Ei ole metsässä sienen sientä! Näillä sanoilla alkoi sieniretkemme eräänä syyskuun päivänä. Sieniretkeläiset olivat varustautuneet retkelle niinkuin sieniretkelle varustaudutaan: sieniveitset tanassa ja korit kainaloissa. Mitenkäs meidän sieniretkellä sitten kävikään, löytyikö niitä sieniä sittenkään?
Totta tosiaan, syksy on ollut sienettömin syksy vuosikymmeniin. Sieniasiantuntijamme, retkemme opas, tamperelainen tietokirjapalkittu sienimies Lasse Kosonen tokaisi heti retken alkuun, ettei ole viiteenkymmeneen syksyyn nähnyt näin huonosti sieniä. Vähän päät painuksissa sienettömyydestä lähdimme Niihaman luontopolulle kunnes polun varrella näkyi ensimmäinen sieni. Heti opimmekin, että kaiki tatit ovat syötäviä ja tateista vain sappitatti on pahanmakuinen. Herkkutattejakin löytyi!
Useampi sieniretkeläinen kertoi ennen keränneensä vain kantarelleja. Nyt sieniretken jälkeen on useammankin sienisilmä harjaantunut. Keräilyrepertuaari on usealla retkeläisellä laajentunut tatteihin. On hankittu sienioppaitakin, pienimuotoista sieni-intoa havaittavissa.
Mistä tunnistaa myrkylliset sienet? Ne täytyy tietää. Punakärpässienen tunnistanee kaikki. Limanuljaskakin on kuulemma nimeään herkullisempi, oikein hyvä ruokasieni, eikä siis mikään myrkkysieni. Valekantarellikin on kait ainakin yhden ihmisen mielestä jopa parempi kuin kuuluisa kantarelli.
Sienten maailma on valtava! Vahveroita, haperoita, rouskuja, kääpiä, orakkaita, haprakkaita, valmuskoita, vinokkaita, nupikoita… sieniä riittää! Jos ei niin pidä sienistä tai omalle kropalle ei tunnu sienet sopivan, voi sieniä silti metsästää. Voi haastaa itseään tunnistamaan erilaisia sienilajeja. Sieni kannattaa nostaa varovasti kouraan ja kurkata lakinkin alle.
On sitä siedettävä sienetönkin syksy! Onneksi luonnossa on paljon muutakin nähtävää. Eikä tarvitse mennä kauas. Lähimetsäkin on metsä. Antoisaa syksyä!
