Flytta dig till innehållet
Hem / Terveys & Hyvinvointi / Tupakka ja nuuska / Tupakoinnissa koulutuserot näkyvät kärjistyneesti

Tupakoinnissa on huimia eroja koulutustason mukaan.

– Tupakointi on merkittävin väestöryhmien välisten terveyserojen aiheuttaja, sanoo Savuton Suomi 2030 -verkoston puheenjohtaja, professori Kari Reijula.

Raskauden aikana tupakoivat ovat useimmiten nuoria, joilla on vähän koulutusta. Tupakointi raskauden alkuvaiheessa on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Meillä 14 prosenttia kaikista synnyttäjistä tupakoi vuonna 2016.

Tutkimukset osoittavat, että nuorten ja vähän kouluttautuneiden tupakointiin voidaan vaikuttaa parhaiten nostamalla tupakkatuotteiden verotusta. Sen lisäksi tarvitaan nykyistä tehokkaampaa tukea tupakoinnin lopettamiseen etenkin työelämän ulkopuolella oleville.

Savuton Suomi -teemapäivänä 28.8. savuttomuutta ja nikotiinittomuutta edistävä 19 organisaation verkosto kertoo savuttomuuden eteen tehdystä työstä.

– Kymmenen vuoden aikana esimerkiksi ravintoloista on tullut savuttomia ja tupakkatuotteet on poistettu näkyviltä myyntipisteissä. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, sillä vuoteen 2030 on enää 12 vuotta aikaa, sanoo Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Savuton Suomi 2030 -verkoston tavoitteena on, että vuonna 2030 tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttäjien määrä on pudonnut alle viiteen prosenttiin väestöstä.

Kari Reijula pitää positiivisena nuorten tupakoinnin vähenemistä. Kymmenen vuotta sitten 19 prosenttia 14–18-vuotiaista tupakoi, viime vuonna enää seitsemän prosenttia.