Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Muut rytmihäiriöt / Lisälyönnit ja AV-katkos

Olen 16-vuotias poika ja minulla on ollut jo pitkään ns. muljahduksia rinnassa sekä sydämen epärytmisyyden tunnetta. Minulle on tehty holter-seuranta ja otettu keuhkokuvat. Holterissa ilmeni hyvälaatuisia lisälyöntejä. Taisi olla neljä kammioperäistä ja 20 eteisperäistä. Lisäksi yöllä ollut bradykardiaa ja yksittäinen AV-katkos. Nyt huomaan että tulee ns. lisälyönti kohtauksia, jotka alkavat varoittamatta ja joissa tuntuu että sydäntä kouristaa  ja puristaa ja lisälyöntejä tuntuu tulevan paljon. Olen ahdistunut tästä vaivasta ja lääkäri epäili paniikkihäiriötä, mutta oireita tulee myös silloin, kun en ole ahdistunut enkä 
paniikissa. 

Mitähän tämä on?

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 1.1.2015
Päivitetty 4.6.2018

Lyhyt tulkinta tehdystä holter-tutkimuksesta on se, että tulos oli normaali. Normaalissa sydämessä saa esiintyä pieni (ja joskus isompikin) määrä lisälyöntejä. Yöllä sykkeen hidastuminen (hienommin ”bradykardia”) ja eteis-kammiojohtumisen tilapäinen katkos ovat myös normaaleja ilmiöitä. Lisälyöntejä voi aika ajoin esiintyä enemmän, ja ne voivat tuntua todella inhottavilta, varsinkin, jos 

tutkimuksista huolimatta takaraivoon on jäänyt epäily siitä, että jotain vaarallista on tapahtumassa. En usko, että kyse on paniikkihäiriöstä, vaan tuiki tavallisesta reaktiosta epämiellyttävään tuntemukseen. 

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi