Hyppää sisältöön
Kaikki Lapset/perheet Ruoka Ryhmät ja kerhot

Kasvisten maisteluraati

Maisteluraadissa tutustutaan yhdessä maistellen erilaisiin kasviksiin ja hedelmiin sekä niiden käyttöideoihin.

Julkaistu 3.4.2020
Päivitetty 23.4.2020
Kuva: Sydänmerkki/Suvi Laine

Uusiin kasviksiin on helppo tutustua maistelemalla niitä yhdessä. Tehtävässä osallistujat pääsevät maistamaan mahdollisesti itselle ennestään tuntemattomia kasviksia, arvioimaan niiden makua ja jakamaan niiden käyttöideoita. Kokeilu auttaa lisäämään kasvisten käyttöä jokaisen arkeen.

Kesto

Valmistelut + noin 30 minuuttia maisteluineen ja keskusteluineen

Valmistelut

  1. Hanki maisteltavat kasvikset ja hedelmät. Yhdestä kasviksesta/hedelmästä riittää maisteltavaa noin kymmenelle. Vinkkejä satokauden kasviksiin löytyy osoitteesta satokausi.fi.
  2. Pese ja pilko kasvikset sopivan kokoisiksi makupaloiksi. Muista hyvä käsihygienia.
  3. Asettele kasvispalat omille lautasilleen. Lautasten eteen voi laittaa paperilla kasviksen nimen. Ota riittävän monta haarukkaa tai lusikkaa tarjoiluun.
  4. Tulosta jokaiselle arviointilomake maistelua varten.

Toteutus

  1. Edetään yksi kasvis kerrallaan eli jokainen ottaa lautaselta yhden palan maisteltavaa kasvista omalle lautaselleen.
  2. Maistelijat kirjoittavat omalle lomakkeelleen kasviksen nimen, maistavat kasvista ja täyttävät arvion oman mieltymyksensä mukaan.
  3. Keskustelkaa ajatuksistanne yhdessä, kun jokainen on saanut arvioinnin täytettyä ko. kasviksen osalta.
    Maistelua voidaan tehdä myös pienissä ryhmissä, jolloin jakaannutaan 3–4 henkilön ryhmiin. Ryhmät voivat aloittaa eri kasviksista ja kiertää pienessä ryhmässä keskustellen koko kierros.
  4. Keskustelkaa lopuksi yhdessä:
  • Mistä kasviksesta pidettiin eniten?
  • Mikä maisteltava kasvis oli uusi tuttavuus? Minkä kasviksen maku yllätti?
  • Minkälaisia kokemuksia näiden kasvisten käytöstä oli ennestään?
  • Miten näitä kasviksia voisi käyttää jatkossa?

Materiaalit ja välineet

  • Kasviksia, joita halutaan maistella, esimerkiksi: kypsä avokado, palsternakka, retiisi, retikka, maa-artisokka, kaalit, melonit, edamamepavut (pakaste), endiivi, papaija, persimoni, kypsä mango/säilykemangoviipaleet, sitrushedelmät, taatelit
  • Lautasia
  • Haarukoita
  • Vesikannu ja juomalasit
  • Arviointilomake
  • Kyniä

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut