Hyppää sisältöön
Etusivu / Ajankohtaista maaliskuu 2026 / Huhtikuun tahdistinkampanja

Huhtikuun tahdistinkampanja

Kampanjalla tuetaan tahdistinpotilaita ja heidän läheisiään sekä avataan laajalle yleisölle nykyaikaista tahdistinhoitoa. Kampanjan myötä avautui uusi kattava tahdistinhoitoa koskeva koontisivu.

Esa Takala
Julkaistu 19.3.2026

Huhtikuun 1. päivä käynnistää useaan mediaan levittäytyvän tahdistinkampanjamme. Se toteutetaan yhteistyössä neljän tahdistinvalmistajan kanssa. Kampanjan tavoitteena on paitsi tukea tahdistinpotilaita ja heidän läheisiään, mutta myös tarjota laajalle yleisölle koottua tietoa nykyaikaisesta tahdistinhoidosta.

Kampanjan myötä olemme avanneet aivan uuden tahdistinhoidolle omistetun sivun Sydan.fi:ssä, johon myös kampanjan kaikki mainonta ohjaa. Kampanjan kodin ja uuden koontisivun löytää osoitteesta sydan.fi/tahdistin, jonka vierailijoita kannustamme tutustumaan nykyaikaiseen tahdistinhoitoon, erilaisiin tahdistimiin sekä lukemaan elämästä tahdistimen kanssa. Sivuille on koottu laaja otanta tahdistinpotilailta saamiamme kysymyksiä ja vastauksiamme niihin.

Monimediakampanja näkyy ulkomainonnassa, sosiaalisessa mediassa, Sanoman ja Otavamedian natiivimainonnassa sekä tietysti sydan.fi:ssä ja uutiskirjeissämme.

Sydänyhdistyksillä, -piireillä, -alueilla sekä valtakunnallisilla jäsenjärjestöillä on jälleen mahdollisuus olla mukana kampanjoimassa kanssamme hyödyntämällä mediapankistamme (salasana: Sydänyhteisö1) löytyviä monipuolisia kampanjamateriaaleja tai jakamalla sosiaaliseen mediaan tekemiä postauksiamme.

Aineistoja löytyy jo nyt sosiaaliseen mediaan ja verkkosivuille, mutta täydennämme niitä vielä viikolla 13. Täydennyksenä on tulossa ainakin mahdollisille kumppaneillenne jaettavia infonäyttökuvia. Infonäyttökuvien lisäksi voitte tarjota myös kampanjan sosiaalisen median materiaaleja esim. oman hyvinvointialueen käyttöön tai vaikkapa apteekeille, joissa kohderyhmiämme on mahdollista tavoittaa.

Kampanjamateriaali löytyy myös mediapankkimme Pressi-osiosta, joka ei vaadi salasanaa. Tämän linkin  materiaaleihin voi laittaa suoraan kumppanille, jolloin he voivat kätevästi itse ladata aineiston käyttöönsä eikä niitä ole tarvetta lähettää sähköpostien liitteenä.

Muistakaa myös 21.4. oleva verkkoluentomme: ”Nykyaikainen tahdistinhoito”. Sen ympärille voitte rakentaa vaikkapa katselutilaisuuksia. Infoa luennosta ja mukaan ilmoittautuminen löytyy tästä klikkaamalla.

Menestystä yhteiselle kampanjallemme!

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut