Hyppää sisältöön

Search

Huhtikuun tahdistinkampanja

Huhtikuun 1. päivä käynnistää useaan mediaan levittäytyvän tahdistinkampanjamme. Se toteutetaan yhteistyössä neljän tahdistinvalmistajan kanssa. Kampanjan tavoitteena on paitsi tukea tahdistinpotilaita ja heidän läheisiään, mutta myös tarjota laajalle yleisölle koottua tietoa nykyaikaisesta tahdistinhoidosta. Kampanjan myötä olemme avanneet aivan uuden tahdistinhoidolle omistetun sivun Sydan.fi:ssä, johon myös kampanjan kaikki mainonta ohjaa. Kampanjan kodin ja uuden koontisivun löytää osoitteesta […]

Lue artikkeli

Toissijaisen jäsenyyden lisääminen

Jos henkilö on jo varsinaisena jäsenenä tai kunniajäsenenä jossain sydänyhdistyksessä, voi hän liittyä toissijaiseksi jäseneksi toiseen yhdistykseen. Toissijaiseen jäsenyyteen pitää Kiltaan merkitä aina pääjäsen, joka on henkilö itse. Toissijainen jäsenyys pyritään keräilemään samalle henkilökortille, joka on jo Killassa, jotta jäsenyyksien todentaminen on helpompaa eikä ihmisille muodostu tuplakortteja Kiltaan. Koska pääsy jäsentietoihin on rajattu käyttäjän roolin […]

Lue artikkeli

Kotisivujen käyttäjänäkymän korjaaminen jos blokki häviää näkyvistä

Kotisivujen päivittäjä pystyy muokkaamaan työskentelynäkymäänsä raahaamalla työstettäviä blokkeja eri paikkaan. Yleensä tämä tapahtuu vahingossa: tyypillisesti blokki tulee vahingossa raahattua näkymän oikeaan reunaan kapeaksi palkiksi Language/Kieli-palikan alle. Huoleen ei ole aihetta, sillä blokki pitää vain etsiä, ottaa siitä hiirellä kiinni, ja raahata paikalleen vasempaan reunaan Etusivu-otsakkeen alle.

Lue artikkeli

Toivottuja koulutuksia yhdistyksien vapaaehtoisille 2026

Koulutuksen aihe Ajankohta Tutustu ja ilmoittaudu Kouluttaja/t Videoiden käyttö jäsenhankinnassa -koulutuksessa perehdytään siihen, miten Sydänliiton jäsenhankinnan videoita voi hyödyntää käytännössä yhdistyksen jäsenhankinnassa. 21.4. Täällä Maria Viestinnän koulutuksen -case Sydänviikko 2026 tukee yhdistyksien toimijoita monipuoliseen viestintään liittyen Sydänviikon 2026 kauppatapahtumiin ja luentotilaisuuksiin. Erilaiset viestintämenetelmät tulevat osallistujalle tutuiksi. Näitä menetelmiä voi hyödyntää myös yhdistyksen muussa toiminnassa. 28.4. […]

Lue artikkeli

Kotisivun näkymän korjaaminen, jos blokki katoaa näkyvistä

Kotisivujen päivittäjä pystyy muokkaamaan työskentelynäkymäänsä raahaamalla työstettäviä blokkeja eri paikkaan. Yleensä tämä tapahtuu vahingossa: tyypillisesti blokki tulee vahingossa raahattua näkymän oikeaan reunaan kapeaksi palkiksi Language/Kieli-palikan alle. Huoleen ei ole aihetta, sillä blokki pitää vain etsiä, ottaa siitä hiirellä kiinni, ja raahata takaisin paikalleen vasempaan reunaan Etusivu-otsakkeen alle. Katso lyhyt video kuvapankissa, salasana Sydänyhteisö1

Lue artikkeli

Kilta-ohje: perhejäsenille on lisättävä pääjäsen

Samassa taloudessa asuva pääjäsen on edellytys perhejäsenyydelle ja alennetulle jäsenmaksulle. Olemme huomanneet, että yhdistyskäyttäjien suoraan Kiltaan lisäämiltä perhejäseniltä saattaa puuttua pääjäsen. Jotta perhejäseniä ei liiton keskitettyjen huoltotoimenpiteen yhteydessä muuteta varsinaisiksi jäseniksi, on tärkeää kytkeä perhejäsenelle pääjäsen Killassa.  Tässä täsmäohje pääjäsenen lisäämiseen. Lisäkysymykset voi lähettää osoitteeseen jasenpalvelu@sydanliitto.fi Jos jäsentieto lähetetään sähköisellä jäsenlomakkeella kotisivuilta, on pääjäsentieto pakollinen, […]

Lue artikkeli

Muutoslomake on kätevä apu jäsenten tietojen päivittämiseen

Kun elämä muuttuu, myös yhteystiedot elävät ajassa mukana. Sydänliitto käyttää Postin päivityspalvelua osoitetietojen ylläpitoon, joka huolehtiikin useimmista osoitteenmuutoksesta automaattisesti. Sen sijaan uuden puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen ilmoittaminen vaatii jäseneltä hieman vaivannäköä. Myöhemmin keväällä ilmestyvässä Sydän-lehden kakkosnumerossa patistelen jäseniä ilmoittamaan etenkin sp-osoitteensa jäsenrekisteriin muutoslomakkeella. Lomake on ollut olemassa jo pitkään, mutta sen olemassaolo saattaa unohtua tai se […]

Lue artikkeli
Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut