Kuntalaisaloite ja valtuustoaloite
Tavallinen kuntalainen tai paikallinen yhteisö (sydänyhdistys) voi vaikuttaa oman kuntansa päätöksentekoon tekemällä aloitteen, kannattamalla aloitetta tai innostamalla valtuutettua tekemään valtuustoaloitteen.
Kuntalaisaloite
Kuntalaisaloite on suora vaikuttamisen väline. Kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen avulla voi nostaa esiin ajankohtaisen asian tai ongelman ja herättää päättäjiä kiinnittämään siihen huomiota. Aloitteessa esitetään yleensä parannusta johonkin asiantilaan, ja aloitteella pyritään usein edistämään laajemman ryhmän etua. Myös palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseisen kunnan palveluun liittyen.
Kuntalaisaloite ohjataan sen viranomaisen käsiteltäväksi, jonka toimialueeseen se kunnassa kuuluu. Sen käsittelee useimmiten kunnanhallitus, lautakunta/valiokunta tai jokin muu kunnan viranomainen ilman aiheetonta viivytystä.
Aloitteen tekijä voi seurata aloitetta oman kuntansa päätöksenteon verkkosivuilla ja halutessaan myös valtuuston julkista kokousta, jossa kyseinen aloite on esityslistalla. Aloitteen tekijä saa tiedon aloitteen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Lisätietoa sekä mm. ohjeet aloitteen vastuuhenkilölle ja aloitteeseen osallistujalle löytyvät alla.
Lue lisää kuntalaisaloitteestaKuntalaisaloitteen pääsee tekemään alla.
Tee kuntalaisaloite
Valtuustoaloite
Kunnassa valtuutettu tai useampi valtuutettu yhdessä voivat tehdä valtuustoaloitteen, jonka annetaan aloitteen tekijän valitsemassa kokouksessa kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen. Sydänyhdistyksen toimijoiden kannattaa kertoa aloitetoiveensa valtuutetulle, joka voisi puoltaa asiaa ja siten tehdä valtuustoaloitteen ja kerätä siihen muitakin valtuutettuja mukaan.
Kuten kuntalaisaloitteen niin myös valtuustoaloitteen avulla voi nostaa esiin jonkin ajankohtaisen asian tai ongelman ja herättää päättäjiä kiinnittämään siihen huomiota. Aloitteessa esitetään yleensä parannusta johonkin asiantilaan, ja aloitteella pyritään usein edistämään jonkin laajemman ryhmän etua.
Kukin kunta käsittelee valtuustoaloitteen oman hallintosääntönsä mukaan.