Vertaistuki verkossa
Vertaistuki onnistuu myös verkkoympäristössä. Verkko mahdollistaa yhteydenotot ja osallistumisen helposti eri puolilta toiminta-aluetta. Verkossa tapahtuva toiminta voi olla parempi vaihtoehto pimeinä ja hankalien keliolosuhteiden aikoina. Matkoihin ei myöskään kulu aikaa, kun tapaamiseen voi liittyä omalta kotisohvalta.
Vertaistukihenkilön ja tukea hakevan välillä ensimmäisen yhteydenotto tapahtuu nykyään usein tekstiviestein tai muilla viestisovelluksilla. Yhteyttä voidaan pitää sen jälkeen soittamalla ja jos asutaan lähekkäin, voidaan sopia tapaaminen vaikkapa kävelylenkillä. Monilla on käytössä nykyään WhatsApp-sovellus, joka mahdollistaa myös videopuhelut. Videopuhelu voi olla hyvä vaihtoehto tapaamiselle ja se saattaa helpottaa vuorovaikutusta tavalliseen äänipuheluun verrattuna. Videopuhelussa näkee, kenen kanssa keskustelee ja samalla myös tärkeää sanatonta vuorovaikutusta.
Erilaisia tapaamisia ja ryhmätoimintaa voidaan järjestää verkossa melko samalla tavalla kuin lähitoimintana. Tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen kannattaa käyttää vielä vähän enemmän aikaa ja vahvasti varmistaa, että kaikki saavat osallistua keskusteluun. Verkossa tapahtuva toiminta saattaa vaatia myös vähän enemmän rytminvaihdoksia ja puheenvuorojen pituuden huomiointia, jotta kaikki jaksavat pysyä keskustelussa mukana. Ryhmän ohjaaminen verkossa -koulutuksesta saa tukea verkossa tapahtuvien vertaistukiryhmien järjestämiseen ja ohjaamiseen. Koulutuksessa ei paneuduta ryhmän ohjaamisen perusasioihin vaan nimenomaan verkkoryhmätoiminnan erityispiirteisiin.