Hyppää sisältöön

Olen 16-vuotias hyvässä kunnossa oleva nuori miehen alku. Harratan juoksua ja käyn päivittäin vetämässä lenkkejä ja eripituisia vetoja. Minulla oli jonkin aikaa sitten flunssa ja en treenannut vähään aikaan. Odotin että paha vaihe oli ohi ja menin lenkille, vaikka yskin päivällä vielä silloin tällöin. Jatkoin myös normaalisti tämän jälkeen treenamista muina päivinä, koska lenkin jälkeisenä aamuna enää ei yskittänyt. Nyt noin viikko lenkin jälkeen vasemman puolen rinnan alapuolella on tuntunut omituisia muljahteluita. Muljahteluita tulee levätessä, mutta ei urheillessa. Mistähän tämä johtuu? Kannattaako ottaa vakavasti? Suvussamme ei ole yhtään sydänvikaista henkilöä. Voisiko stressillä olla jotain osaa tähän? Minulla on tulossa ensimmäinen koeviikko, joka jännittää kovasti. Aloitin myös kahvin juonnin lukion alkaessa. En polta enkä myöskään juo alkoholia.

15/09/2016

Kuusitoistavuotias

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 15.9.2016
Päivitetty 4.6.2018

Muljahtelu johtuu aivan ilmeisesti sydämen lisälyönneistä. Ne ovat terveessä sydämessä vaarattomia. Jo se, että liikunta pikemmin helpottaa kuin pahentaa vaivaa, puhuu ilmiön vaarattomuuden puolesta. Liittyykö lisälyöntien ilmaantuminen sairastettuun flunssaan, koulustressiin vai muuhun, on mahdotonta sanoa. Läheskään aina mitään ilmeistä syytä ei ole tarjolla. Olisi hyvä kertaalleen käydä lääkärintarkastuksessa ja lisäksi tutkia EKG. Jos näissä ei ole poikkeavaa, muljahteluista ei kannata ottaa lisästressiä.

15/09/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi