Hyppää sisältöön
Kaikki Lapset/perheet Ruoka Ryhmät ja kerhot

Tietoisen syömisen harjoitus

Harjoituksessa keskitytään tutkailemaan pientä suupalaa kaikilla aisteilla rauhallisesti keskittyen.

Julkaistu 1.4.2020
Päivitetty 7.4.2020
Kuva: Anna Kara

Tehtävässä jokainen saa itsenäisesti tutkailtavaksi pienen suupalan ohjaajan lukeman opastuksen mukaan. Sen avulla opetellaan kohdistamaan kaikki huomio tämän suupalan syömiseen.

Tietoinen syöminen auttaa nauttimaan ruoasta kaikilla aisteilla ja keskittymään syömiseen. Tämä avulla voi saada itselleen uusia näkökulmia syömisen hallintaan ja rauhoittumiseen.

Kesto

n. 15 minuuttia + keskustelu

Valmistelut

Tarvitset harjoitukseen rusinan jokaiselle osallistujalle. Rusinan sijaan voi kokeilla myös muita kuivattuja marjoja tai hedelmiä.

Toteutus

Jaa jokaiselle valmiiksi yksi rusina pöydälle. Pyydä ryhmäläisiä ottamaan hyvä asento tuolilla ja rentoutumaan hetken rauhallisesti hengitellen ja sulkemaan silmänsä. Harjoitus tehdään itsenäisesti hiljentyneenä ilman keskustelua.

Lue seuraava teksti rauhallisesti lause kerrallaan:

Kuvittele, että olet tutkija, joka on lähetetty tutkimaan uutta planeettaa. Olet juuri laskeutunut planeetalle ja etsit itsellesi syötävää. Avaa nyt silmäsi. Huomaat edessäsi pienen kohteen ja nostat sen kämmenellesi. Et ole koskaan nähnyt mitään samanlaista, eikä sinulla ole aavistustakaan, mikä tämä kohde on.

Tutki kohdetta ensin silmilläsi. Kääntele rusinaa kämmenelläsi. Katso sen väriä, muotoa ja pinnan rakennetta eri kulmista. Katsele, miten valo heijastuu siitä ja miten värit vaihtelevat sen pinnalla. (lyhyt tauko)

Tutki kohdetta nyt nenälläsi. Haistele sitä, hengitä välillä raitista ilmaa ja haista uudelleen. Mitä tuoksu tuo mieleesi? (lyhyt tauko)

Seuraavaksi saat tutkia kohdetta suullasi. Aseta se suuhusi, muuta älä puraise sitä vielä. Tunnustele, miltä rusina tuntuu kielelläsi. Voit pyöritellä sitä ympäri suuta kielen avulla. Mitä huomaat? (lyhyt tauko)

Puraise nyt vain kerran tätä kohdetta. Mitä ääniä puraisu aiheutti? Pyörittele sitä uudelleen suussasi ja tutki kielelläsi. Mitä suusi maistaa ja tuntee? (lyhyt tauko)

Nyt päätät ottaa riskin ja syödä tämän tuntemattoman kohteen. Pureskele sitä hitaasti, kuuntele, miltä pureskelu kuulostaa ja pane merkille muutokset kohteen rakenteessa ja maussa. (lyhyt tauko) Nielaise. Jäikö suuhun vielä jotain? Nielaise se kokonaan. Keskity tunnustelemaan, kuinka kauan maku säilyy suussasi. (lyhyt tauko)

Tunnustele vielä, miten kohde kulkeutuu eteenpäin ruokatorvessa kohti mahaasi. (lyhyt tauko)

Keskustelkaa lopuksi yhdessä ajatuksista ja tuntemuksista:

  • Miltä harjoituksen tekeminen tuntui? (helppoa, vaikeaa, outoa, hauskaa tms.)
  • Minkälaisia havaintoja teit harjoituksen aikana eri aisteilla? (näkö, haju, kuulo, maku, tunto)
  • Mitä ajatuksia ja tuntemuksia nämä havainnot herättivät sinussa?
  • Mitä opit tästä harjoituksesta?

Materiaalit ja välineet

  • rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä tai marjoja

Mukailtu lähteestä: Jan Chozen Bays: Tietoinen syöminen, Basam books, 2009

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut