Hyppää sisältöön
Etusivu / Koulutus / Vinkkejä kouluttajille koulutuspäivän menetelmiksi

Vinkkejä kouluttajille koulutuspäivän menetelmiksi

Tältä sivulta löytyy erilaisia menetelmiä, joita voi käyttää koulutuspäivän aikana.

Anna Autio, järjestökoordinaattori
Julkaistu 3.5.2021
Päivitetty 4.9.2024

Vinkkejä menetelmiksi

Ennakkokysely

Selvittämällä etukäteen osallistujien kysymyksiä, toiveita tai kokemuksia koulutuksesi aiheesta voi olla hyvinkin hyödyllistä. Kyselyllä voit selvittää joko

  • ennakkotunnelmia ja odotuksia hieman ennen koulutuksen alkua
  • aiheeseen liittyviä kysymyksiä hyvissä ajoin, jolloin ehdit valmistautumaan niihin

Useimmiten kysely kannattaa toteuttaa digitaalisilla välineillä mutta perinteiselle paperikyselyllekin on paikkansa, Kokeilemisen arvoisia työkaluja: Kyselytyökalut (Google forms, Webropol, Surveypal), Modernit äänestystyökalut (esim. Mentimeter), Virtuaaliseinät (esim. Padlet)

Väittämärinki

Joskus on tärkeää saada tietoa ryhmän ajatuksista mahdollisimman neutraalisti. Väittämäringissä osallistujat antavat äänensä
silmät suljettuina. Tämä saattaa helpottaa niitä, joiden muuten on vaikea ottaa kantaa tai ilmaista oma mielipiteensä asiasta.

Ihmiset asetetaan seisomaan ringissä/janalla silmät suljettuina, rinkejä voi olla useampia. Ohjaaja esittää kymmenen eri väittämää ja osallistujat voivat vastata astumalla askeleen eteen- tai taaksepäin. Esimerkiksi samaa mieltä oleva astuu eteenpäin, eri mieltä oleva astuu taaksepäin ja jos ei osaa sanoa, pysyy paikallaan. Kyselyihin kannattaa miettiä alkuun helpompia väittämiä ja syventää asiaa hiljalleen. Esimerkiksi vapaaehtoisilta voi kysyä, että ”Jäsenyyden puheeksi ottaminen ventovieraan kanssa on helppoa”.

Lisää toiminnallisia ja osallistavia menetelmiä eri tilanteisiin löydät näistä näppäristä vihkosista: Siviksen Toiminnallisia menetelmiä -opas ja KSL:n Osallistavat menetelmät -opas.

 

Esimerkkejä koulutuksen lopputunnelmien keräämisestä

 Säätilakierros

Osallistujat saavat kertoa fiiliksensä koulutuksesta tai valitusta aiheesta sääennusteen muodossa. Kierroksella voi kertoa:

  • aiempi säätila ennen koulutusta,
  • säätila tällä hetkellä ja
  • ennuste tulevasta säätilasta tai vain jonkin/joitakin näistä.

Säätilaa voi kuvailla käyttämällä mittareina: lämpötilaa, kirkkautta, tuulen voimakkuutta ja kosteutta tai haluamallaan tavalla ja näitä valintojaan voi tarkemmin myös perustella.

Peukkukierros

Kouluttaja voi määritellä, mitä osallistujilta kysytään ja osallistujat vastaavat yhtä aikaa asettamalla peukun näkemystään kuvaavaan asentoon seuraavien arvioiden ääripäihin tai sopivaan kohtaan näiden välille:

  • Peukku ylhäällä = paras mahdollinen arvio
  • Peukku alhaalla = huonoin mahdollinen arvio

Kouluttaja voi halutessaan pyytää muutamia tarkennuksia arvioiden perusteista. Näin voi tiedustella kokonaisarviota koulutuksesta, koulutuksen hyödyllisyyttä osallistujille, koulutusmenetelmiä, yhtä harjoitusta tai tehtävää yms.

Tällä arviointitavalla saa nopeasti palautetta koko ryhmältä yhtä aikaa.

Take away -kierros

Pohdintakysymyksenä voi esittää:

  • Mitä kerron kotona koulutuksen jälkeen puolisolle tai ystävälle koulutuksesta? tai
  • Minkä asian ”pakkaan reppuun” mukaan koulutuksesta lähtiessäni?

Jokainen vastaa vuorollaan. Isossa ryhmässä voi rajata ajankäyttöä niin, että pyytää kertomaan asian vain yhdellä lauseella.

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut