntaan, lepoon tai tupakoinnin lopettamiseen.

Minkä lupauksen itse aiot tehdä? Minä lupaan huolehtia paremmin unesta ja levosta, sillä kesän jälkeen on unirytmi mennyt aivan sekaisin. Ja kyllä ruokavaliokin kaipaa taas muutosta.

Lupaan myös huolehtia, että eduskunta kiinnittää päätöksenteossa huomion erityisesti terveyden edistämiseen. Se on mitä parhainta tulevaisuustyötä.

Kesällä kaappeja siivotessa tuli vastaan Suomen terveyspolitiikan pitkän aikavälin tavoite- ja toimintaohjelma vuodelta 1986, nimeltään ”Terveyttä kaikille vuoteen 2000”, tuttavallisesti TK2000. Kyseessä on Suomen osuus maailman terveysjärjestön WHO:n silloiseen maailmalaajuiseen terveyspoliittiseen ohjelmaan.

Ohjelma on yli 30 vuoden jälkeen edelleen täyttä asiaa. Sen teesit kiteytyvät kolmeen tärkeään tavoitteeseen: lisää vuosia elämään, lisää terveyttä elämään ja lisää elämää vuosiin.

Mielestäni edellä olevat sopivat tavoitteiksi meille kaikille. Ne sopivat kaiken päätöksenteon johtotähdiksi – niin yksilö-, kunta-, maakunta- kuin valtakunnankin tasoilla.

Elinaikaodote on saatu Suomessa nousemaan – kiitos muun muassa vaikuttavan kansanterveystyön. Yhä useampi saavuttaa tulevaisuudessa 100 vuoden iän. Se missä edelleen tehtävää riittää, on saada vielä lisää terveyttä elämään ja ennen kaikkea elämää vuosiin.

Näiden kestotavoitteiden saavuttamiseksi kannattaa aloittaa muutos itsestämme. Tehdään siis lupauksia sydämelle.

Terveyttä edistävää syksyä!