Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänpisteen uutiset / Kurkistus Sydänpisteen kevääseen

Alkanut vuosi toi tullessaan muutoksia Sydänpisteen aukioloaikoihin. Toimistomme Postitalolla on auki maanantaista torstaihin klo 9.00–14.30. Palvelemme asiakkaita myös puhelimitse sekä sähköpostitse aukioloaikojen puitteissa.

Sydänpisteeltä saa jatkossakin tietoa ja tukea sydänsairauden hoitoon sekä terveyden edistämiseen. Sydänpisteen palveluita tarjotaan sydänpotilaille, heidän läheisilleen ja kaikille sydänterveydestä kiinnostuneille. Neuvontaa antavat sydänsairauksiin perehtyneet terveydenhuollon ammattilaiset eli sydänpistekoordinaattorit.

Tuttuun tapaan järjestämme teemapäiviä ajankohtaisten aihepiirien mukaisesti. Käy tutustumassa kevään 2024 teemapäiviin täältä.

Huhtikuussa Sydänpisteellä alkaa suosittu sydänryhmä. Sydänryhmässä pääsee käsittelemään sairastumisen herättämiä tunteita ja ajatuksia. Puhumme myös omahoidosta ja siitä, miten itse voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa sekä sydänterveyteensä. Keskustelemme yhteisesti liikunnasta, ravitsemuksesta ja turvallisesta lääkehoidosta. Ohjaajana toimii koulutettu vertaistukija, mutta apuna ryhmätoiminnassa on Sydänpisteellä työskentelevä terveydenhuollon ammattilainen. Lisätietoja ja ilmoittautumisen sydänryhmään löydät tästä linkistä.

Tervetuloa tutustumaan Sydänpisteen toimintaan Helsingin Postitalolle!

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot