Hyppää sisältöön
Etusivu / Liikunta / Yhdistyksen liikuntatoiminnan kehittäminen työkalun avulla

Yhdistyksen liikuntatoiminnan kehittäminen työkalun avulla

Oman sydänyhdistyksenne liikuntatoimintaa voitte porukalla kehittää monella tapaa.  Liikunnan tilannearvion tekeminen valmiin mallin mukaan on yksi näistä mahdollisuuksista. Moni sydänyhdistys on löytänyt pieniä ja vähän isompiakin kehittämisideoita tämän mallin avulla. Tutustupa ja innostu !

Annukka Alapappila
Julkaistu 11.3.2023
Päivitetty 27.9.2023

Tässä kuvattu yhdistyksen liikunnan tilannearvio on eräänlainen itsearviointityökalu. Sitä on helppo käyttää ja se huokuttelee yhdistyksen hallitusta ja liikuntatoiminnan puuhaihmisiä yhteen mukavan keskustelun ääreen. Se ei aseta yhdistyksen liikuntatoiminnalle tai liikuntatoimijoille vaatimuksia vaan antaa toimijoille tilannekuvan siitä, mitä yhdistyksen liikuntatoiminnassa jo tehdään. Samalla se tuo esiin mahdollisuuksia, joihin yhdistys voi halutessaan tarttua.

Ideointia, yhdessä tekemistä ja innostavaa ilmapiiriä!

Alla olevan materiaalin avulla voit yhdessä puheenjohtajan kanssa käynnistää yhdistyksen liikuntatoiminnan nykytilan arvioinnin. Tilannekatsauksen tehtyänne voitte yhdessä hallituksen ja muiden yhdistyksenne liikunta-aktiivien kanssa löytää pieniä tai vähän isompia kehittämisideoita tuleville vuosille. Toisaalta nykytilanne voi olla juuri sopia yhdistyksen voimavaroihin ja toiminnan painopisteisiin nähden.

Miksi liikunnan tilannearvion tekeminen kannattaa?

Liikunnan tilannearvion tekeminen

  • helpottaa liikuntaan liittyvää päätöksentekoa (hallitus, liikuntavastaava, aktiiviliikkujat)
  • antaa avaimia pitkäjänteiseen liikuntatyöhön ja sen kehittämiseen
  • tarjoaa yhdistysten liikunta-aktiiveille välineitä ja väyliä toimia paikallisesti ja omia vahvuuksia hyödyntäen
  • selkiyttää työnjakoa yhdistyksissä
  • avaa väylää ratkaisujen ideointiin yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa
  • vahvistaa yhdistysten osaamista
  • helpottaa yhteistyön lisäämistä järjestöjen ja muiden terveydenedistämisen vaikuttajien ja kuntien kanssa
  • vahvistaa vapaaehtoistoimintaa ja osaltaan tukee jäsenhankintaa

Liikunnan itsearviointi -video (4:14) esittelee liikunnan tilannekatsauksen tekemisen ja opastaa siihen liittyvän materiaalin käyttämisen. Tulet huomaamaan, että ei ole vaikeaa.

Lahden sydänyhdistyksen kuulumiset (3:57) kertoo liikunnan itsearvioinnin tekemisestä ja tuo esille, että sen tekeminen kannattaa.

Miten liikkeelle?

Jokainen sydänyhdistys voi käynnistää liikuntatoimintansa tilannearvion tekemisen itse.

Näin se etenee:

  1. Kerro yhdistyksesi puheenjohtajalle innostuksesta käynnistää liikunnan nykytilanteen kartoitus
  2. Vie idea puheenjohtajalle yhdistyksen hallituksen kokoukseen, esitelkää toimintatapa  (19 diaa) ja innostakaa koko hallitus mukaan
  3. Sopikaa, kuka vie kartoitusta eteenpäin yhdistyksessä;
  • arviointilomakkeiden (sähköisesti täytettävä ja tulostettava) vastaajien määrittely, esim. kaikki hallituksen jäsenet, liikuntavastaava/liikunta-asioita hoitava, liikuntaryhmien ohjaajat (vertaisohjaajat ja ammattilaisohjaajat)
  • arviointilomakkeiden täyttö- ja palautustapa ja ajankohta
  • tulosten/yhteenvedon kokoaminen (sähköinen ja tulostettava)
  • tulosten esittely hallituksen kokouksessa
  • kehittämistyön aikataulu kokonaisuudessaan
  1. Päättäkää hallituksessa tulosten esittelyn jälkeen mahdollisista jatkosuunnitelmista ja kehittämistehtävistä (tulostettava) ja niiden toimeenpanosta sekä miten toimeenpanoa seurataan ja milloin tehdään liikunnan tilannekatsaus seuraavan kerran
  2. Kirjatkaa asioista muistio (tulostettava)

 

HUOM! Liikunnan itsearviointi -työkalun materiaali on tarkoitettu kaikille yhdistysliikunnan kehittämisestä kiinnostuneille. Materiaalin tekijänoikeudet kuuluvat Aivoliitolle, Diabetesliitolle, Hengitysliitolle, Sydänliitolle ja Syöpäjärjestöille. Materiaalia saa muokata ainoastaan vaihtamalla Sydän tekee hyvää -logon tilalle oman logonsa. Lisätietoja:annukka.alapappila@sydanliitto.fi

 

 

Lue seuraavaksi

Ajankohtaista
Suunnittelu
Toimintaideoita
Viestinnän työkalut