”Pelkäsin, onko meillä edes ristiäisiä”

Lahjoita Sydänliiton joulukeräykseen, saat kiitoksena keräystunnuksen, tunnelmallisen joulukalenterin omaan tai läheisesi kotiin toimitettuna.

Kun Oliver syntyi huhtikuussa 2025 Oulun yliopistollisessa sairaalassa, mikään ei viitannut terveysongelmiin. Raskausaikana kaikki tutkimukset olivat näyttäneet hyviltä. Perhe oli käynyt neuvolat ja rakenneultran kuten muutkin tulevat vanhemmat. Isosisko odotti pikkuveljeä malttamattomana.

– Kun Oliver syntyi, kaikki oli oikein hyvin. Tuntui, että meille syntyi ihana terve poika, Oliverin äiti Riina Korpela muistelee.

Kului muutama päivä sairaalassa uutta elämää ihmetellen. Maanantaiaamuna perhe odotti kotiinlähtötarkastusta. Kotona oli jo suunniteltu, miten elämä nelihenkisenä perheenä alkaisi.

Sitten lääkäri jäi kuuntelemaan vauvan sydäntä hieman tavallista pidempään. Lääkäri kertoi sydämestä kuuluvasta sivuäänestä ja rauhoitteli samalla, että suurin osa tällaisista löydöksistä on vaarattomia.

– Siinäkin vielä ajattelin, että ei Oliverilla ole mitään. Kun eihän sillä voi olla mitään vakavaa.

Mutta tutkimukset jatkuivat. Yhtäkkiä paikalla oli lastenlääkäri. Sitten kardiologi. Tunnelma muuttui.

– Mulla jäi mieleen, että kardiologi sanoi, että nyt on kiire. Sydänultran kuvat oli saatava äkkiä Helsinkiin.

Syy kiireeseen selvisi pian

Oliver siirrettiin teho-osastolle, ja samana iltana ambulanssilentokone vei hänet Uuteen lastensairaalaan Helsinkiin. Vanhemmat eivät saaneet lähteä mukaan.

– Mä luulin koko ajan, että lähden mukaan siihen lentokoneeseen. Sitten meille kerrottiin, ettei se ole mahdollista.

Vanhemmat lähtivät sairaalasta ilman vauvaansa.

Kotimatka tuntui epätodelliselta.

– Me oltiin ihan hiljaa koko matka. Kotiin saavuttuamme vallitsi hirveä hiljaisuus. Kukaan ei oikein uskaltanut puhua mitään.

Anna tukesi sydänlapsiperheille ja suomalaisten sydänterveydelle

Yön vanhemmat valvoivat. He odottivat puhelua Helsingistä. Kello kaksi lääkäri soitti ja kertoi lennon sujuneen hyvin. Seuraavana päivänä vanhemmat matkustivat Helsinkiin Oliverin luokse.

Oliver sairaalassa ennen leikkausta. Kuva perheen kotialbumista.

Pelko pahimmasta

Kun sydänvian vakavuus alkoi vähitellen hahmottua, mieleen nousi kysymyksiä, joita yksikään vanhempi ei haluaisi miettiä.

Tutkimuksissa selvisi, että Riinan perheen pienellä vauvalla oli useita vakavia synnynnäisiä sydänvikoja, joiden vuoksi sydän ei pystynyt toimimaan normaalisti. Lääkäreiden arvion mukaan tilanne vaati kiireellisen leikkauksen ensimmäisten elinpäivien aikana.

– Minua pelotti, että onko meillä edes ristiäisiä. Sen jälkeen ajatus kuolemasta kulki mukana pitkään. Aina kun näki Oliverin, mietin, näenköhän minä hänet nyt viimeisen kerran.

Leikkauspäivän varmistuminen tuli perheelle vasta edellisenä päivänä. Epätietoisuus oli raskasta.

– Oli tosi epätodellinen olo. Kun sitten kuulimme, että leikkaus tehdään seuraavana aamuna, pelotti aivan hirveästi.

Tue sydänsairaiden lasten hoidon kehittämistä

Ennen leikkausta vanhemmat tapasivat kirurgin, joka kävi läpi toimenpiteen kulun ja siihen liittyvät riskit.

– Oliver oli jo viety valmisteluihin, kun kirurgi kertoi meille riskit. Hän puhui siitä, miten sydän pysäytetään leikkauksen ajaksi ja mitä kaikkea voi tapahtua. Se oli todella raskasta kuultavaa.

– Meiltä kysyttiin myös lupaa hätäkasteeseen. Se teki tilanteesta vielä todellisemman. Muistan valtavan pelon, huolen ja epätoivon.

Kirurgin lohdullisemmatkin sanat jäivät kuitenkin elämään Riinan mieleen.

– Hän sanoi, että Suomessa sydänleikkauksissa ollaan todella ammattitaitoisia. Lisäksi hän kuvaili Oliverin leikkausta suhteellisen rutiininomaiseksi toimenpiteeksi. Ne sanat toivat ensimmäistä kertaa vähän toivoa.

Oliver toipumassa leikkauksesta. Kuva perheen kotialbumista.

Leikkaus onnistui

Leikkauspäivä tuntui vanhemmista loputtoman pitkältä. Ei ollut enää muuta tehtävissä kuin odottaa.

– Kaikki sanoivat meille, että yrittäkää keksiä jotakin muuta ajateltavaa. Mutta eihän sitä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Koko ajan vain odotti puhelua.

Vanhemmat yrittivät hoitaa käytännön asioita ja pitää yhteyttä Ouluun Aurora-isosiskon luo. Ajatukset palasivat kuitenkin koko ajan takaisin sairaalaan.

Pitkän odotuksen jälkeen tuli tieto, jota he olivat pelänneet ja toivoneet samaan aikaan.

Leikkaus oli onnistunut.

– Se oli valtava helpotus. Ensimmäistä kertaa uskalsi ajatella, että ehkä tästä sittenkin selvitään.

Kun vanhemmat näkivät Oliverin leikkauksen jälkeen, näky oli pysäyttävä.

– Hän näytti hurjalta kaikkien letkujen ja laitteiden keskellä. Hoitajat valmistelivat meitä etukäteen siihen, mitä tulemme näkemään. Silti se oli järkytys.

Vanhemmat eivät aluksi uskaltaneet edes koskea poikaansa.

– Hoitajat sanoivat meille, että Oliveria saa koskea. Ei sitä olisi itse uskaltanut tehdä ilman lupaa. Kaikki ne laitteet, letkut ja johdot näyttivät niin pelottavilta.

Vähitellen pelko alkoi väistyä.

– Hoitajat sanoivat koko ajan, että Oliverilla on nyt kaikki hyvin. Se auttoi valtavasti.

Perhe sai konkreettisesti nähdä, miten ratkaisevaa sydänvikojen varhainen tunnistaminen, korkeatasoinen sydänkirurgia ja niiden jatkuva kehittäminen ovat kaikkein vaikeimmin sairaiden lasten selviytymiselle. Ilman oikea-aikaista hoitoa Oliver ei välttämättä olisi selvinnyt.

Sydänlapsiperheiden tuki

Leikkauksen jälkeen alkoi pitkä toipumisen vaihe. Vaikka pahin vaara oli ohi, perheellä oli edelleen paljon kysymyksiä tulevaisuudesta.

Silloin merkitykselliseksi nousi myös muiden sydänlapsiperheiden tuki. Hoitohenkilökunta auttoi käytännön järjestelyissä. Teho-osastolla heidän luokseen kutsuttiin sairaanhoitaja, jolla oli itsellään sydänlapsi. Pian perhe löysi myös muiden sydänlapsiperheiden vertaistuen.

Perheelle kerrottiin Sydänliiton jäsenjärjestöstä, Sydänlapset ja -aikuiset ry:stä, sekä sydänlasten vanhempien vertaistukiryhmistä.

Anna tukesi sydänlapsiperheille ja suomalaisten sydänterveydelle

Ensimmäistä kertaa he näkivät, etteivät olleet ainoa perhe, jolle näin oli tapahtunut.

– Siitä oli ihan järkyttävän iso tuki. Tiesi, että me emme ole ainoita.

Juuri tällaisina hetkinä moni sydänlapsiperhe löytää vertaistuen kautta ihmisiä, jotka tietävät omasta kokemuksestaan, miltä pelko, epävarmuus ja odotus tuntuvat.

Sydänjärjestön tarjoama tieto auttoi hahmottamaan, mitä leikkauksista toipuminen tarkoittaa ja millaista arki sydänlapsen kanssa voi olla.

Tänään Oliver juoksee, leikkii ja kasvaa kuten muutkin lapset. Kuvaaja Eveliina Halttu/Kulmakuvaamo.

Tänään Oliver juoksee ja leikkii

Tänään Oliver on puolitoistavuotias. Hän juoksee, leikkii ja kasvaa vauhdikkaana kuten muutkin lapset.

Kontrollit jatkuvat edelleen, ja sydäntä seurataan koko elämän ajan. Tulevaisuus mietityttää toisinaan yhä.

Mutta tänään kaikki on hyvin.

– Koen, että Oliver on saanut niin parasta hoitoa kuin voi saada. Välillä miettii, mitä olisi tapahtunut, jos emme asuisi Suomessa. Olen valtavan kiitollinen siitä osaamisesta ja hoidosta, jota Oliver on saanut. Tuntuu etuoikeutetulta, että tällainen hoito on ollut meidän perheemme saatavilla.

Perhe on kiitollinen myös siitä tuesta, jota sydänsairaille lapsille ja heidän läheisilleen on tarjolla.

– On ihanaa, että ihmiset ajattelevat muitakin ja näitä pieniä potilaita.

Anna sydänlapselle mahdollisuus tulevaisuuteen

Tänään Oliverin perhe haluaa kertoa kokemuksistaan, koska samanlaista tukea tarvitsee jatkuvasti uusia sydänlapsiperheitä.

– Jos tarinamme auttaa edes yhtä perhettä saamaan apua, sen kertominen kannattaa.

Joulukeräyksen lahjoituksilla tuetaan syntymästään sydänsairaiden lasten hoidon ja tutkimuksen kehittämistä, sydänlasten ja -aikuisten vertaistukea sekä kaikkien suomalaisten sydänterveyden edistämistä.

Lahjoitusten avulla yhä useampi sydänlapsi saa mahdollisuuden kasvaa, leikkiä ja elää mahdollisimman täyttä elämää sairaudestaan huolimatta.

Samalla sydänlapsiperheille tarjotaan tietoa, neuvontaa ja vertaistukea silloin, kun elämä muuttuu yhdessä hetkessä.

Tee lahjoitus ja anna joululahja elämälle.