Hyppää sisältöön
Etusivu / Viestintä / Mitä haluamme saada aikaan?

Mitä haluamme saada aikaan?

Käytännössä melkein kaikki tekemisemme on viestintää, sillä pyrimme vaikuttamaan toiseen henkilöön aina jotenkin. Yhteisössämme on yli 60  000 viestinnän asiantuntijaa, koska me kaikki olemme viestijöitä. Viestintä voi olla esimerkiksi keskustelu toisen ihmisen kanssa, luento tai vaikkapa puhelu tai sähköposti.

Anna Autio, järjestökoordinaattori
Julkaistu 12.2.2020
Päivitetty 10.6.2024

Kaikessa sydänyhdistysten, piirien/alueiden ja liiton toiminnassa on viestinnällinen puoli.  Sydänterveyden edistäjinä haluamme ylipäätään parantaa Sydänliiton, yhdistystoiminnan ja muiden palveluidemme tunnettuutta. Sydänliiton brändin tunnettavuus väestön keskuudessa on parantunut, mutta vielä on paljon tehtävää. Sydänliitto tarjoaa yhdistyksille mm. paria erilaista markkinointi-logoa, joiden kautta pyrimme tietoisuuden lisääntymiseen väestötasolla.

Haluamme myös, että kohderyhmiemme kynnys tutustua ja käyttää palvelujamme madaltuu, olivat ne sitten tietoa, tukea, yhdistystoimintaa, digitaalisia sovelluksia tai muita hyvinvoinnin ja terveyden palvelujamme. Tutkimusten mukaan meidät koetaan luotettavaksi ja asiantuntevaksi, mutta samalla myös etäiseksi ja ei juuri itselle sopivaksi – ainakaan juuri tällä hetkellä. Siksi tavoitteemme on olla lähempänä kohderyhmiämme, saada aikaan tunnetta ja sitoutumista. Olemme empaattisia ja helposti lähestyttäviä.

Toimimme yhdessä, jotta mahdollisimman harva sairastuisi ja yhä harvempi kuolisi ennenaikaisesti sydän- ja verisuonisairauksiin ja jotta kukaan sairastunut tai hänen läheisensä ei jäisi yksin.

Mitä kaikella viestinnällä haluamme saada aikaan sisällöllisesti?

  • innostaa pieniin elintapojen muutoksiin
  • tarjota luotettavaa ja kuluttajaa helpottavaa sisältöä sydänsairauksista ja niiden ennaltaehkäisystä
  • antaa sairastuneelle tukea elämään sairauden kanssa
  • haluamme olla siellä, missä kohderyhmämme ovat – oli ne sitten digitaalisia tai ns. perinteisiä kanavia. Tarjoamme sitä, mistä kohderyhmämme ovat kiinnostuneita.

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut