1/14
                                                    
                                                        Annostelen lautaselleni ruokaa yleensä
                                                     
                                                                                                            
                                                            ottamalla vähintään puolet kasviksia ja puolet pääruokaa eli lautasmallin mukaisesti.
                                                            4 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            ottamalla ensin lautaselle pääruokaa ja lisäksi salaattia, jos lautasella on tilaa.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            ottamalla lautaselle pelkästään pääruokaa. Kasvikset jäävät usein väliin.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    2/14
                                                    
                                                                                                            
                                                            ainakin 5 annosta päivässä.
                                                            4 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            2-4 annosta päivässä.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            yhden annoksen päivässä tai vähemmän.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    3/14
                                                    
                                                        Käytän tavallisesti ruoanlaitossa tai syön ruokia, jotka on valmistettu käyttäen
                                                     
                                                                                                            
                                                            kasviöljyä tai juoksevaa margariinia (esim. rypsiöljy tai oliiviöljy).
                                                            3 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            rasiamargariinia.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            leivonta- eli kääremargariinia.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            voita, kookosöljyä/-rasvaa tai voi-kasviöljyseosta.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            en yleensä käytä rasvaa ruoanvalmistuksessa.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    4/14
                                                    
                                                        Levitän leivälle tavallisesti
                                                     
                                                                                                            
                                                            voita, voi-kasviöljyseosta tai tuorejuustoa (esim. Oivariini, Ingmariini, Creme Bonjour).
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            margariinia (rasvaa vähintään 60 %), pähkinä- tai siemenlevitettä (esim. Becel, Keiju, Flora, tahini, maapähkinävoi).
                                                            3 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            kevyttä kasvipohjaista rasvalevitettä (esim. Kevyt Becel, Becel pro.activ, Benecol, Alpro Soya -levite).
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            kevyttä voi-kasviöljyseosta (esim. KevytLevi).	
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            en mitään rasvaa.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    5/14
                                                    
                                                        Syön siemeniä ja/tai pähkinöitä yleensä
                                                     
                                                                                                            
                                                            joka päivä.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            useimpina päivinä viikossa.
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            muutamana päivänä viikossa.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            harvemmin kuin viikoittain tai en koskaan.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    6/14
                                                    
                                                                                                            
                                                            ainakin 2 kertaa viikossa tai useammin.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            kerran viikossa.
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            harvemmin, kuin kerran viikossa tai en koskaan.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    7/14
                                                    
                                                        Valitsen pääruoaksi punaista lihaa (nauta, sika, lammas) sisältäviä ruokia
                                                     
                                                                                                            
                                                            5 kertaa viikossa tai useammin.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            3-4 kertaa viikossa.
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            1-2 kertaa viikossa.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            harvemmin tai en lainkaan.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    8/14
                                                    
                                                        Valitsen täysjyvästä valmistettuja viljatuotteita
                                                     
                                                                                                            
                                                            useimmiten.
                                                            3 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            melko usein.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            satunnaisesti tai en koskaan.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    9/14
                                                    
                                                        Valitsemani maitovalmisteet ovat
                                                     
                                                                                                            
                                                            enimmäkseen rasvaisia, rasvaa yli 2 % (esim. turkkilainen ja Bulgarian jogurtti, täysmaito).
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            enimmäkseen vähärasvaisia, rasvaa 1-2 % (esim. ykkös- ja kevytmaito, jogurtti, ykkösviili).
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            enimmäkseen rasvattomia (esim. rasvaton maito tai jogurtti).
                                                            3 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            en käytä maitovalmisteita tai valitsen kasvipohjaisia valmisteita (esim. soija- ja kaurajuomat ja -jogurtit).
                                                            3 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    10/14
                                                    
                                                        Käytän päivittäin leivän päällä, ruoanlaitossa tai sellaisenaan
                                                     
                                                                                                            
                                                            rasvaista juustoa, rasvaa yli 17 % (esim. kermajuusto, sulatejuusto, feta tai kookosöljypohjaiset juustot).
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            kevytjuustoa tai kevyttä sulate- tai tuorejuustoa, rasvaa enintään 17 % (esim. Oltermanni 17 %, Edam 17 %).
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            kasvirasvajuustoa (Julia 10 % tai 17 %, Julius 25 %).
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            en käytä juustoa.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    11/14
                                                    
                                                        Käytän sokerilla makeutettuja juomia
                                                     
                                                                                                            
                                                            useita lasillisia päivässä.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            enintään lasillisen päivässä.
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            harvemmin kuin päivittäin.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    12/14
                                                    
                                                        Käytän tuotteita, joihin on lisätty sokeria
                                                     
                                                                                                            
                                                            useasti päivässä.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            noin kerran päivässä.
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            muutaman kerran viikossa tai harvemmin.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    13/14
                                                    
                                                        Kiinnitän huomiota suolan määrään ruoassa ja pyrin vähentämään suolan käyttöä
                                                     
                                                                                                            
                                                            yleensä.
                                                            3 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            silloin tällöin.
                                                            2 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            en kiinnitä huomiota ruokien suolan määrään.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                    
                                                 
                                            
                                                
                                                    14/14
                                                    
                                                                                                            
                                                            lähes päivittäin.
                                                            0 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            pari kertaa viikossa.
                                                            1 pistettä
                                                        
                                                                                                            
                                                            harvemmin, kuin kerran viikossa.
                                                            2 pistettä