Hyppää sisältöön
Kaikki Ruoka Ryhmät ja kerhot

Kokoa monipuolinen välipala

Tehtävän tarkoituksena on ymmärtää välipalojen tärkeys ateriarytmin kannalta ja oppia koostamaan itse monipuolinen ja terveellinen välipala.

Julkaistu 24.8.2020
Päivitetty 10.11.2022

Tehtävässä tutustutaan ensin välipalojen koostamiseen. Tämän jälkeen ryhmissä suunnitellaan esitellyn periaatteen mukainen terveellinen ja monipuolinen välipala.

Muistisääntönä toimii 1 + 1 + 1:

  • 1 osa viljatuotteita
  • 1 osa kasviksia
  • 1 osa proteiinin lähteitä

Samalla periaatteella voidaan toteuttaa myös aamu- ja iltapalat.

Kesto

Valmistelut + noin 30 min

Valmistelut

  1. Tulosta tehtävässä tarvittavat kuvat (esimerkkikuva + yksittäiset ruoka-aineet/tuotteet) ja leikkaa ne valmiiksi erilleen.
  2. Aseta kuvat valmiiksi pöydälle jokaiselle ryhmälle erikseen.

Toteutus

  1. Pohtikaa yhdessä, miksi välipalat ovat tärkeitä aterioita, ja mitä terveellinen ja monipuolinen välipala sisältää. Havainnollista asiaa esimerkkikuvalla (1+1+1). Voit esimerkiksi kertoa, että yhdistämällä hiutaleita, marjoja, hedelmiä ja jogurttia saa tehtyä maukkaan smoothien.
  2. Jaa osallistujat pienryhmiin.
  3. Jokainen ryhmä suunnittelee mieleisensä välipalan tulostettujen kuvien avulla. Tarvittaessa ryhmäläiset voivat lisätä omia suosikkiruoka-aineitaan tai tuotteitaan kirjoittamalla nimen paperille tai piirtämällä siitä kuvan.
  4. Välipalan tulisi sisältää esitetyt kolme välipalan osaa: viljatuotteita, kasviksia ja proteiinin lähteitä. Pidä 1+1+1 esimerkkikuva esillä.
  5. Pyydä ryhmiä esittelemään lyhyesti suunnittelemansa välipalan sisällöt.
  6. Pohtikaa yhdessä, miten välipalaa voisi tarvittaessa muunnella ja onko välipala helposti itse toteutettavissa.
  7. Pohtikaa lopuksi, mitä uusia ideoita jokainen sai omien välipalojensa toteuttamiseen.

Materiaalit ja välineet

  • Esimerkkikuva (1+1+1) ja kuvat yksittäisistä ruoka-aineista/tuotteista tulostettuna
  • Varalta myös tyhjää paperia ja kyniä omia suosikkiruoka-aineita/tuotteita varten.

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut