Hyppää sisältöön
Etusivu / Kuntoutus / Henkilötietojen käsittely

Henkilötietojen käsittely

Suostumukseen perustuva henkilötietojen käsittely Sydänliiton kurssien yhteydessä.

Julkaistu 9.6.2021
Päivitetty 27.1.2022

Kurssien järjestäjänä toimii Etelä-Suomen Sydänpiiri ry. Osaa kursseista tuetaan Veikkauksen tuotoilla. Näiden kurssien toimintaa ohjaa ja valvoo Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Osa kursseista on taasen Sydänliiton omia, lahjoitusvaroin järjestettyjä sydänkursseja vähävaraisille.

Etelä-Suomen Sydänpiiri ry kerää, käsittelee ja käyttää sinusta henkilötietoja, joiden avulla olet tunnistettavissa. Henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on osallistujien valinta kursseille.

Henkilötietojesi käsittely perustuu hakemuksessa vahvistamaasi suostumukseen tai ilmoittautumisessa antamiisi tietoihin. Henkilötietosi tallennetaan kurssihakemusten rekisteriin. Rekisterin ylläpidosta on laadittu tietosuojaseloste.

Henkilötietojasi säilytetään Veikkauksen tuotoilla rahoitettujen kurssien osalta kymmenen (10) vuoden ajan. Säilytysaika perustuu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) asettamiin kurssitoimintaa koskeviin avustusehtoihin. Lahjoitusvaroin järjestettyjen vähävaraisten kurssien hakijoiden henkilötietoja ei arkistoida, niitä säilytetään niin kauan kuin kurssiin liittyvät järjestelyt vaativat.

Osallistujavalintaa varten sinulta pyydetään kurssikohtaisessa hakemuksessa tai ilmoittautumisessa esimerkiksi seuraavia henkilötietoja: nimi, syntymäaika, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite. Näiden lisäksi voidaan pyytää henkilön nimi, johon voi ottaa yhteyttä kurssin aikana ja hänen puhelinnumeronsa. Lisäksi osassa kursseista pyydetään kuvaus tämänhetkisestä elämäntilanteesta, sydänsairautta ja yleistä terveyttä koskevat tiedot, käytössä olevat apuvälineet, erityisruokavaliot, odotukset kurssilta sekä aikaisempi osallistuminen vastaaville kursseille. Hakijan taloudellista tilannetta kysytään osassa kursseista vuositulojen (bruttotulot) muodossa ja osassa taasen kuukausitulojen (brutto) muodossa.

Kursseille, joille voi osallistua sairastuneen lisäksi myös läheinen, kysytään läheiseltä esimerkiksi seuraavia henkilötietoja: nimi, syntymäaika, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite.

Tietoja ei luovuteta pääsääntöisesti eteenpäin. Kurssin ohjaajalle luovutetaan henkilöistä ne välttämättömät tiedot, jotka hän tarvitsee voidakseen kurssin toteuttaa. Kurssikeskuksessa järjestettävien kurssien osallistujien nimi- ja erityisruokavaliotiedot ja esteettömyyteen liittyvät tiedot ilmoitetaan tarvittaessa kurssikeskukseen. Osassa kursseja rahoittajalla (STEA) on oikeus tutustua hakemuksiin esimerkiksi mahdollisen tarkastuksen yhteydessä.

Etelä-Suomen Sydänpiirissä hakemuksessa tai ilmoittautumisessasi antamiasi henkilö- ym. tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, joilla on työnsä puolesta siihen oikeus. Hakemuksen ja ilmoittautumisen käsittelijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Hakemuslomakkeita ja ilmoittautumistietoja säilytetään pääsääntöisesti sähköisessä muodossa. Sähköisesti toimitetut hakemuslomakkeet ja ilmoittautumiset on suojattu käyttäjätunnuksin ja salasanoin. Paperiset hakemuslomakkeet ja ilmoittautumistiedot tuhotaan välittömästi niiden käsittelyn ja sähköiseksi muuttamisen jälkeen. Mikäli näin ei voida toimia, paperisia dokumentteja säilytetään lukollisissa kaapeissa. Kaapin avaimet ja avainten käyttöoikeus on vain nimetyillä henkilöillä, joita sitoo vaitiolovelvollisuus.

Sinulla on oikeus:

  • peruuttaa suostumus henkilötietojesi käsittelyyn
  • päästä omiin henkilötietoihin
  • tietojen oikaisemiseen
  • tietojen poistamiseen
  • käsittelyn rajoittamiseen
  • siirtää tiedot järjestelmästä toiseen

Voit käyttää oikeuksiasi ensisijaisesti kirjallisena sähköpostitse tai postitse tai henkilökohtaisena käyntinä siinä Etelä-Suomen Sydänpiirissä, jonne kurssikohtaisen hakemuksen tai ilmoittautumisen olet toimittanut. Etelä-Suomen Sydänpiiri toimittaa vastaukset antamaasi sähköpostiosoitteeseen tai osoitteeseen.

Sinulla on myös oikeus kannella tietosuoja-asetuksen rikkomuksesta valvontaviranomaiselle: Tietosuojavaltuutetun toimisto, PL 800, 00531 Helsinki, käyntiosoite: Lintulahdenkuja 4, 6., 00530 Helsinki, puhelinvaihde: 029 566 6700, sähköposti: tietosuoja(at)om.fi.

Henkilötietojesi käsittelyn yhteydessä ei harjoiteta automaattista päätöksentekoa eikä profilointia.

Rekisterinpitäjä: Etelä-Suomen Sydänpiiri ry. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa: Anne Kihlman-Kitinoja, anne.kihlman-kitinoja@sydanliitto.fi puh. 040 572 5082

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot