Hyppää sisältöön
Kaikki Tapahtumat

Terveysseminaari

Hämeenlinnan Seudun Sydänyhdistys palkittiin Kipinä-järjestötyöpalkinnolla 2020 Terveyseminaarin järjestämisestä. Yhteistyö muiden potilaisjärjestöjen ja terveydenhuollon kanssa vahvistui Yksi Elämä -verkostotyön avulla.

Markku Holmi
Julkaistu 7.12.2020

Kesto

Terveysseminaarin suunnitteluun ja toteutukseen käytettiin aikaa 30 tuntia. Seminaarin kesto 2-3 tuntia.

Valmistelut

Valmistelu lähti potilasjärjestöjen ja sairaanhoitopiirin v. 2018 yhteisseminaarin pohjalta. Vuoden 2019 käynnistys- ja valmisteluelimenä toimi Yksi elämä -hankkeen Kanta-Hämeen alueryhmä, jossa mukana olivat alueelliset potilasjärjestöt. Valmisteluvaiheessa mukaan tulivat paikalliset Hämeenlinnan alueella toimivat potilasyhdistykset. Käytännön valmisteluvastuu oli Hämeenlinnan Seudun Sydänyhdistyksellä puheenjohtajansa ja vertaistukivastaava Anja Vallan johdolla. Käytännön valmistelun ja toteutuksen kannalta keskeiset yhteistyökumppanit olivat Kanta-Hämeen keskussairaala, Tampereen Sydänsairaalan Hämeenlinnan yksikkö sekä Hämeen ammattikorkeakoulu.

Teemojen ideoinnin toteutti Yksi elämä -hankkeen alueryhmä, jonka pohjalta saatiin luennoitsijat keskussairaalasta. Teemoiksi valittiin unen ja levon merkitys ihmisen terveydelle, hoitoväsymyksestä selviytyminen sekä Kanta-Hämeen erikoissairaanhoidon merkittävät tulevaisuuden hankkeet

Terveysseminaari oli suunnattu potilaille, läheisille ja sote-alan opiskelijoille.

Toteutus

Tilaisuuden toteuttaminen edellytti sekä henkilö-, tila- että asiantuntijaresurssia, joiden osalta sekä Keskussairaalan, Sydänsairaalan ja ammattikorkeakoulun tuki olivat välttämättömät. Tilaisuuden toteuttamisesta vastasi 15 henkilöä. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa olivat mukana Yksi elämä -alueryhmä, sydänyhdistyksen hallitus puheenjohtajansa johdolla, vapaaehtoiset, sote-opiskelijat, potilasjärjestöt, keskussairaala, Sydänsairaala ja ammattikorkeakoulu.

Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin viestintäpäällikön asiantuntemusta käytettiin tilaisuuden tukena tilaisuudesta tiedottamisessa ja yhteydessä tiedotusvälineisiin yhdistysten omien tiedotuskanavien lisäksi. Tilaisuutta markkinoitiin sähköpostilla, tekstiviestillä, paperipostilla, Killan tapahtumakalenterin kautta omilla verkkosivuilla, Sydän-appissa, jäsentiedotteessa ja paikallislehdessä.

Seminaari toteutettiin Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa 17.9.2019. Tilaisuuteen osallistui n. 200 henkilöä. Asiantuntijoina ja luennoitsijoina toimivat erikoissairaanhoidon hankkeiden osalta Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta, hoitoväsymyksessä ylilääkäri Henna Kuusisto, Tays sekä uni ja lepo- teemassa erikoislääkäri Janne Kanervisto Coronaria uniklinikalta. Paikalliset potilasyhdistykset esittelivät toimintaansa aulatiloissa ennen tilaisuuden alkua.

Materiaalit ja välineet

Esitteet, tiedotusmateriaali ja jäsentiedote. Tilat ja opiskelijoiden tuki tilaisuuden käytännön pyörittämiseen saatiin Hämeen ammattikorkeakoululta. Maksullisiin materiaaleihin kului 1000 € ja muihin kuluihin 2500 €.

Vinkit

  • Yhteistyötahot vahvistuivat entisestään, potilasjärjestöjä oli aiempaa runsaammin mukana.
  • Toiminta sopii esimerkiksi järjestöjen ja terveysalan organisaatioiden sekä ammatillisen korkeakoulutuksen yhteistyöstä.
  • Yksi elämä -hankkeen alueryhmän avulla toteutukseen saatiin kytkettyä myös potilasjärjestöjen piiritason organisaatiot.
  • Toimintaidea on hyödynnettävissä koko maassa kaikissa maakunnissa.

Lisätietoa
Timo Luopajärvi, tk.luopajarvi@gmail.com, p. 050 5226709

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut