Hyppää sisältöön

Vapaaehtoiset auttajaryhmäläiset nopeuttavat hätäavun saamista Keski-Suomen maaseutukylillä

Joka päivä vähintään kahdeksan suomalaisen sydän pysähtyy yllättäen sairaalan ulkopuolella. Heistä vain alle puolet saa elvytystä ennen ensihoidon saapumista paikalle. Sydänpysähdystilanteen tekee vaikeaksi se, että apua on saatava minuuttien sisällä. Maaseutukylille ensihoidon vasteaika kaikkein kiireellisimmissä tehtävissäkin voi olla kymmeniä minuutteja, jolloin tilanne potilaan kannalta on musertava. Ensimmäisenä paikalle osuvan henkilön elvytysosaaminen elottoman ihmisen selviämisessä on […]

Lue artikkeli

Kunniakirjoja ansiokkaasta toiminnasta

Jari Lasonen; henkeä pelastava toiminta. Jari Lasosen ripeä toiminta, elvytystaidot ja sydäniskurin käyttö yhdessä muiden auttajien kanssa pelastivat keilaajan hengen. Toiminta oli esimerkillistä maallikkoauttajatoimintaa. Kuusaan, Laukaan ja Leppäveden Martat ry:t; aktiivinen sydänterveyttä edistävä toiminta, sydäniskurikeräyksen organisointi Laukaan seudulle. Sydäniskurikeräyksen tuloksena saatiin Laukaan seudulle viisi uutta Sydäniskuria, jotka sijoitettiin keskeisille paikoille. Ideoitu toimintamalli on myös erinomainen […]

Lue artikkeli

Kunniakirja luovutettu Saarijärvellä Elina Helkamäki-Tammelinille

Elina työskentelee Saarijärven apteekissa farmaseuttina. Hän toimii apteekissa sydänyhteyshenkilönä ja järjestää mittaustapahtumia sekä yhteisiä kävelyjä. Yhteistyö sydänyhdistyksen kanssa on jatkunut jo vuosien ajan. Kiitoksena hyvästä yhteistyöstä hänelle myönnettiin kunniakirja 26.4.2021.             Saarijärven seudun sydänyhdistyksen puolesta kunniakirjan luovutti puheenjohtaja Jukka Hietaniemi sekä Keski-Suomen Sydänpiirin puolesta Tuija Kontinen.

Lue artikkeli

Verkkosivut uudistuvat

Koko Sydänjärjestön ja niin myös Keski-Suomen Sydänpiirin sekä paikallisyhdistysten verkkosivut ovat uudistuneet. Teemme päivityksiä verkkosivuillemmme kevään ja kesän 2021 aikana. Päivitysprosessin vuoksi Sydänpiirin ja paikallisyhdistystemme verkkosivuilla saattaa olla  ajoittain puutteellisuuksia.  Mikäli sinulle herää kysymyksiä toiminnastamme niin otathan yhteyttä *Sydänpiiriin tai omaan Sydnyhdistykseesi sähköpostitse tai puhelimitse.  

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot