Hyppää sisältöön
Kaikki Lapset/perheet Ruoka Ryhmät ja kerhot Tapahtumat

Kasviskaverit tapahtuma

Tapahtuman tavoitteena on tehdä kasvikset ja hedelmät lapsille tutuiksi ja kiinnostaviksi sekä innostaa lapsiperheitä myönteiseen ruokapuheeseen.

Julkaistu 25.3.2020
Päivitetty 9.6.2020

Kesto:

Tapahtumaan perheiden käyttämä aika vaihtelee ja perheet voivat tulla tapahtumaan eri aikoihin. Voit itse määritellä, minkä aikaa tapahtuma on avoinna. Aikaa on hyvä varata vähintään kaksi tuntia.

Toiminta

Tämä ohjelmavaihtoehto sisältää ruokaan ja yhdessä tekemiseen liittyvää toimintaa. Lapset saavat askarrella itselleen kasviskaverin kartongista ja irtosilmistä. Jos askartelutarvikkeita ei ole saatavilla, voivat lapset piirtää värikynillä paperille oman kasviskaverin.

Kun kasvikset ovat valmiita, perheet voivat sadutusohjeen avulla kirjoittaa ylös lapsen keksimän kasviskaverin tarinan. Esille asetetaan myös Neuvokas perheen Nam! –sivu, jonka kysymyksiä perheet voivat yhdessä pohtia.

MATERIAALIT JA VÄLINEET

  • Askartelutarvikkeita (kartonkia, paperia, värikyniä, sakset ja irtosilmiä) tai vaihtoehtoisesti piirtämistä varten valkoista paperia ja värikynät.
  • Kyniä ja paperia sadun kirjoittamiseen
  • Tulostettu Nam! –sivu ja sadutusohje

KASVISKAVERIN TARINA

Kun kasviskaveri on valmis, lapsi/lapset saavat keksiä omalle kasviskaverilleen nimen ja tarinan. Lue sadutusohje lapselle ja kirjoita tarina paperille. Lue ylös kirjoitettu tarina ja tee muutoksia lapsen toiveiden mukaisesti.

Sadutusohje:

Kerro satu (tarina tai juttu).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä, mikäli haluat.

Sadutusohjeen lähde: Lapset kertovat ja toimivat ry.

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut