Hyppää sisältöön
Etusivu / Liikunta ja painonhallintaohjaus

Liikunta ja painonhallintaohjaus

Liikunta ja liikuntatottumukset ovat keskeinen osa painonhallintaa.

Annukka Alapappila
Julkaistu 16.3.2023
Päivitetty 14.4.2023

Liikunnan tai kovin vähäisen liikunnan taustalla on monia asioita, joita ohjauksessa on hyvä käsitellä. Liikkumista eivät ohjaa liikuntaminuuttien tai puuttuvien minuuttien laskeminen tai läheisten ihmettelyt, vaan omat kokemukset ja mieltymykset liikunnassa sekä arkinen jaksaminen ja  hyvinvointi.

Hyvinvointia edistävät tottumukset näkyvät pitkällä aikavälillä muun muassa parempana toimintakykynä, jaksamisena ja mahdollisesti myös parempana kehon koostumuksena tai pienempänä painona.

On tärkeää tunnistaa, mitkä ovat hyvinvointia edistäviä liikkumiseen liittyviä valintoja. Yhtä tärkeää on tunnistaa, mistä asiakkaan oma liikkuminen koostuu vai onko se jäänyt jostakin syystä vähälle. Vähäisen liikkumisen taustalla voi olla monenlaiset syyt, joita voivat olla esimerkiksi aikaisemmat huonot liikuntakokemukset, osaamattomuuden tunne sekä ajan- tai tiedonpuute. Keskeistä on keskustella asiakkaan omista ajatuksista liikuntaan vaikuttavista tekijöistä hänen ympäristössään, arjessaan ja omassa historiassaan.

Alla olevat materiaalit auttavat sinua näiden asioiden puheeksi ottamisessa ja käsittelyssä. Kokeile erilaisia työvälineitä asiakkaan tarpeiden mukaan.

Liikkumisen kulmakivet kehon ja mielen hyvinvoinnin edistämiseksi

  • arkinen fyysinen aktiivisuus
  • arki- ja hyötyliikunta
  • liikunnan harrastaminen
  • omaehtoinen ja ohjattu liikunta
  • liikunnan säännöllisyys
  • liikunnan määrä ja tarvittaessa sen armollinen kasvattaminen
  • itselle sopiva liikuntatavoite
  • liikuntaesteiden tunnistaminen ja niiden poistaminen
  • liikkumiseen liittyvien ajatusten, tunteiden ja tilanteiden tunnistaminen
  • joustava suhde liikkumiseen
  • liikunnasta lipsuminen ja siitä jatkaminen

Liikkumiseen liittyvät materiaalit ja linkit ohjauksen tueksi

Liikunta painonhallinnan tukenaartikkelissa käydään läpi painonhallintaan vaikuttavat keskeiset tekijät liikunnassa. Asiakkaalle voi tarjota linkin artikkeliin.